Puheenaihe

Irakista Suomeen muuttaneet naiset lataavat karua tekstiä kulttuurieroista IS:lle – vuoden 2015 siirtolaiskriisi heijastuu nyt Suomessa

Kuvituskuva.

Arkisto / Johanna Erjonsalo

Hallitus tekee tänään tilannekatsauksen Helsingissä ja Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista. Rikokset ovat kohdistuneet alaikäisiin lapsiin ja epäillyt ovat ulkomaalaisia.

Hallituksen lisäksi eduskuntaryhmät etsivät tänään keinoja, joilla vastaavia tapauksia voidaan torjua koko maassa.

Irakilaisten osuus ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikoksista korostuu Suomessa. Ilta-Sanomien haastattelema irakilaistaustainen kansalaisaktivisti Seida Sohrabi sanoo, että taustalla on muun muassa vuoden 2015 siirtolaiskriisi ja Suomen maahanmuuttopolitiikka.

– Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja, Sohrabi sanoo IS:lle.

Toinen syy seksuaalirikoksiin voi hänen mukaansa olla islaminuskoon perustuva patriarkaalinen kulttuuri, jossa naiset elävät isien, veljien ja aviomiesten vallan alla.

– Joissain yhteisöissä nainen on kuin aasin jälkeen tuleva henkilö, jolla ei ole mitään arvoa. Jos he eivät pysty naista suojelemaan, ja hän kulkee kaupungilla ilman huivia, niin on ajatus, että naiset ovat vapaata riistaa, ja heille voi tehdä mitä haluaa, Sohrabi sanoo.

Irakin Naisten Yhdistyksen jäsen Samira Fathullahin mielestä tulo Suomeen voi olla irakilaismiehelle kulttuurishokki.

– Jotkut eivät ehkä tiedä, että alaikäisen kanssa oleminen on rikos, koska monet menevät Irakissa naimisiin alaikäisinä, Fathullah sanoo IS:lle.

Molemmat IS:n haastattelemat naiset tuomitsevat seksuaalirikokset.

Seksuaalirikosilmoitukset lisääntyivät viime vuonna eniten Helsingissä, kertoo Uusi Suomi. Raiskauksesta epäillyistä 54 prosenttia oli ulkomaalaisia, selvisi Poliisihallituksen ennakkotilastoista. Poliisille ilmoitettuja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli viime vuonna Helsingissä 205. Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus näissä tapauksissa oli 32 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miksi tulee vain nuoria miehiä? Tutkija: Järjestelmämme auttaa vääriä ihmisiä19.8.2015 12.28
Suomalais-irakilaisen perheen kotiin ammuttiin useita laukauksia Kangasalla – Yle: Tutkitaan tapon yrityksenä14.1.2019 13.31
Mies tuomittiin lapsen hyväksikäytöstä vankeuteen – Uusimaa: Karkotusta Irakiin vastusti yli 2 000 suomalaista18.10.2018 20.05
Perheenyhdistämisen hakemuksissa ennätys – irakilaisten määrä yli tuplaantui2.11.2017 06.40
Aktivistiverkosto: Kohulennolla palautettu Ahmed on nyt Irakissa ja piileskelee6.8.2018 15.33
Selvitys: Suomen turvapaikkapäätöksissä ei systemaattista virhettä – irakilaisten kielteisten päätösten taustalla lähtöalueen muutos14.6.2018 10.05
Vuoden pakolaisnainen on vantaalainen Sirwa Farik – mies murhattiin Irakissa, pakeni 18 vuotta sitten Suomeen24.4.2018 08.29

Kommentit (14)

Kommentit

Kannattaa huomioda, että myös

Kannattaa huomioda, että myös juutalainen ja kristillinenkin kulttuuri ovat ainakin alkujaan patriarkaalisia, mutta eivät anna minkäänlaista oikeutta raiskaamiseen ja pedofiliaan. Abraham, Jeesus Kristus ja Muhammed tunnetaan uskontojen perustajina, mutta vain yksi heistä oli pedofiili.

Lukevatko seuraavat vässykät

Lukevatko seuraavat vässykät tätä uutista, eli: orpo, sipilä,mykkänen, nerg,SDPn suvaitsevaiset, vihervasemmisto....??!! Tuskin lukevat, koska heillä on "UNELMA....." jk. sukunimet ovat tarkoituksella pienellä, koska eivät ansaitse arvostusta (nollaporukkaa)

Mutta silti, ulkomaalainen

Mutta silti, ulkomaalainen mies, joka pitää naista alempana kuin aasia, on parempi kuin suomalainen suvaitsematon rasisti, joka ei halua tänne ihmisiä, joka 40 kertaa useammin raiskaavat kuin suomalaiset!

"Hullu saa olla olla, mutta

"Hullu saa olla olla, mutta ei TYHMÄ, eikä SUVAKKI...."

Hel....tti, ihan tosissaanko

Hel....tti, ihan tosissaanko nämä alaikäisten hyväksikäytöt meinataan näillä jutuilla valkopestä kulttuurieroiksi, tietämättömyydeksi ja jopa vahingoiksi? Suvakkien valheilla ja vääristelyilla ei ole mitään rajaa!

Ongelma ei poistu niin kauan

Ongelma ei poistu niin kauan kuin lähtömaat pursuavat liikaväestöä. Väestöä, jota alue ei pysty elättämään. Liika väentiheys johtaa aina taisteluun resursseista, heikompien sortoon ja seikkailunhaluisten lähtöön paremmille alueille. Lopulta koko Eurooppa on ylikansoitettu tulijoilla, jotka eivät sopeudu. Esimerkkejä näemme jo Englannissa, Ranskassa, Välimeren maissa, jopa Ruotsissa. Ainoa vaikuttava tapa on estää jatkuva väestöräjähdys lähtömaissa, padota tulijoiden tulva. Mutta kuka siitä puhuu?

Suomalaiset poliitikot on

Suomalaiset poliitikot on lähetettävä lähtömaihin levittämään suomalaista sipilä-politiikkaa. Näin saadaan syntyvyys laskemaan kuten Suomessakin.

Suomen ja Ruotsin lippujen

Suomen ja Ruotsin lippujen käyttöä vastustavat erityisesti muslimit, sillä lipussa on kristittyjen symboli RISTI. Ruotsissa jos menee kouluun ruotsinlippu-paidassa, sinut lähetetään takaisin kotiin vaihtamaan paita! Ei mulla muuta, jatkakaa!

Oulun pakolaisten ja

Oulun pakolaisten ja maahanmuuttajien määrään suhteutettuna voi sanoa että kyse on todellakin uskonnon ja taustan aiheuttamasta käyttäytymisestä.Nainen on arvoton ja aasista seuraava, arvoasteikossa.Ei sellaisesta kulttuurista sopeuduta Suomeen.Joidenkin mielestä tämä maahanmuutto rikastuttaa Suomea.

Jos nämä 54 prosenttia

Jos nämä 54 prosenttia raiskauksista , jotka ovat ulkomaalaisten tekemiä estettäisiin,tiukemmalla rajapolitiikalla,maastakarkotuksella ja tiukalla maahantulopolitiikalla sekä rangaistuksia koventamalla, menettääkö Suomi tällöin maamme rikastuttajat?Mitä sanovat Suvakit? Nouseeko vastarinta rikastuttajien puolesta?Nouseeko suvakki lentokoneessa vastarintaan palautetun ulkomaalaisen puolesta ja estää lennon?

Kyllä nyt kaikki puolueet

Kyllä nyt kaikki puolueet ovat muka tiukentamassa seksuaalirikosten tuomioita, mutta katsotaan mitä esim. punavihreät ( =vihreät ja vassarit ) tekevät turvapaikkalakien suhteen , jos pääsisivät hallitusvaltaan, mainitut puolueet ja johtohahmot kun ovat koko Sipilän hallituksen ajan kritisoineet turvapaikkalakeihin ja -käytäntöihin tehtyjä aiheellisia kiristyksiä ja vastustaneet jopa pakkopalautuksia kuten vihreiden lakisihteeri Pennanen. Nyt ollaan sitten kuin "se" sukassa hiljaa, kun turvapaikkatekijöiden karmeat rikokset ovat tulleet esille, joskaan ei varmaan vielä läheskään kaikki.

En ole kuullut

En ole kuullut vihervasemmistolta yhtään tuomitsevaa ulostuloa näihin raiskauksiin liittyen, jostain olemattomasta ja tapahtumattomasta takapuolen hiplauksesta metoota kylläkin senkin edestä koskien suomalaista miestä.

Juuri noin, eiåpä ole

Juuri noin, eiåpä ole kuulunut vihreiden ja vassareiden johtomiehiltä ja -naisilta halaistua sanaa siitä, että turvapaikkalakeja on kiristettävä ja samoin turvapaikkakäytäntöjä, Pekka Haavistokin oli ainoa puoluejohtaja, joka ei vaatinut HS:n kyselyssä raiskaussäännösten tiukentamista , Pekka olisi laittanut vastauksensa mukaan tp-hakijat töihin jo heti eka päivästä kun tulivat Suomeen, voiko naivimpaa ja vailla mitään realismia olevaa vastausta antaa, hakijoiden henkilöllisyyttä ei silloin vielä edes tiedetä, eivät osaa kieltä, ovat pääosin ammattitaidottomia, pääosin eivät osaa lukea eikä kirjoittaa ja nämä tp-hemmot Pekka Haavisto olisi laittanut heti töihin, kysyä voi, että mihin muuhun työpaikkaan kuin vihreiden puoluetoimistoon tai linturetkellle mukaan ? kukaan muu työnantaja ei taatusti olisi ottanut töihin.

Voi sentään,Sipilä ja Orpo

Voi sentään,Sipilä ja Orpo ovat nyt kuin puulla päähän lyötyjä,kulttuurishokki,minä ei ymmärtä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu