Puheenaihe

Miksi Posti hankki 30 000 euron golfosakkeen eliittikentältä? – Yhteiskuntasuhdepomo kiistää kohutun lehtitiedon 

Kohut Postin ympärillä jatkuvat. Tänään on keskusteltu siitä, mihin tarkoitukseen Posti hankki golfosakkeen Suomen kalleimmalta golfkentältä Kirkkonummella. Kuvituskuva. 

Kesäkuussa Postin yhteiskuntasuhdejohtajana työnsä aloittanut Timo J. Anttila kiistää Iltalehden paljastaman tiedon siitä, että Posti olisi hankkinut Suomen kalleimmalta golfkentältä Sarfvik Golfista Postin toimitusjohtaja Heikki Maliselle.

Iltalehden tietojen mukaan 30 000 euroa maksanut osake olisi hankittu Maliselle ja Malisen itsensä aloitteesta.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kysyi tapahtuneen perään Twitter-tilillään.

– Osaatko T.J.Anttila kertoa, milloin golfaamisesta on tullut osa Postin ydinliiketoimintaa ja niin tärkeä osa sitä, että osakkeita pitää myydä tappiolla uusia saadaksenne? Vai saivatko 300 irtisanottua työntekijäänne mahdollisuuden käydä golfaamassa osana eropakettia? Kärnä kysyy.

Anttilan mukaan "peliliput" ovat olleet alusta lähtien liiketoimintaryhmien myynnin käytössä asiakaskäyttöä varten. 

– Taitaa olla sama käytäntö kaikissa firmoissa. Minäkin olen vienyt pelaamaan sidosryhmiä ja mediaa, Anttila kertoo.

– Talossa vuodesta 2013 olleena tiedän, ettei se (osake) tullut toimitusjohtajan käyttöön. Samaan tapaan kuin Mastersissa, osake hankittiin firman ja erityisesti myynnin käyttöön.

Hän muistuttaa, että golfosakkeita on usemmilla yrityksillä. 

– On näköjään hirveää, että yli 1,6 miljardia euroa liikevaihtoa tekevä firma ei saisi omistaa golfosaketta, Anttila tuikkaa takaisin. 

Golfosakkeen hankkinen vuonna 2015 herätti Iltalehden mukaan ihmetystä Postissa, sillä samaan aikaan yhtiössä alkoivat yt-neuvottelut, joiden päätteeksi yli 300 työntekijää irtisanottiin.

Samalla Posti myös päätti myydä kaksi muuta Espoossa sijaitsevan kentän golfosaketta 30 000 euron tappiolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

IL: Postin pomolle ostettiin 30 000 euron golfosake – samoihin aikoihin yli 300 sai potkut5.9.2019 08.47

Kommentit (9)

Kommentit

Yhteiskuntasuhdejohtaja ei

Yhteiskuntasuhdejohtaja ei taida olla ihan tehtäviensä tasalla jos tällä tavalla hoituu kommunikointi yhteiskuntaan päin, samaa ylimielistä jaskaa kuin tähänkin asti.

Kyllähän postin

Kyllähän postin sikariportaalla pitää olla mahdollisuus päästä miljonäärien golf-pelikentille, kun postin johtajan tulotkin sitä edellyttää. Lasketaan vaikka työntekijöiden palkkoja heikentämällä yleisiä työehtoja. Huipulla vallitsee moraalikato. Samanlainen kuin ravintoketjun huipulla, jossa heikot tavallisesti syödään.

Luulis, että 1,6 miljardia

Luulis, että 1,6 miljardia euroa liikevaihtoa tekevä firma pystyisyy maksamaan työntekijoilleen palkka, jolla ihminen tulee tuoimeen ilman asumistukea ja toimeentulotukea.

Ei liikevaihdon suuruus

Ei liikevaihdon suuruus siihen mitään vaikuta. Eri asia on, kun Posti on maksanut osinkoja valtiolle 140 miljoonaa vuodessa - siihen nähden talous on ilmeisesti kunnossa ja jos omistaja tyytyisi pienempään niin varmaan siitä osan voisi käyttää palkkoihin. Mutta se ajatus, että palkalla pitää tulla toimeen ilman asumistukia ei tässä yhteiskunnassa vaan toimi. Ei palkkaa voi työnantaja mitoittaa työntekijän tarpeen mukaan, vaan työntekijän on mitoitettava elämänsä palkkansa mukaan. Eri asia sitten, miksi suuret vuokranantajat kuten Kojamo riistävät kansaa järkyttävillä vuokrillaan, joiden maksuun ei kaikilla palkka riitä, vaan tarvitaan yhteiskunnalta asumistukea. Ja joista maksetaan vuosittain kymmenien miljoonien verottomat osingot mm. ammattiliitoille, jotka vaativat työnantajilta parempia palkkoja...jotta voisivat nostaa vuokria vielä enemmän.

Kunnon sikailua

Kunnon sikailua herrasportaalla. Pitäisiköhän kammata valtionyhtiön johdot ja hallitukset seuraavan kerran ihan kunnolla läpi, ennekuin aletaan duunarien palkkaan tai työsuhteisiin puuttumaan.....

Jos golfosakkeita hankitaan,

Jos golfosakkeita hankitaan, pitäisi koko henkilökunnalla olla oikeus pelilippuihin. Eikös asiakkaiden vieminen golfaamaan ole tulkittavissa lahjonnaksi siinä missä illallinenkin?

Kyllä Postin pitää hankia

Kyllä Postin pitää hankia lapin mökki ja huvijahti. Eihän sitä muuten voi edustaa.

Kyllä valta eliitti tahto

Kyllä valta eliitti tahto pelamaan golfia muiden samassa asemassa olevien kanssa työ aikana kun työt ei paina ja johokin sekin aika on kulutetava, ja tietysti siellä on myös hulppea hintainen ravintola jossa voi nautia mistä nyt haluaakin tietysti firman kortilla.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu