Puheenaihe

Vaikka yhä useammalla suomalaisella on maksuhäiriö, kesällä neuvoja velkojensa hoitoon kysyy harva – "Ihmiset ovat lomalla"

Päivi Tuovinen

Maksuhäiriömerkintöjä oli kesäkuun lopussa 382 700 suomalaisella, mikä on 4000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä ei vielä näy esimerkiksi Keski-Uudenmaan oikeusaputoimiston velkaneuvonnassa.

– Ei näy vielä. Heinäkuu on aina ollut kuollut kuukausi, niin nytkin. Ihmiset ovat lomalla, ja yhteydenottoja alkaa tulla enemmän vasta syys-lokakuussa, sanoo talous- ja velkaneuvoja Merja Peippo Keski-Uudenmaan oikeusaputoimistosta.

 

Normaalisti velkaneuvonnan päivystykseen tulee 10–15 puhelua kahden tunnin aikana, heinäkuussa puheluita tulee kahdesta neljään.

– Kaikilla, jotka meille soittavat, on maksuhäiriömerkintä päällä.

Ruuhka-aikoina kiireiset asiat, kuten asunnon ulosotot ja häädöt, ovat etusijalla. Tarvittaessa velkaneuvonnassa tehdään pitkää päivää. Keski-Uudenmaan oikeusaputoimistossa on seitsemän talousneuvojaa.

– Akuuteissa tilanteissa pyritään saman tien saamaan velkajärjestelyhakemus käräjäoikeuteen, kertoo Peippo.

Vähemmän kiireellisissä tapauksissa palvelua saa noin kuukauden sisällä. Peippo kertoo oman jononsa olevan tällä hetkellä kolme ja puoli viikkoa.

Velkajärjestelyyn pääsy ratkaistaan tapauskohtaisesti. Esteenä voi olla esimerkiksi se, että velallinen on työikäinen ja -kykyinen ja maksukyvyttömyys on väliaikaista tilapäisen työttömyyden, opiskelun tai sairausloman vuoksi.

 

Maksuhäiriöt ovat viime vuosina vuosi vuodelta nousseet.

Asiakastieto Groupin tilastojen mukaan ongelmallisin ikäryhmä ovat kolmikymppiset, jotka ovat myös aktiivisimpia kuluttajina. Heistä yli 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä ja osuus on vuodessa edelleen kasvanut.

Hyvää on se, että nuorten maksuhäiriöt ovat pysyneet laskusuunnassa. Nuorimpien aikuisten maksuhäiriöt ovat vähentyneet yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 lähtien, kertoi Asiakastieto Group alkuvuonna.

– Maksuhäiriöisiä nuoria on nyt selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Esimerkiksi alle 20-vuotiaista enää 1,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintä, kun vielä vuosi sitten osuus oli lähes 1,7 prosenttia. Loivaa laskua näemme tilastoista muissakin alle 30-vuotiaiden ikäluokissa, Pientä kasvua on lähes kaikissa yli 30-vuotiaiden ikäluokissa aina eläkeläisiin saakka, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupin tiedotteessa.

 

Kuntien talous- ja velkaneuvonta siirtyi tämän vuoden alussa oikeusaputoimistoille.

Asukkaat voivat vapaasti valita, mihin oikeusaputoimistoon ottavat yhteyttä. Keskiuusmaalaisia lähinnä ovat Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto Hyvinkäällä ja Itä-Uudenmaan oikeusaputoimisto Vantaalla.

 

Miehillä rästejä on enemmän

Kesäkuun lopussa 2019 maksuhäiriöitä oli 382 700 henkilöllä.

Vuodessa määrä kasvoi 4000:lla.

Kymmenessä vuodessa määrä on kasvanut 72 000:lla.

Miehillä on naisia enemmän maksuhäiriöitä kaikissa ikäluokissa.

Uudellamaalla maksuhäiriöisiä henkilöitä on 8,7 prosenttia. Päijät-Hämeessä osuus on maakunnista suurin (9,4%). Vähiten maksuhäiriöitä on Ahvenanmaalla (4,7%).

Suomen Asiakastieto ei julkaise maksuhäiriölukuja kunnittain.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (3)

Kommentit

Mulla on aika vahva epäillys

Mulla on aika vahva epäillys,kun noita vippejä tuputetaan myös näille uussuomalaisille,niin onhan se. Ilmaista rahaa,kela niitä johonkin asti makselee takaisin,ettei kotoutuminen kärsi.

Maksuhäiriö ei ongelma jos ei

Maksuhäiriö ei ongelma jos ei anneta uusia luottoja mutta Santanderista alkaen niin annetaan konkurssiin menijälle vaan lisää ja lisää velkaa.

Velkasaneeraukseen hakeneiden

Velkasaneeraukseen hakeneiden asioidensa, niin omansa kuin velkojien kuntoon hoitamiseksi on pudonnut kolmanneksella. Sen siirtyneenä Valtiolle, homman toimimatta... :-) - vai vielä Lomalla...

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu