Puheenaihe

Helsinki jää kakkoseksi hiilineutraaliuden tavoittelussa – USU: Maakuntakaupungit nokittavat ilmastotalkoissa

Monet kunnat kirivät ilmastotavoitteissaan, pääkaupunki tulee jälkijunassa.

Pääkaupunkiseudulta vapautuu kivihiilen polttamisesta asukasta kohti 4,3 tonnia hiilidioksidia.

Jussi Vehkasalo

Yhä useampi suomalainen kunta kirii ilmastotavoitteitaan niin, että ne pyrkivät hiilineutraaleiksi aiempaa kerrottua nopeammin, uutisoi Uutissuomalainen.

Useilla suurimmista kunnista on Sitran mukaan jo kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet kuin valtiolla. Ensimmäisenä hiilineutraaliuteen pyrkii Joensuu jo vuonna 2025 ja Turku on asettanut tavoitteen vuoteen 2029.

Helsingin tavoite on maltillisempi: pääkaupungin tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035.

Uutissuomalainen kysyi asukasluvultaan 20 suurimman kaupungin ilmastotavoitteita: suurin osa pyrki hiilineutraaliuteen vuosien 2030–2040 välillä.

– Kuntien tehtävänä on nyt toimia suunnannäyttäjinä ilmastopolitiikassa, joten etunenässä olemme. Sillä on suuri vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan, tutkimus- ja kehittämispäällikkö Pirkko Melville Jyväskylästä kommentoi

Jyväskylä on sitoutunut yhdessä muiden niin sanottujen Fisu-kuntien (Finnish Sustainable Communities) kanssa tavoittelemaan hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Sitran mukaan Suomen 50 suurimman kunnan päästöt kattavat noin kolmanneksen Suomen päästöistä. Jos kunnat pääsevät päästövähennystavoitteisiinsa, se nipistäisi Suomen nykypäästöistä kuudesosan vuoteen 2035 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (2)

Kommentit

Vihreät pakottaa muut

Vihreät pakottaa muut käyttämään kallista uusiutuvaa energiaa ja julkisia liikennevälineitä. Samalla itse omassa hallinnoimassaan kaupungissa polttavat kivihiiltä ja ajavat taksilla. Mistä löytyy niin yksinkertaisia että näitä äänestävät, ainiin tietysti Helsingistä!

Helsinkin on helpo luopua

Helsinkin on helpo luopua hilenpoltosta . Tehdään vain haketilauksia riitävän monelta toimitajalta heti toimituksen ja näin . Hiilen käytö voidan vähentää jo huomenna kun ekat kuormat saapuu . Ja joka päivä poltetaan hiiltä entistä vähemmän parissa viikossa tulisi kyllä haketta kertyvään niin paljon että hiilen poltto voidan lopetaa ja myydä jäljellä oleva muille käytöjille. Kyse on vain päätöksen tekemisestä. Tätä tietysti nopeutaisi jos jokasinen tuosta laitoksesta lämpöä tai sähköä saava sanoisi sopimuksen irti jos ei hiilen poltto lopu heti.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu