Puheenaihe

Helsinkiin avataan torstaina täysin uudenlainen ravintola, josta saa ruokaa vain kotiinkuljetuksella – valikoimassa myös käsidesiä ja wc-paperia

Cloud Kitchen sijaitsee Helsingin suuren tukkutorin alueella Hermannissa. Ravintolassa ei ole asiakaspaikkoja. Ruokaa toimitetaan ainoastaan ruokalähettien kautta. Kuvituskuva.

Aapo Siippainen

Helsingin Tukkutorilla aukeaa torstaina pelkästään kotiinkuljetuksen kautta annoksia myyvä Cloud Kitchen -ravintola.

Ravintolajätti NoHo Partners on kiirehtinyt uudenlaisen pilviravintolan avaamista, koska koronavirus on lisännyt kotiinkuljetuksen tarvetta räjähdysmäisesti.

– Esimerkiksi Wolt on tukossa. Koko toimitusketju on kovilla. Palvelumme tuo helpotusta ruuhkahuippuihin, Nohon toimitusjohtaja Aku Vikström kertoo Helsingin Uutisille.

Keittiössä työskentelee 25 työntekijää, jotka valmistavat muun muassa Hanko Sushin, Pizzariumin, Hookin sekä Teatteri Delin annoksia.

– Valmistamme myös senioreita miellyttäviä kotiruoka-annoksia. Toimitamme ruuan lisäksi wc-paperia ja käsidesiä, jota olemme ostaneet suuret määrät.

Noho pohtii, ottaako ravintola älypuhelintilausten rinnalle myös mahdollisuuden puhelinsoitolla onnistuvaan tilaukseen.

– Tilaamisesta tehdään mahdollisimman helppoa.

6091897-n.jpg

Pilviravintolan keittiötä rakennettiin maaliskuussa Tukkutorille. Kuva: Noho Partners

Pilviravintolan hygienia on Vikströmin mukaan "laboratoriotasoa".

– Hygieniatasot ovat saaneet uuden määritelmän. Ravintoloissa se on yleensä huipputasoa, mutta nyt vaaditaan entistä enemmän. Kaikki ruuanvalmistus tapahtuu suljetuissa prosesseissa.

 - Tuotantohenkilöstö pyritään suojaamaan kaikin tavoin niin työssä kuin vapaa-ajalla. Esimerkiksi vältämme kaikkea kohtaamista työvuoroissa: lähetit eivät ole kontaktissa keittiöhenkilökuntaan, vaan ruoka toimitetaan keittiöstä noudettavaksi ruoan saattamishuoneista

Henkilökunnan perusteellinen koulutus merkitsee Vikströmin mukaan myös sitä, että toimintaa ei pystytä kovin nopeasti laajentamaan. Jos poikkeusolot kestävät pidempään, voidaan vastaavia keskuskeittiöitä perustaa eri puolille Suomea.

6089807-n.jpg

Tukkutori on Teurastamon ravintola- ja kulttuurialueen vieressä. Kuvituskuva. Kuva: Aapo Siippainen

Vikström sanoi tiistaiaamuna, että tällä hetkellä iso osa Nohon ravintoloista on vielä auki. Nohon ravintoloita ovat Helsingissä muun muassa Savoy, Sandrot, Stefan's Steakhouse ja Farouge. Käynnissä on kuitenkin yt-neuvottelut ja lomautus uhkaa satoja työntekijöitä.

– Asiakasmäärät putosivat viime viikonloppuun verrattuna 40 prosenttia. Suunta on lähelle nollaa, Vikström laskee.

Yli 300 miljoonan euron liikevaihtoa tekevälle pörssiyhtiölle Cloud Kitchen ei ole tässä vaiheessa taloudellisesti merkittävä lisä.

– Tavoitteemme ei ole taloudellisia, vaan liittyvät tällä hetkellä huoltovarmuuteen. Ravintola on investointi tulevaisuuteen. On itsestään selvää, että ruuan kotiinkuljetus lisääntyy. Väittäisin, että ihmiset jotka eivät sitä normaalisti tee, kokeilevat nyt ja ottavat kotiinkuljetuksen osaksi kulutustottumusta, Vikström kertoo.

Ravintola toimittaa ruokaa keskustaan ja välittömään läheisyyteen, kuten Jätkäsaareen ja Vallilaan.

Woltin ja Foodoran lisäksi Cloud Kitchen käyttää oman yhteistyökumppanin autolla kulkevia ruokalähettejä. 

Woltin maajohtaja Henrik Pankakoski sanoo, että palvelu on ollut tällä viikolla kiinni muutamien minuuttien ajan. Tämä on johtunut lounasajan tilauspiikeistä.

– Näitä tilanteita on ollut nyt alkuviikosta muutamia, kun ihmiset tilaavat kotiin eivätkä syö lounasta esimerkiksi työpaikoilla, Lähettikumppanimme päättävät itse milloin kuljettavat tai kuljettavatko ollenkaan, mikä tarkoittaa, että välillä tilauksia on enemmän kuin vapaita lähettejä, Pankakoski sanoo.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Asukkaat alkoivat kerätä adressia suositun kahvilan puolesta Helsingissä – "Tilamme vuokrattiin toimijalle, joka voi maksaa suurempaa vuokraa kuin me pienenä yrityksenä"18.3.2020 06.00
Helsinkiläismyymälä avaa "mummotunnelin" – Kaupat ryhtyivät tarjoamaan omia tunteja riskiryhmille17.3.2020 15.07
Talosaunat suljetaan 50 000 asukkaalta Helsingissä tartuntariskin takia – "Toivottavasti pyykkitupaa saa käyttää jatkossakin"17.3.2020 19.15
Ravintola Palace voitti selvästi äänestyksen Suomen parhaasta ravintolasta11.3.2020 15.07
Suomalainen ravintolajätti NoHo rymistelee nyt Norjaan – haluaa isoa lohkoa 9 miljardin euron markkinoista3.4.2019 13.09

Kommentit (3)

Kommentit

Nyt kyllä jo toivoisi, että

Nyt kyllä jo toivoisi, että edes tuolta saisi WC-paperirullien mukana reseptejä miten sitä valmistetaan? Niin paljon sitä on hamstrattu, että ruokaako ihmiset siitä tekevät?

Ai jätkäsaari välittömässä

Ai jätkäsaari välittömässä läheisyydessä?

Olihan just juttu jostain

Olihan just juttu jostain leipomosta, joka on alkanut tekee vessapaperirullan näköistä kakkua, hinta vajaa 50 ecuu. Menee niin paljon kuin ehtivät leipomaan.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu