Puheenaihe

Hallitus: Uusimaa eristetään 19.4. saakka – poikkeus sallitaan näissä tilanteissa

Pääministeri Sanna Marin 18. maaliskuuta järjestetyssä hallituksen infotilaisuudessa koronavirustilanteesta.

© Laura Kotila | valtioneuvoston kanslia

Hallitus esittää Uudenmaan maakunnan eristämistä muusta Suomesta 19. huhtikuuta saakka, sanoi pääministeri Sanna Marin (sd.) keskiviikkoiltana tiedotustilaisuudessa.

Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä Uudellamaalla. Muiden maakuntien asukkaat eivät saa tulla Uudellemaalle. 

Sanna Marinin arvion mukaan liikkumisrajoituksen olisi tarkoitus tulla voimaan perjantaina 27. maaliskuuta.

Kiellon ulkopuolelle jäävät muun muassa välttämättömät työmatkat ja painavat henkilökohtaiset syyt, kuten lapsen tapaamisoikeus tai lähiomaisen kuolema. 
Vapaa-ajan matkustamista ei kuitenkaan sallita.

Myöskään viranomaistoiminta sekä luottamustoimet ja lakisääteisten velvollisuuksien täyttäminen eivät kuulu rajoituksen piiriin. 

Rajoitukset tulevat voimaan heti, kun eduskunta hyväksyy valmiuslain käyttöönottoasetuksen.

Päätöksellä halutaan hidastaa koronaepidemian leviämistä muuhun Suomeen, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). 

Työmatkaliikenteen kannalta välttämättömät julkisen liikenteen yhteydet pyritään pitämään käytössä, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).

Poliisi valvoo rajoitusten noudattamista. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoi, että poliisi voi pyytää virka-apua muun muassa Puolustusvoimilta.

Ohisalo korosti, ettei ihmisten tulisi matkustaa viikonloppuna mökeille, vaikka rajoitukset eivät astukaan välittömästi voimaan. Uusia kontakteja tulisi välttää. Sanna Marin vetosi suomalaisiin, että kaikki ihmiset palaisivat mökkipaikkakunnilta kotiin, jotta koronaviruksen aiheuttama tauti ei leviäisi.

Lisäksi Sanna Marin sanoi keskiviikkona, että hallitus tulee todennäköisesti esittämään 13. huhtikuuta asti määrättyjen valmiuslakien voimassaolon pidentämistä.  

THL:n kertoi aiemmin tänään, että  Suomessa varaudutaan  odotettua laajempaan epidemiaan, ja riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa.

Eniten tartunnat ovat lisääntyneet viime päivinä Uudenmaan alueella. 

Lue aiheesta lisää: Ravintoloita ei suljeta lauantaina

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Juuri nyt: Valmiuslakien voimassaoloa tullaan todennäköisesti jatkamaan25.3.2020 23.10
Sanna Marin: Ravintoloita ei suljeta lauantaina25.3.2020 22.47
Sipoolaisen K. Hartwallin entinen toimitusjohtaja on menehtynyt koronaan25.3.2020 20.56
Koronaan on kuollut kolme ihmistä Suomessa – THL: "Riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa"25.3.2020 15.58
Puolustusvoimissa on varmistettu kahdeksan koronatapausta25.3.2020 15.38
Kuva: Helsinkiläinen tori eristettiin poliisin käyttöön – "Niin pitkäksi aikaa kuin tarpeellista"25.3.2020 13.30
"Toivoa herättävä näky!" – helsinkiläinen pariskunta juhli häitä koronan tyhjentämällä Senaatintorilla20.3.2020 20.15

Kommentit (39)

Kommentit

Jahkaillaas ny viikko vielä,

Jahkaillaas ny viikko vielä, jos se vaikka pöpö katoais.

Skenaario:

Skenaario: Nyt kun Uusimaa on suljettu koronasotatilan vuoksi, tarvitsemme enemmän strategisia ratkaisuja seuraavasti: - Hallitus muuttaa Hailuotoon pe 27.3.2020 - Eduskunta muuttaa Iisalmeen pe 27.3.2020 - Kaikki ministeriöt hajasijoitetaan Suomen koillis- ja luoderajojen reunoille erämaahan - YLE muuttaa kaikki toimintansa Novaja Zemljalle, koska sen ydinsaaste tappaa virukset. Muutto Olkiluoto 3:n suojarakennukseen voidaan tehdä samasta syystä vasta uuden ydinvoimalaitoksen ns. alkuräjähdyksen jälkeen noin vuonna 2027, kun riittävä ydinsäteily on saatu aikaiseksi. Asetus astuu voimaan eilen tiistaina 24.3. 2020, koska jo toissapäivänä maanantaina 23.3.2020 olimme jo liian myöhässä.

Skenaario 2:

Skenaario 2: . Nyt kun Uusimaa on suljettu koronasotatilan vuoksi, tarvitsemme enemmän strategisia ratkaisuja seuraavasti: . - Hallitus muuttaa Hailuotoon pe 27.3.2020 - Eduskunta muuttaa Iisalmeen pe 27.3.2020 - Kaikki ministeriöt hajasijoitetaan Suomen koillis- ja luoderajojen reunoille erämaahan - YLE muuttaa kaikki toimintansa Novaja Zemljalle, koska sen ydinsaaste tappaa virukset. Muutto Olkiluoto 3:n suojarakennukseen voidaan tehdä samasta syystä vasta uuden ydinvoimalaitoksen ns. alkuräjähdyksen jälkeen noin vuonna 2027, kun riittävä ydinsäteily on saatu aikaiseksi. . Asetus astuu voimaan eilen tiistaina 24.3. 2020, koska jo toissapäivänä maanantaina 23.3.2020 olimme jo liian myöhässä.

Kuinka on mahdollista että

Kuinka on mahdollista että valtakunnan rajan yli passion pääsee taikasanalla mutta suomalainen veronmaksaja ei saa liikkua omassa maassaan.

Tätä se on, kun persut ovat

Tätä se on, kun persut ovat vallassa! Heti suljetaan rajat, ja uusimaa, missä asuu eniten ulkomalaisia suomessa eristetään, jotta he kaikki tartuttaisivat toisiaan ja kuolisivat tautiin. Mielestäni tässä selväsi alkamassa etninen puhdistus! Alue, missä jopa yli puolet ihmisistä ovat ulkomaalaistaustaisia eristetään, ettei heillä olisi pientäkään mahdollisuutta selvitä hengissä ja hakea turvapaikka muualta! Ihmisiä jätetään kuolemaan!

Meillä on nyt punavihreä

Meillä on nyt punavihreä hallitus jonka päätökset on tehty ilman perussuomalaisten osallistumista.

Ihanko totta? Persut on

Ihanko totta? Persut on gallupien mukaan suurin puolue, mitä vihreät ja vasemmisto voivat muka tehdä? Punavihreät viimeisen asti yrittivät pitää rajat auki ja vapaaliikuuvus, samoin kunnioittaa ihmisoikeusia, mutta muut puolueet ajoivat yli! Tätä se on, kun kansa äänestää äärioikeistoa eli fasisteja.

Tällaistahan se oli

Tällaistahan se oli kansandemokratioissa jota järjestelmää punikit yrittää nyt ajaa Suomeen. Kohta kielletään väärät mielipiteen. Ruokailua ollaanki jo kovasti kontroloimassa.

Nyt on punavihreillä varmaan

Nyt on punavihreillä varmaan joku paikka märkänä, kun saavat määrätä liikkumisrajoituksia Suomeen aatteensa ikiaikaisen perinteen mukaan. Ruokailusta kun mainitsit niin en voi olla muistamatta yhden sosialistiänkyrän lausahdusta hänen vaadittuaan lihaveroa vuosi sitten vaalipuheissaan: Kyllä minulla on varaa maksaa lihasta enemmän.

Punavihreä näkyy olevan

Punavihreä näkyy olevan umpivihreessä kuplassa missä ei loista minkäänlainen järjenvalo.

Uusimaa voisi pysyvästi

Uusimaa voisi pysyvästi sulkea rajansa ja julistautua itsenäiseksi valtioksi. Tulisimme paljon paremmin toimeen ilman kiviriippa-maaseutua. Uudellamaalla on riittävästi peltopinta-alaa pitämään meidät omavaraisina, yritys- ja finanssitoiminta täällä on pääosin jo nytkin. Muissa hankkeissa kilpailutamme rajanaapureitamme, bönde-Suomi mukaanlukien.

Katkeruutes haisee.

Katkeruutes haisee.

Turha puhua mistään

Turha puhua mistään "eristämisestä" kun lähes millä syyllä tahansa rajan voi ylittää. Poliisille tulee ilmeisesti riittämään suullinen selvitys matkan tarkoituksesta ilman mitään dokumenttia asian todistamiseksi. Hallitushan lähinnä suosittelee välttämään rajan ylittämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Bussi ja junaliikennekin on ministeri Harakan mukaan jatkumassa rajan yli normaalisti, joten tuskin poliisilla tai varusmiehillä on resursseja tarkastaa jokaisen matkustajan matkan tarkoitusta. Tuskin tällä "eristämis"-toimenpiteellä saadaan taudin leviämistä muualle Suomeen juurikaan hidastettua.

Alkakaahan laputtaa sieltä

Alkakaahan laputtaa sieltä mökeiltä pois kaupunkiasuntoihinne. Tai saatte poliisit mökkioven taa.

Hienoa, että punamulta( SDP,

Hienoa, että punamulta( SDP, KEPU, VIHREÄT, VASSARIT ja RKP ) hallitus eristää Uudenmaan. Toivottavasti nimimerkki punavihreä ottaa omiinsa yhteyttä, jos päätös tuntuu huonolta.

Mökki on kyllä paha, se

Mökki on kyllä paha, se oikeen sinkoo viiruksia. Mökkihän on hyvä eristyspaikka. Pitää vaan välttää tapaamasta naapureita, mutta eihän suomalainen naapureita.

Epidemian aikana Suomessa on

Epidemian aikana Suomessa on kuollut useita tuhansia. Kolmella heistä on todettu koronatartunta. Kyllä tilanne on vakava. Yhteiskunta on syytä pysäyttää.

alkaa villi meno kun poliisit

alkaa villi meno kun poliisit sairastuu

Jos ulkomailta on palaamassa

Jos ulkomailta on palaamassa suomeen arviolta 200 000 ihmistä.kuinkamonella on jo palatessaan koronan oireita.Tauti sitten sitten vaan leviää leviämistään.Elämä on.??

Kuka valvoo, että mökeillä

Kuka valvoo, että mökeillä nyt asuvatUusimaalaiset palaavat uudellemaalle ennen eristyksen toimeenpanoa? Kiertääkö armeijan väki kesämökkien ovilla kyselemässä papereita ja komentaa kaikki uudenmaan kirjoilla olevat heti kotiin?

Mökiltä pitää mennä

Mökiltä pitää mennä Uudellemaalle tehohoitoon jotta virus ei rasita mökkikunnan tehohoitoa. Mökkielämä tuottaa tehohoidon tarvetta.

Taas persusuomalainen

Taas persusuomalainen logiikka, pakolaisten pitää pysytellä kotimaassaan, ettei sumen talous rasittuisi. Mikä ihmeen auttamista se on, jos kieltäytyy auttamasta hädässä olevia?

Paha on pähkinä purtavaksi

Paha on pähkinä purtavaksi punavihreäelle.

Eikö suomalaista saisi

Eikö suomalaista saisi suojella hänen omassa maassaan? Onko ulkomaalainen mahdollinen viruksen kantaja tärkeämpi kuin suomalainen veronmaksaja? Eikö suomalainen ole hädässä tämän viruksen levitessä? Vastaapa noihin nyt ensi hätään.

Hyvä päätös. Toivon mukaan

Hyvä päätös. Toivon mukaan Uusimaan alueella käytössä olevat sairaala- ja tehohoitopaikat varataan vain Uusimaalaisten käyttöön. Muissa lääneissä asuvat voivat tulla toimeen omillaan. Rajan täytyy pitää molempiin suuntiin, tänne ei haluta yhtään ylimääräistä maalaista kuluttamaan meidän resursseja.

Ei sitten edelleenkään

Ei sitten edelleenkään ymmärrys riitä, etkä mediaa seuraa? Asia on täysin päinvastoin, kuten hallitus pari päivää tässä kertonut! Virus on valloillaan Uudellamaalla, sinun maalaiset eivät sitä sinne tuo! Esim. Kainuussa ei ole yhtään testattua tapausta, Itä-Suomessakin kymmenkunta (IL/kartta)! Nyt sulkemisella koitetaan ehkäistä viruksen pysyminen siellä mahd. pitkään, ei estää maalaisten tuomana sinne! Heikot on tiedot (tarkista ennen kommentointia), jos edustit terveydenhoito- tai apteekkialaa?

Lue uudestaan, mitä kirjoitin

Lue uudestaan, mitä kirjoitin. "Uusimaalaisille ei sairaala- ja tehohoitopaikat riitä, jos tänne aletaan rahtaamaan juntteja hoitoon". Tarkista sinä lukulasiesi vahvuus, ennenkuin kommentoit.

Luetun ja kuullun

Luetun ja kuullun ymmärtäminen vai hissi ei vain kulje yläkertaan? Tänään Kainuussa 0 tapausta, Itä-Suomi 18, Uusimaa 180, mikä on suhdeluku, todennäköisyys uusimaalaisten tartuttaa muita kuin päinvastoin. Juttujesi jälkeen taitaa moni maalainen nimetä kanalansa asukkeja nimelläsi, luulisin?

Kaupan kassa sulkee koko

Kaupan kassa sulkee koko uudenmaan läänin jo on valta noussut päähän...?

Tietämättömyyden suomalla

Tietämättömyyden suomalla varmuudella todettu. Ihan vaan tosiasiana: Sanna Marin valmistui hallintotieteiden kandidaatiksi vuonna 2012 ja maisteriksi vuonna 2017. Hänen pääaineensa oli kunta- ja aluejohtaminen ja sivuaineita hallinto- ja oikeustieteet. Pro gradunsa Marin teki kuntien poliittisen johtamisen ammattimaistumisesta. Toki tuo koulutus on vaikeampi ymmärtää kuin kesätyö kaupassa.

Mitenköhän tietyn puolueen

Mitenköhän tietyn puolueen johdossa tarjoilijana toiminut henkilö olisi toiminut?

Kun ainoa julkilausduttu

Kun ainoa julkilausduttu perustelu Uudenmaan eristämiselle tuntuu olevan Kainuun (ja muutaman pahemmita talrtunnoilta vältyneiden alueiden) ihmisten suojaaminen, eikä olisi järkevämpää eristää Kainuuu yms. estäen alueelta poistumisen ja sinne menon ? Tämä haittaisi huomattavasti harvempia ihmisiä tässä maassa.

Oikeastiko, ei tarvi

Oikeastiko, ei tarvi lukutaitoa, kun katsoo tuolta kuvaa (ja muutamia numeroita, muualtakin)? https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a38a192d-7456-4875-b604-469aecea221a

alkaa olemaan kantahäme

alkaa olemaan kantahäme uudenmaan lähettyvillä tartunnoissa kun vertailee asukasmäärän kautta

mielenkiintoinen mielipide

mielenkiintoinen mielipide https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/3f78792b-19dc-4cd1-8ce0-5811a266faa0

Näiden kahden proffan jutut

Näiden kahden proffan jutut ovat täyttä tuubaa kuten aina. Ihmettelen, miksi niille uhrataan palstatilaa muualla kuin Kansan Uutisissa ja Demokraatissa. Heitä ei kiinnosta suomalaisten hyvinvointi, vain ja ainoastaan punaisen aatteen levittäminen syövän lailla ja maahantulijoiden oikeudet enemmän kuin suomalaisten. Sellainen olkiukko mikä tuossakin on esimerkkinä... taitaa olla peräti ensimmäinen kerta, kun kehtaavat arvostella tovereitaan hallituksessa?

nyt voit julkaista ne pari

nyt voit julkaista ne pari jotka ovat oikeassa

niille uhrataan palstatilaa

niille uhrataan palstatilaa muualla kuin Kansan Uutisissa ja Demokraatissa. ei muualla?

Hei. Mites jos puoliso asuu

Hei. Mites jos puoliso asuu Uudenmaan ulkopuolella ja tarvitsisi tämän kulkuluvan menopaluu, mistä sen saa hankittua ja onko tämä tarpeeksi painava syy saada kulkulupaa tänä sulku aikana? Tämä sulku saattaa kestää 19.4 ylikin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu