Puheenaihe

Elina Pekkarisesta uusi lapsiasiainvaltuutettu – myös Tuomas Kurttila haki paikkaa

Elina Pekkarinen

Turun yliopisto / pressikuva

Professori Elina Pekkarinen aloittaa uutena lapsiasiainvaltuutettuna 1. toukokuuta. Valtioneuvosto nimitti Pekkarisen viiden vuoden määräaikaiseen virkaan torstaina.

Virkaa haki myös nykyinen lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila.

Pekkarinen on määräaikainen professori Turun yliopistossa sosiaalityön oppiaineessa. Hän toimii myös lastensuojelun asiantuntijajäsenenä Helsingin hallinto-oikeudessa. 

Aiemmin hän on toiminut muun muassa tutkimuspäällikkönä ja tutkijatohtorina Nuorisotutkimusseurassa.

Hänellä on kokemusta myös tutkimustehtävistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa sekä sosiaalityöntekijän työstä. 

Tutkimustyössään Pekkarinen on perehtynyt lapsia ja nuoria koskeviin teemoihin.

Oikeusministeriön yhteydessä toimiva lapsiasiavaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. 

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten sekä toimialansa järjestöjen ja vastaavien muiden toimijoiden kanssa edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Mitenhän tämä

Mitenhän tämä lapsiasiainvaltuutettu ratkaisee, että tällaisiä tapauksia ei tule enempää ja maa todella olisi hyvä lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille? Ei meidän tilanne ainoastaan minua ja lapsiani kosketa, meillä on myös lähipiiri odottamassa mikä taho auttaa lapseni takaisin, ja auttaa meidät elämään nauttien perhe-elämän oikeudesta. Auttaa myös minulle oikeuden ylipäätään elää ilman vapaudenriistoa sen lisäksi että toinen lapsikin riistettäisiin. Vielä imeväisikäisenä kun oma äiti on tärkein. https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=314734902719049&id=100025476258964

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu