Päätoimittaja Kannala: Rikkinäinen puhelin on yleinen, mutta vaarallinen

Päätoimittaja Kannala

Helsingin Uutiset kertoi toissa viikolla (HU 4.1.) Vallilan ala-asteen iltapäiväkerhosta, joka koki koulun päärakennuksen kerhotilat liian ahtaiksi. Iltapäiväkerhon järjestäjä on HJK ry.

Vallilan ala-aste on valmis tarjoamaan lisää tilaa päärakennuksen iltapäivätoiminnalle, jos ekaluokkalaisten määrä jatkaa kasvuaan, sanoo rehtori Sirkku Sagath

Iltapäiväkerhon käytössä on Sagathin mukaan elokuusta lähtien ollut joka päivä kello 13.15 jälkeen myös kolme luokkahuonetta. Lisäksi koulun liikuntasali on varattu iltapäiväkerhon käyttöön 6–7 tuntia viikossa.

Vallilan ala-asteen päärakennuksen iltapäivätoiminnassa oli vuosi sitten noin 35 lasta. Viime syksynä heitä aloitti 66. Kyseessä on Sagathin mukaan poikkeus, joka johtuu suuresta määrästä ekaluokkalaisia. "Jos ekaluokkalaisia on jatkossakin näin paljon, voimme järjestää iltapäivätoiminnalle lisää luokkahuoneita. Emme ole katastrofitilanteessa. HJK:n ja koulun yhteistyö on erinomaista", rehtori kertoo haastattelussamme.

Iltapäivätoimintaa tarjotaan Helsingissä kaikille halukkaille, mutta yhteen toimipisteeseen ei oteta liikaa lapsia. Koululaisten iltapäivätoimintaan Helsingissä osallistuu noin 10 000 ykkös- ja kakkosluokkalaista. Hieno palvelu!

Koulujen iltapäiväkerhot toimivat kaupungin mukaan asianmukaisissa tiloissa. Ahtauden tunne saattaa kaupungin mukaan johtua siitä, että lapset viihtyvät välillä paremmin sisätiloissa, eivätkä iltapäiväkerhot aina hyödynnä kaikkia heille osoitettuja tiloja. "Palveluntarjoajien ja koulujen on hyvä sopia tilojen käytöstä", leikkipuisto- ja iltapäivätoiminnan päällikkö Hanna Linna sanoo.

Vallilassa HJK ry on ihmetellyt, miksi kaikille kerholaisille ei riitä omaa naulakkoa. Kaupungin mukaan muutostilanteessa ei saada aina riittävän nopeasti uusia naulakoita ja lokeroita, mutta osassa iltapäiväkerhoista voidaan käyttää myös koulujen naulakoita.

Case-Vallila on hyvä esimerkki vuoropuhelun ja viestinnän tärkeydestä – rikkinäinen puhelin on vaarallinen viestintäväline. HJK ry tekee valtavan arvokasta työtä, johon kaupunki on tyytyväinen. Tilaongelmatkin näyttävät hoituvan, kun ne vain nostetaan esille ja käsitellään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  4. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  5. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  6. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  7. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  8. T24: Viro menetti alkuvuonna 200 000 turistia koronakriisin takia
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  12. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  13. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  14. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  15. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  5. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  6. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  11. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  12. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  13. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.