Puheenaihe

Hämeentien remontti tuskastuttaa kauppiaita – "Myynti on laskenut kymmeniä prosentteja ja pahin on vielä edessä"

HÄMEENTIE Maaliskuussa alkanut katuremontti on näkynyt kadun kauppiaiden kukkaroissa. Kauppiaat ovat olleet huolissaan myös kadun yli kulkevista suojateistä – tai pikemminkin siitä, että niitä ei ole.

Lukkoliikettä Hämeentiellä pitävän Pekka Nopean myynti on laskenut, kun remontti maaliskuun alussa alkoi. – On se selvästi hiljentänyt kauppaa. Välillä tuntuu, ettei tuolla tapahdu mitään, Nopea sanoo työmaasta.

Sanna Jompero

Hämeentien maaliskuussa alkaneella katuremontilla on ollut vaikutusta kadun yrittäjien arkeen ja elantoon.

– No on se vaikuttanut niin, että kassa ei kilise, sanoo Hämeentien Lukkoliike Avain- ja lukkohuolto Nopeaa pyörittävä Pekka Nopea.

Nopea arvioi, että myynti on remontin alkamisen jälkeen laskenut ”kymmeniä prosentteja”.

– Pahin on vielä edessä elokuussa, kun työt siirtyvät tälle puolelle. Pääseeköhän tänne asiakkaat sitten enää ollenkaan? mies pohtii.

Nopean vaari perusti liikkeen 1920-luvulla ja se on yksi Hämeentien vanhimmista.

Loppukesästä tietyö siirtyy Nopean liikkeen edustalle, kun töitä tällä hetkellä tehdään kadun toisella puolella. Autoliikenne Hämeentiellä kiemurtelee nyt yksikaistaisena suuntaansa pätkittäin milloin kumpaakin puolin tietä.

Myös muutaman liikepaikan päässä olevan Tobacco Storen myynti on laskenut sen jälkeen, kun remontti alkoi.

– Hiljaisempaa on ollut, mutta ei ihan kuollutta kuitenkaan, sanoo myymälävastaava Juha Sulkava, joka arvelee, että moni asiakas on tähänkin asti tullut liikkeeseen ennemmin julkisilla kuin autolla.

– Sitten kun katu avataan kävelykaduksi, se voi olla positiivinenkin juttu, Sulkava uskoo.

Remontin valmistuttua Hämeentie muuttuu joukkoliikennekaduksi, jossa myös kävelijöillä ja pyöräilijöillä on omat kaistansa.

Hämeentien alkupäässä sijaitsevan Hakalaukun ikkunoissa on suuret teippaukset liikkeen loppuunmyynnistä. Laukkukauppaa pitävän Tiina Leimuvaaran mukaan syynä ei ole katutyöt, mutta ne antoivat viimeisen sysäyksen liikkeen lopettamiselle.

– En löytänyt toiminnalle jatkajaa. Kun kuulin remontista, päätin että lopetan. Lähdetään jaloista pois, sanoo vuodesta 2007 samassa liiketilassa laukkuja myynyt Leimuvaara.

Vuonna 1939 perustettu perheyritys on vuosien aikana vaihtanut liiketilaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta, kun liike on toiminut samassa korttelissa.

Remontti on vaikuttanut myös laukkuliikkeen myyntiin.

– On ollut hiljaisempaa. Asiakkaat kysyvät meiltä usein, että kuinka te kestätte tätä meteliä. Itse olen tottunut siihen, että Hämeentiellä on aina ääntä.

Metelillä Leimuvaara tarkoittaa kadulla alkaneita louhintatöitä, joista aiheutuu hakkaavaa meteliä.

Eniten huolta kauppiaissa ovat remontin aikana aiheuttaneet suojatiet – tai niiden puuttuminen. Hämeentien alkupäässä kadun yli pääsee vain Ympyrätalon ja Neljännen linjan kohdalta.

– Soitin jo Destialle ja sanoin, että laittakaa nyt ihmeessä jonnekin niitä suojateitä. Minusta tämä on aivan hoopoa, Leimuvaara sanoo.

Destia toimii työmaan urakoitsijana.

Kaupungin viestintäsuunnittelija Lauri Hänninen kertoo, että eniten asukaspalautetta remontista on tullut juurikin suojateistä.

– Nyt siihen on jo selvästi totuttu, koska palautetta on tullut vähemmän. Destia paransi viestintäänsä ja merkkasi paikat paremmin.

Hämeentiellä ihmisten näkee tuon tuostakin poukkoilevan kadun yli, oli kohdassa suojatietä tai ei. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Pekka Nopea, jolle ihmisten kadunylitykset väärissä paikoissa ovat liikkeen ikkunasta päivittäinen jännitysnäytelmä.

– Aika uhkarohkeata touhua. Ihmettelen, ettei vakavia onnettomuuksia ole jo sattunut. 

Maaliskuun alun jälkeen kaupungin saama palaute remontista on vähentynyt huomattavasti sitten ensimmäisten remonttiviikkojen.

– Tilanne niin meidän kuin HSL:nkin mukaan on rauhallinen ja hallinnassa. Monet yksityisautoilijat ovat tehneet niin kuin toivoimmekin ja vaihtaneet reittiä tai aikaa. Pahimpaan ruuhka-aikaan on toki viivästyksiä, sanoo Hänninen.

Hämeentien jättiremontti valmistuu loppuvuodesta 2020

Hämeentien peruskorjaus alkoi maaliskuun alussa. Työn pitäisi valmistua viimeistään loppuvuonna 2020. Peruskorjauksen aikana Hämeentie uudistetaan Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä. Raitiokiskot, putket ja kaapelit uusitaan. Samalla kunnostetaan Sörnäisten metroasemaa.

Katu muutetaan jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Yksityisautoilu on jatkossa kielletty. Tontille ajo on edelleen sallittu.

Remontin edistymistä voi seurata osoitteessa www.hel.fi/uusihameentie.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hämeentien remontista tiedottamiseen "kuusinumeroinen" summa rahaa – Urakoitsija on velvollinen kertomaan myös, jos mitään ei tapahdu22.2.2019 20.10
Hämeentien remontti toi ratikkajumin Sturenkadulle – "Yksinkertaista keinoa tilanteen parantamiseksi ei ole"23.3.2019 09.55
Liki 60 vuotta toiminut kivijalkaliike sulkee ovensa – omistaja syyttää Mechelininkadun työmaata: "Päivässä saattoi olla myyntiä satanen tai kaksi"10.3.2019 11.50
Ajatarkin lopetti, mutta pienen kivijalkaliikkeen pitäjä kulkee vastavirtaan Helsingissä – "Me ei voida olla ihan tavallisia"16.3.2019 08.15
Mäkelänkadulle uskaltautuva pyöräilijä on hetkessä autojen saartama – remonttiaikeelle kiitosta: "Ei täällä kukaan uskalla pyöräillä"12.3.2019 20.05
Mäkelänkadulle jättiremontti: 2,5-metriset pyörätiet, jalkakäytävä leveimmillään 3,7 metriä – "Katutila jaetaan uusiksi palvelemaan kaikkia"7.3.2019 19.00
Hämeentiestä tulee "hiljainen katu", autot poistuvat pian – "Ruuhkat siirtyvät Sturenkadulle"20.2.2019 18.50

Kommentit (7)

Kommentit

Eikös juuri autottomuus tuo

Eikös juuri autottomuus tuo autuuden?

Kunhan autot lopullisesti

Kunhan autot lopullisesti siellä lakkaa kulkemasta päättäjien toimesta, loppuu kaupanteko seinään. Taakkapyörillä ei asiaa ratkaista, mutta hei, unelma on ja siitä pidetään kiinni kynsin hampain!

Hämeentien muuttaminen

Hämeentien muuttaminen pyörätieksi etenee. Myös pyöräilyä häiritsevä huoltoliikenne saadaan kätevästi pois kadulta, kun kauppiaat ja liikkenharjoittajat häädetään kahden vuoden remontin aikana pois alueelta.

Tuk-tuk kuljetuspalvelu

Tuk-tuk kuljetuspalvelu Hämeentielle.

Epäilen että remontti

Epäilen että remontti häiritsee enemmän jalankulkija-asiakkaita. Olen tuosta muutaman vuosikymmenen ajellut autolla ohi, enkä kertaakaan ole pysähtynyt Hämeentien kaupassa käydäkseni. Voihan siellä tietysti olla jokunen erikoisliike, jolla on kanta-asiakkaita kaukaakin.

"pahin on vielä edessä"

"pahin on vielä edessä" Jotta pahimmalta vältyttäisiin vaaleissa niin sitä kuuluisaa ”arvopohjaa” minä vaan olisin äänestäjiltä halunnut näin vaalien alla tivata? . . Jotta onko sitä näkynyt tai onko siitä kuulunut mitään? . . Että kun meillä on näitä punaista arvopohjamattoa potentiaalisille ISIS-miehille levitteleviä puolueita jotka taatusti ajaa jatkossakin tämäntyyppistä politiikkaa: . . https://i.ylilauta.org/17/0f2a5eed.jpg . . Ja kun näillä tietyillä poliittisilla ideologioilla kuitenkin on se oma historiansa jolla on paha tapa toistaa itseään, etenkin kun nyt nuo hurjat ovat löytämässä toisensa ja lyöttäytymässä yhteen: . . https://freezoxeebook.s3.amazonaws.com/upload/photos/2018/11/Af7pQtIRkGN3wWaZZ6bW_23_a845bc675654538b1cc1ed11272f8608_image.jpg . . Äänestäjä tietenkin itse ratkaisee oman arvopohjansa mukaan että tuolle tiellekkö sitä ollaan menossa? . . Harmi vaan ettei tätä demokratiaa ja länsimaista vapautta uhkaavaa varsin pelottavaa kytköstä tuoda riittävästi esiin..

"Välillä tuntuu ettei tapahdu

"Välillä tuntuu ettei tapahdu mitään"... Näinhän näissä remonteissa aina on ollut että prosenttitunneilla eli ylitöinä vasta tehdään työt.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu