Puheenaihe

Tässä on Brother Christmasina tunnetun Ari Koposen tuomio – sakkoa 1035 euroa

Ari Koponen vastasi syytteisiin oikeuskäsittelyssä 3.9. Järvenpäässä

Anton Soinne

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Brother Christmasina tunnetun tuusulalaisen kansanedustaja Ari Koposen (ps.) 15 päiväsakkoon rahankeräysrikoksesta. Sakot tekevät hänen tuloillaan 1 035 euroa.

Koposta vastaan nostettiin syyte kahdesta rahankeräysrikoksesta, jotka koskivat hänen toimintaansa Brother Christmas -hyväntekijänä.

Syyte, johon oikeus katsoi Koposen syyllistyneen, koski yhdistyksen tuotemyyntiä vuoden 2017 alkupuoliskolla, jolloin yhdistys rahoitti toimintaansa rintanappien ja rannerenkaiden myynnillä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei tuotteiden 25 euron hinta vastannut tuotteiden markkinahintaa, vaan ne olivat rinnastettavissa rahankeräyslain tarkoittamaan keräystunnukseen.

– Tähän nähden vastaajat ovat toimeenpanneet rahankeräyksen vastoin rahankeräyslain kieltoa järjestää keräys tavalla, jossa kaupankäynti ja rahankeräys ovat ilmeisessä vaarassa sekoittaa keskenään, oikeus perustelee päätöstään.

Syytteeseen rahankeräysrikoksesta vastasi Koposen lisäksi Brother Christmas -yhdistyksen hallituksen jäsentä. Heitä ei tuomittu, sillä oikeus katsoi heidän osuutensa toiminnan järjestämisessä olleen vähäinen.

Koponen tuomittiin joulun alla 2016 toteutettua Brother Christmas Joulupotti -keräyksestä lievään rahankeräysrikokseen.

Tästä ei koitunut seuraamuksia syyteen vanhenemisen vuoksi.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuomiosta kertoi ensin Keski-Uusimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (14)

Kommentit

Onnea HS, siellä

Onnea HS, siellä toimituksessa juodaan kakkukahveja nyt, saatin paha rikollinen tuomittua toimittajan kirjoittelun myötä, peräti tonnin sakot ja valtiolta paloi kymmenkertaiset summat asian käsittelyyn! Vaan monet oikeat avuntarvitsijat jäivät kohun myötä ilman apua, toisaalla iso joukko avunsaaneita kiittävät Koposta lahjoituksien keräämisestä!

Ehkä jatkossa vilpittömät ja

Ehkä jatkossa vilpittömät ja rehelliset hyviinkin tarkoituksiin rahaa keräävät muistavat hakea asianomaisen rahankeräysluvan. Se ei ole iso vaiva. // Noin perussuomalaisen Koposen tapaan toimien herää epäilys ketähän onkaan mahdettu "auttaa", hädänalaisia vaiko "auttajaa" itseään?

Jos pää ei ole ihan terve

Jos pää ei ole ihan terve tahtoo ajatukset karkailla. Ei muuta kun laiton keräys pystyyn sakkojen maksamiseksi ja oikeuslaitoksen häpäisemiseksi.

Se ei Myyrmäen

Se ei Myyrmäen demariäänestäjä Myyryläinen lukenut tilintarkastajien oikeudelle antamia lausuntoja, joissa sanottiin jotta keräyksissä EI OLE OLLUT laiminlyöntejä ja rahat ovat menneet kaikki kohteisiin johon ne on kerätty! Mutta se totuuden myöntäminen, se on sitten punavihreille vaikeata, pakko yrittää vääristellä kaikin keinoin?

Tilintarkastajat tarkistavat

Tilintarkastajat tarkistavat antaako tilinpäätös ja toimintakertomus (jos laaditaan) oikeat ja riittävät tiedot, ja ovatko toimintakertomus ja tilinpäätös ristiriidattomia. Sen he tekevät haltuunsa saamien dokumenttien perusteella. Mahdolliset toiminnan lailliseen pyörittämiseen tarvittavat luvat eivät välttämättä siihen kuulu. // Tosin Koponen taitaa pyörittää toimintaansa yhdistysmuotoisesti joten silloin hänellä olisi voinut olla myös toiminnantarkastaja joka olisi voinut ja tullut puuttua tilanteeseen mutta sellainen ei ole pakollinen yhdistyksellä jolla on jo tilintarkastaja (pieni yhteisö voi jättää tilintarkastajan valitsematta). // Tilintarkastus on pääasiallisesti omistajien/jäsenten valvontatyökalu toiminnan johdon tekemisiin, pääasiassa kirjanpidon sekä tilinpäätöksen ja taseen osalta. Lisäksi kohteena on hallinto. Koposen tapauksessa jäsenistö ja yhdistyksen johto taitaa käytännössä pääosin olla yksi ja sama Koponen. Silloin tilintarkastajankin on valinnut sama Koponen. Tilintarkastajat tekevät työnsä niiden dokumenttien, tilikirjojen ja tositteiden, parissa jotka hänelle annetaan, tässä tapauksessa Koponen. On siis ihan sattumankauppaa osuuko toiminnassa tarvittavat luvat ja niiden puuttumisen heidän haaviinsa. // P.s. Olen kai muistaakseni äänestänyt valtiollisissa tai kunnallisissa vaaleissa demaria kolme kertaa. Ensin M.Ahtisaarta E.Rehniä vastaan (jota edelleenkin häpeän) sekä kaksi kertaa T.Halosta ensin E.Ahoa ja sitten S.Niinistöä vastaan (joita kumpaakaan en kadu). Muuten en ole heitä äänestänyt joten en osaa pitää itseäni "demariäänestäjä". en myöskään ole asunut koskaan Myyrmäessä ja viime käynnistäkin lienee useampi vuosi joten sekään nimimerkin luonnehdinta meni pahasti metsään.siellä viimeksi varmaankin yli viisi vuotta sitten

Jos KHT:n tarkastajat

Jos KHT:n tarkastajat erityistilintarkastuksessa, joka sillä "täikammalla" tuossa tapauksessa tehty, eivät löytäneet vääryyksiä kahdenkertaisella kirjanpidolla tehtynä, vastaavat/vastattavat, debit/kredit puolet täsmänneet ja tulos ja tase kunnossa! Silloin ei kirjanpidossa ei voi olla "aukkoja", joita eivät ammattilaiset tarkastajat löytäisi, hullua väittää vastaan! Päinvastaisessa tapauksessa tuhlaat itse aikaa täällä, tienaisit kirjanpitäjänä huikeita palkkioita isoissa yrityksissä! Ja muuttaa sitten, no sinne myrtsin vuokrakämppiin?

Nyt oli kyseessä

Nyt oli kyseessä rahankeräysluvan puuttuminen josta ei synny tositetta eikä sitä kirjata kirjanpidon tileille yhden- eikä kahdenkertaisesti. Tilantarkastaja ei silloin löydä puutetta ellei toimiva johto tai hallitus itse sitä heille jotenkin ilmaise esimerkiksi toimintakertomuksessa. // Jos yhdistys eli Koponen itse olisi katsonut aiheelliseksi, olisi valittu myös toiminnan tarkastaja joka olisi voinut puutteen havaitakin. Mutta ymmärrän hyvin ettei Koponen ole sellaista halunnut riesakseen hidastamaan busineksia, jos edes on ollut yhdistys- ja kirjanpitolaeista sen verran tietoinen.

Outoa minustakin, että joku

Outoa minustakin, että joku uskaltaa väittää julkisesti rahoja kerätyn omiin taskuihin, kun oikeuden määräämät tilintarkastajat eivät sitä tilityksistä huomanneet? Sakot kun tuli vain ensimmäisten keräyksien puuttuvista luvista, ei kirjanpidon laiminlyönnistä? Mutta kun perussuomalainen on köyhien asialla ja hyväntekijänä, se sattuu kovasti niihin joiden oma käsi on aina toisten taskussa?

Ota huomioon kommentoijan

Ota huomioon kommentoijan taso kirjoittaa mitään järkevää, niin voidaan tuollaiset öyhöttäjät jättää omaan arvoon olemattomaan. Nolaa vain itsensä noilla ääliömäisillä kommenteillaan.

Onko perussuomalaisilla joku

Onko perussuomalaisilla joku erityinen lupa ja oikeus toimia ilman asianomaisia lupia, siis sellaisia jotka kaikki muut joutuvat hankkimaan toimiakseen laillisesti ja asiallisesti? O'tempora, o'mores sanoisi taas Cicero jos tämän näkisi.

Koponen sai tuomion

Koponen sai tuomion luvattomasta hyväntekeväisyyskeräyksestä. Montako kansanedustajaehdokasta on saanut tuomion itselleen kerätystä laittomasta vaalirahoituksesta? Pimeitä summia ja rahoittajia oli pilvin pimein.

Nyt oli tuomiolla Koponen, ei

Nyt oli tuomiolla Koponen, ei muut. Hänen vastuunsa omista tekemisistään ei katoa sillä, että muutkin vilpistelevät. Jos nimimerkillä on jotakin todistettavissa olevaa tietoa muiden rikoksista, hänellä on mahdollisuus saattaa todisteensa viranomaisten tietoon jolloin ne ryhtyvät lain edellyttämiin toimiin syyllisten saamiseksi edesvastuuseen. todisteineen. Muuten hänen "tietonsa" jäävät tuuleen huuteluksi. // Mitä tulee rötöstelyyn vaalirahoituksessa niin pääosin kyse on ilmoitusvelvollisuuksien laiminlyönneistä joista ei lakeihin liene juurikaan seuraamuksia säädetty. Tuet eivät sinällään ole laittomia elleivät ne ole sidottu vastikkeellisiksi jolloin on kyse lahjonnasta. Siitäkin pitäisi olla todisteet esittää. Samanmielisten vastikkeeton auttaminen ei kuitenkaan ole rikos. // Vaali- ja poliittiseen tukeen liittyvistä laittomuuksista on kuitenkin myös tuomiota langetettu, m.m. ja esim. Kehittyvien maakuntien Suomen keskushenkilöille tässä taannoin. Samoin Nuorisosäätiöstä A.Kaikkonen sai tuomionsa koska rikkoi yhdistyksensä sääntöjä mutta ei sinällään avustamisesta. // Mutta tokikin moni on päässyt kuin koira veräjästä ja päässee jatkossakin. Siksi olisi mitä toivottavinta nimimerkin kääntyä tietoinensa viranomaisten puoleen jotta puolue-elämäämme saataisi perattua taas hieman puhtaammaksi ja yhä vähemmän korruptoituneeksi.

Nyt ei ole enää kaikki

Nyt ei ole enää kaikki inkkarit kanootissa. Miten se ensimmäinen kommentti meni " herää epäilys ketä on auttanut....." oliko tämä tieto vai puskista huutelua.

En tiedä inkkareista (oik.

En tiedä inkkareista (oik. ilm. erilaisia amer. alkuperäiskansojen edustajia) enkä heidän kanooteistaan mutta tuossa ensimmäisessä kommentissani en julistanut mitään tietoa vaan kirjoitin "... herää e p ä i l y s ...". En julistanut niin olevan vaan kerroin vain heräävästä epäilystäni. Olisi hyvä tunnistaa sanojen merkitykset ja niiden väliset merkityserot: kerrottu epäilys ei ole synonyymi väitetylle tiedolle.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu