Idän Sillan suunnittelut käynnistyivät

Idän Silta -tapahtuman tunnus.

Idän Silta -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 8. lokakuuta.

Idän Silta -tapahtuman vuoden 2011 ensimmäinen suunnittelukokous pidettiin 18.1.2011 Itäkeskuksen Stoassa. Mukaan oli tullut 10 tapahtuman järjestämisestä kiinnostunutta. Tapahtuman pääkoordinaattori Mustafa Gûrler palautti mieleen viimevuotisen tapahtuman asioita ja osanottajat kertoivat omista mahdollisuuksistaan osallistua tämän vuotiseen tapahtumaan.

TTT- projektin (työtä, tietoa ja työvoimaa) Ulla Korhonen on ollut merkittävä tekijä tapahtuman järjestelyissä, mutta hän on nyt jäämässä pois. Ohjelmajärjestelyissä viime vuonna toiminut Teemu Kotila ei ole myöskään käytettävissä tänä vuonna. Syntyneet aukot pyritään paikkaamaan uusilla henkilöillä.

Kokouksen osanottajat toivat esille omia näkemyksiään tapahtumassa esille otettavista teemoista.

Markku Hämäläinen Myllypuro-Seurasta toi esille mahdollisuuden luoda Helsingin Uutisten nettisivujen kumppanuusosioon oman sivun Idän Silta -tapahtumalle, jossa voidaan viestiä tapahtuman suunnittelun etenemisestä ja tulevan tapahtumapäivän ohjelmasta sekä kaikesta muusta tapahtumaan liittyvästä. Lisäksi Hämäläinen lupasi selvittää profiilin luomisen tapahtumalle Facebookiin.

Lopuksi keskusteltiin tapahtuman teemasta. Esille nousivat vapaaehtoisuus ((EU on nimennyt vuoden 2011 vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi), yhteisöllisyys ja ympäristö.

Suunnittelua jatketaan tiistaina 15.2.2011 klo 14.00 ja paikkana on Itäkeskuksen työväenopiston 1.kerroksen kulmahuone.

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet