Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Töihin Leijona Cateringiin!

Leijona Cateringissa haetaan työntekijöitä Helsinkiin ja koko pääkaupunkiseudun alueelle. Leijona Catering tekee ruokaa, jolla on tarkoitus. Luomme maistuvaa arkea ja eväitä hyvään elämään armeijassa, vankiloissa ja monissa muissa valtion taloissa.

Mainos | – Työ Merisotakoulun varuskuntaravintola Hilman historian havinaa kumpuavien seinien sisäpuolella on monipuolista, hektistä ja kansainvälistä. Tapahtumia on paljon. Valmistamme aterioita eväistä juhlaillallisiin, asiakkaidemme toiveiden mukaisesti. Toimitamme ruuan myös Suomenlinnan avovankilaan kahdesti arkipäivinä, kertoo ravintola Hilman ravintolapäällikkö Marjo Vetterstrand.

Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä Leijona Catering tarjoaa todella monipuolisia ravintola-alan työpaikkoja. Yhtiön tavoite olla alansa vetovoimaisin työpaikka tarkoittaa käytännössä sitä, että työn motivaatiotekijöihin, hyvään johtamiseen ja työssä viihtymiseen kiinnitetään jatkuvasti huomiota.

– Työyhteisömme on pieni, mutta sitäkin pippurisempi. Jotta työpäivät sujuvat kiireenkin keskellä, on luottamus, arvostus ja toisen kunnioitus olennaista. Näin pienessä tiimissä yhteen hiileen puhaltaminen on ensiarvoisen tärkeää. Oman mausteensa työpäivään tuo asiakkaiden iloinen puheensorina ruokasalista ja kiitokset maistuvasta ruuasta, kuvailee Vetterstrand.

Leijona Cateringin ravintoloissa pääkaupunkiseudulla ja ympäri Suomen on töitä kokeille, ravintolatyöntekijöille ja vuoropäälliköille. Leijonassa on mahdollista suorittaa ravintola-alan tutkinto työn ohessa oppisopimuskoulutuksen kautta.

– Meillä kannustetaan eteenpäin ja annetaan tehdä haastavia tehtäviä, jos halua ja mielenkiintoa löytyy. Päivät eivät koskaan ole samanlaisia. Useimmiten aamu aloitetaan suurkeittiötoiminnalla ja ilta päätetään illallistarjoiluun, joten Hilmassa oppii ravintolatyöskentelyn kaikki osa-alueet, sanoo Vetterstrand.

Leijona Catering haluaa kantaa osansa yhteiskuntavastuusta kouluttamalla ja luomalla työpaikkoja niin nuorille kuin alan vaihtajille.

– Haemme jatkuvasti ravintoloihimme tekijöitä. Meille kannattaa hakea töihin, kannustaa Leijonan henkilöstöpäällikkö Marinka Linna.

Vastuullinen ja luotettava työnantaja

Nykyisin Leijona Cateringin 510 ammattilaista valmistavat vuorokaudessa noin 70 000 annosta ruokaa yli 60 ravintolassa Raaseporista Sodankylään. 10-vuotias Leijona on toimintavarma ja turvallinen, uudistuva, ajan hermolla pysyvä ruokapalveluyhtiö ja luotettava työnantaja.

Leijona Cateringin kehittyminen näkyy konkreettisesti muun muassa siinä, miten vastuulliset asiat huomioiden yhtiö päättää raaka-ainevalinnoista ja miten tarjottavia ruoka-annoksia kehitetään jatkuvasti asiakaspalautteen ja ravitsemussuositusten mukaisesti.

Leijona Cateringin työnantajalupaus

Meiltä saat varmasti ainutlaatuisilta maistuvia töitä. Olemme se yksi ja ainoa ravintola-alan työpaikka Suomessa, jossa pääset kattamaan pöydän kristallikruunujen alle, korpimetsään kannonnokkaan tai vankilan muurien sisään.

Omaa elämää on helppo suunnitella ja rakentaa silloin, kun työpaikkaan voi luottaa, palkka on ajoissa tilillä ja työajat kalenterissa. Leijonalaisuudessa on muitakin etuja: saat esimerkiksi rahaa vapaa-ajan viettoon, vatsan täyteen töissä hyvin edullisesti sekä kattavat työterveyden palvelut käyttöösi.

Olemme sataprosenttisesti kotimainen firma, joka huolehtii pippurisella lämmöllä kaikista ihmisistään, ravintola-alan entistä paremmasta huomisesta sekä yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnista. Luomme eväitä hyvään elämään!

Katso Leijona Cateringin avoimista työpaikoista https://leijonacatering.fi/meille-toihin/