Mainos: Helsingin kaupunki

Helsingissä syksyllä ensimmäistä kertaa ohjattua ulkoliikuntaa senioreille

Senioreille järjestetään muun muassa ulkokuntosalitreenejä Kannelmäen, Latokartanon, Myllypuron, Pirkkolan ja Roihuvuoren liikuntapuistoissa

Mainos | Helsingin kaupungin järjestämät ohjatut liikuntakurssit käynnistyvät totutun kaavan mu­kaan syyskuun alussa, ja kursseille ilmoittaudutaan tutusti internetis­sä osoitteessa asiointi.hel.fi. Tarjolla on jälleen liikuntakursse­ja lapsille ja lapsiperheille, nuorille, työikäisille, senioreille ja so­vellettua liikuntaa erityisryhmille. Liikuntakursseja on kuitenkin myös uudistettu, ja esimerkik­si senioreiden valikoimassa on sisäliikunnan lisäksi maksullis­ta ulkoliikuntaa sopivan mittaisina kivan huokeina lyhytkursseina. Senioreille järjestetään muun muassa ulkojumppaa, ulkokuntosalitreeniä, kuntoporrastreeniä ja sauvakävelyä. Ja tokihan näille ulkoliikuntakursseille voivat tulla mukaan muutkin kuin seniorit. Ohjattujen liikuntakurssien kattavan valikoiman voi tarkistaa kokonaisuudessaan ja ilmoittautumisohjeineen osoitteesta hel.fi/liikuntakurssit.

 - Korona antoi meillä sysäyksen uudistaa palveluvalikoimaam­me. Ulkoilu on tällä hetkellä muutenkin kovassa huudossa. Hyp­päämme tämän trendin kyytiin jatkossa myös talvikaudella, kun levittäydymme eri puolille kaupunkia liikkumaan yhdessä raik­kaassa ulkoilmassa. Ohjattuja tunteja järjestetään puistoissa, kentillä ja kaupungin laadukkailla ulkokuntosaleilla, kommentoi Helsingin liikuntapalvelupäällikkö Tuuli Salospohja.

Tänä syksynä myöskään perinteistä Jumppakorttia ei myydä, vaan sen tilalla on korvaavia kursseja.

- Jumppakorttitunnit järjestämme tänä syksynä erillisinä kursseina, jotta tuntien osallistujamäärää voidaan hallita pa­remmin ja huolehtia turvaväleistä eri tiloissa. Tuttuja eri tasoi­sia jumppia, kuntosalitreenejä ja vesijumppia järjestetään kui­tenkin ihan normaaliin tapaan, korona-ohjeistuksia tietysti nou­dattaen, Salospohja jatkaa.

Liikuntakurssien hinnastoa myös päivitetty

Liikuntapalveluiden ohjatun liikunnan tuote- ja palveluvalikoimaa on myös kehitetty.  Valikoimassa on muun muassa aivan uudenlaisia ja aiempaa edullisempia lyhytkursseja. Samalla hinnastoa on yksinkertaistettu ja yhdenmukaistettu. Tämän tavoitteena selkeä ja asiakasystävällinen hinnasto. Uudessa hinnastossa eri hintojen määrää on vähennetty merkittävästi: aiemmista noin 30 eri hinnasta on muodostettu viisi eri hintaluokkaa. Helsingin kaupungin järjestämille liikuntakursseille ilmoittaudutaan internetissä osoitteessa asiointi.hel.fi tai arkisin kello 9.00-14.00 seuraavista puhelinnumeroista 09 310 87501, 09 310 87205, 09 310 41905 tai 09 310 87913.