Puheenaihe

Liki 60 vuotta toiminut kivijalkaliike sulkee ovensa – omistaja syyttää Mechelininkadun työmaata: "Päivässä saattoi olla myyntiä satanen tai kaksi"

KIVIJALKALIIKKEET Etola Shopsin toimitusjohtajan mukaan Mechelininkadun yli kaksi vuotta kestänyt työmaa karkotti asiakkaat.

Mechelininkadulla lähes 60 vuotta palvellut Etola sulkee ovensa ensi viikolla. Omistajan mukaan merkittävä syy lopettamiselle on yli kaksi vuotta jatkunut Mechelininkadun remontti.

Sanna Jompero

Töölössä jälleen yhden kivijalkaliikkeen tarina muuttuu palaksi historiaa, kun Mechelininkadulla 60 vuotta toiminut Etolan myymälä suljetaan. Myymälän viimeinen aukiolopäivä on ensi viikon torstaina.

1960-luvun alussa avattu myymälä on Etola Shopsin toimitusjohtajan Lilli Etolan mukaan lopetettava pakon edessä. Etola sanoo olevansa surullinen liikkeen sulkemisesta.

Yksi merkittävä syy myymälän lopettamiseen on yli kaksi vuotta kestänyt Mechelininkadun tietyö, jonka aikana asiakkaat kaikkosivat.

– Remontti kesti niin pitkään, että se tuhosi liikkeen täysin. Siitä seurasi täydellinen asiakaskato. Asiakaskunta ehti löytää uudet polut uusiin paikkoihin, eivätkä enää palanneet, Lilli Etola sanoo.

Asiakaskato oli Etolan mukaan havaittavissa melko pian remontin alkamisen jälkeen, mutta usko liikkeen olemassaoloon säilyi pitkään.

– Yritimme kauan sinnitellä. Sitten se meni siihen, että myyntiä ei ollut kuin satanen tai kaksi, huippupäivinä 500 euroa.

Asiakkaiden oli remontin aikana vaikea tulla pitkälti teollisuustuotteisiin keskittyvään liikkeeseen, koska katu oli auki, eikä parkkipaikkoja ollut. Sinne oli vaikea myös tuoda tavaroita.

Tietyöt sapettavat Lilli Etolaa.

– Kaupunki ei mieti yhtään. Tietyöt kestävät Helsingissä muutenkin aivan tolkuttoman kauan.

Helsingissä ja Espoossa meneillään olevat työmaat ovat osuneet kipeästi muihinkin kuin Töölön myymälään.

Tietöistä on ollut harmia Mechelininkadun lisäksi ainakin Espoon Tapiolan sekä Helsingissä Iso-Roobertinkadun ja Hakaniemen myymälöille. Hakaniemessä Etola sijaitsee lähellä remontissa olevaa kauppahallia.

– Olimme jo yhdessä vaiheessa sitä mieltä, että emme voi jatkaa enää ollenkaan, jos yhtä ketjua näin paljon rangaistaan. Kadut avataan, mutta työt eivät edisty ollenkaan, Etola toteaa.

Taka-Töölön myymälä on ollut Helsingin alueella Etolan myymälöistä pienin.

Henkilökunta siirtyy muihin myymälöihin. Mechelininkadulta myymättä jääneet tavarat siirretään ainakin Etolan Munkkiniemen liikkeeseen, jonne keskitetään aikaisempaa enemmän teollisuuden tuotteita.

Liikkeen sulkeminen huomioitiin viikolla myös Töölö-liikkeen sivuilla, jossa moni harmitteli historiallisen pitkään alueella toimineen liikkeen lakkauttamista sekä jälleen yhden kivijalkaliikkeen katoa.

Etolalla on sulkemisen jälkeen Helsingin alueella yhteensä kuusi myymälää.

Nyrkkipajasta isoksi yritykseksi

Etola on suomalainen perheyritys. Johan August Etholén perusti yrityksen 1930-luvulla.

Alkuun Etholén valmisti yritykselleen kumituotteita Aleksanterinkadulla.

Etola-yhtiöt työllistävät nykypäivänä 1 300 ihmistä. Myymälöiden palveluksessa on lähes sata henkilöä.

Kumi- ja muovituotevalikoiman rinnalle myymälöihin tuli aikanaan sisustus- ja lahjatavaroita sekä kalusteita. Etolalla on noin 30 liikettä ympäri Suomen.

Lähde: Etola

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Liikennekaaos saa jo yritykset harkitsemaan muuttoa – "Helsingissä on jatkuvasti työmaita, joilla ei tapahdu mitään päiviin"10.10.2018 06.20
Mäkelänkadulle jättiremontti: 2,5-metriset pyörätiet, jalkakäytävä leveimmillään 3,7 metriä – "Katutila jaetaan uusiksi palvelemaan kaikkia"7.3.2019 19.00
Yksi Helsinkiä piinanneista katuremonteista loppusuoralla – liki kaksi vuotta ja 1,8 kilometriä13.11.2018 06.20
Liikennettä ruuhkauttava tietyömaa myöhässä kuukausia – "Tämä on maanrakentamisen arkea Helsingin keskustassa"29.8.2018 19.15
Helsinkiä odottaa uusi vuosia kestävä liikennekaaos – kaksi kertaa pahempi kuin Mechelininkadun remontti5.12.2018 06.50
Yrittäjät sanovat suorat sanat kiusallisesta ilmiöstä: "Näitä palveluita meiltä vingutaan ilmaiseksi"29.5.2018 06.35
Hämeentien remontista tiedottamiseen "kuusinumeroinen" summa rahaa – Urakoitsija on velvollinen kertomaan myös, jos mitään ei tapahdu22.2.2019 20.10
Mechelininkadun satavuotiaista lehmuksista tehdään keittiövälineitä – "Puuta olisi tullut niin paljon, että oli pakko sanoa, että riittää" 13.10.2018 10.05
"Työmatkaan kannattaa maanantaina varata aikaa" – Valtava työmaa alkaa, katso täältä ehdotukset kiertoreiteiksi28.2.2019 06.10

Kommentit (13)

Kommentit

Ensiarvoisen tärkeää kieltää

Ensiarvoisen tärkeää kieltää pysäköinti kehä kolmosen sisäpuolella ja tuntuva "ruuhkamaksu" klo 07 ja klo 23 välillä ! Vain näin toimien maailma pelastuu?

Vihreiden ja fillaristien

Vihreiden ja fillaristien unelma etenee. Kohta kaupungissa ei ole liikkeitä eikä kyllä niihin olisi asiakkaitakaan.

Etolan fillarinkumit ei

Etolan fillarinkumit ei käynyt kaupaksi, eikö ollu luomukumia?

Hämeentien liikkeiden

Hämeentien liikkeiden konkursseja odotellen.....

No niin Kepakko tai Thai

No niin Kepakko tai Thai hieroma Stadin tuella !

Tuolla maailmalla yritykset

Tuolla maailmalla yritykset alkavat haastaa kaupunkeja oikeuteen, jos katuremontti kestää kuukauden yli luvatun. Kolmen kuukauden kuluttu kansa nousee barrikadeille. Suomessa ei vaan osata potkia virkamiehiä perseelle, kaikki niellään mitä eteen kannetaan. Monessa Etelä-Euroopan maassa pormestareita kannetaan kadulle paljon pienemmistäkin munauksista.

Tuosta Etolan liikkeestä sai

Tuosta Etolan liikkeestä sai tiettyjä erityistuotteita, joita ei välttämättä mistään muualta löydy. olen käynyt.

Kansanedustajaehdokas Mia

Kansanedustajaehdokas Mia Nygård (kok.) jätti viime lokakuussa Helsingin kaupunginvaltuustolle asiaa koskevan aloitteen. Hän peräänkuulutti kaupungilta selvitystä kasvavien liikenneruuhkien vaikutuksesta yritysten sijoittautumiseen. Huoli yritysten toimintaedellytyksistä Helsingissä on aiheellinen kuten tämäkin artikkeli osoittaa. https://www.hel.fi/static/public/apk/nygarmia/3137EC19-2272-415D-9CDB-9B79ABA55933/Liite.pdf

Mecklun remppa on kyllä

Mecklun remppa on kyllä uskomaton farssi, tie kaivettiin auki ja sitten vuosiin siellä ei näkynyt yhtään ukkoa töissä. Liikenneviraston pomot ja heidän grynderifrendit naureskelevat matkalla pankkiin.

Kysymys oli varmaan siitä,

Kysymys oli varmaan siitä, ettei Vihreitten hallitsemassa virastossa päästy tarvittavan nopeasti yksimielisyyteen pyöräteiksi muutettavien autokaistojen määrästä, koska koko kadun muuttaminen pyörätieksi oli todennäköisesti myös eräs vaihtoehto ?

Mitä, mitä... Eikö jengi tule

Mitä, mitä... Eikö jengi tule fillarilla kauppaan? Miten on mahdollista. Hämeentie on seuraava farssi.

Hämeentie loppupäässä Helen

Hämeentie loppupäässä Helen veti katua auki viime kesänä juhannuksen tienoilla. No, sitten pojilla alkoikin kesälomat. Pikku hiljaa takaisin tultiin elokuussa. Muutama kävi silloin tällöin. Täytettiin paikkoja ja viikon päästä taas avattiin. Joku roti näihin hommiin.

Tietyöt kestävät koska

Tietyöt kestävät koska saadaan nen näyttämään työläimmiltä kuin onkaan. JApanissa luhistui maa ja tuli sadanmetrin rotko. 4 päivässä asia oli korjattu putkineensähköinen asfaltteineen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu