Verotuksella sorrettu joukko

toimitus

Moni tunnistaa Arttu Wiskarin riimin, jonka mukaan valtio huolen pitää omistaan. Harvempi tietää, kuka kustantaa hyvinvointivaltion pyörittämisen.

Maan hallituksen tähdätessä työpaikkojen luomiseen on paikallaan tarkastella Verohallinnon keräämien tuloverojen maksajien joukkoa. Ovatko kannustimet kunnossa?

Matalimpien tulojen saajat kantavat yhteiseen kassaan murusia: alle 15 000 euron vuotuisten ansio- ja pääomatulojen saajat maksavat osuutenaan vain 2,6 prosenttia kerätyistä tuloveroista. Nollan tienaavat mukaan laskien Suomessa on liki 350 000 verovelvollista, jotka eivät maksa edes euroa tuloveroa.

Ahtaalle on laitettu veronmaksajat, jotka ansaitsevat 2 900–4 600 euroa kuukaudessa. Tuttavallisemmin heitä kutsutaan suomalaiseksi keskiluokaksi. Usein näissä kotitalouksissa on kouluttauduttu, painettu pitkää työpäivää ja ponnisteltu asumisen kohonneiden kustannusten eteen. Tämä 19 prosentin osuus tulonsaajista maksaa 29 prosenttia tuloveroista.

Ylemmän keskiluokan tarinalla on traagisin juoni. Reilut 9 prosenttia veronmaksajista tienaa 55 000–149 999 euroa vuodessa. Seuraava luku ei sovi herkimmille, sille tämä poppoo maksaa jopa 33 prosenttia tuloveroista. Liekö korkeakoulutetun ihmisen ostovoima Euroopan alhaisin juuri Suomessa?

Veronmaksajien tekemä palkkaverovertailu (83/2018) paljastaa, että ylemmän keskiluokan palkoissa Suomen tarjoama verokohtelu on jo nyt neljästä seitsemään prosenttiyksikköä kireämpää kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Viimeisimmän budjettiriihen myötä keskiluokan verot kiristyvät entisestään. Tärkeää työtä tekevää ruotsalaista ilmastoaktiivia lainaten: miten te kehtaatte?

Oikeasti suurituloisilta ei saada paljoa nyhdettyä. Vähintään 150 000 euroa vuodessa ansaitsevia on 0,6 prosenttia tulonsaajista. He maksavat 12 prosenttia tuloveroista. Muut maksavat 88 prosenttia.

Keskiluokan himoverotus on törmäyskurssilla ns. Lafferin käyrän kanssa. Sen mukaan valtion verotulot kasvavat veroasteen kasvun mukana vain tiettyyn oikeuden ja kohtuuden mukaisena koettuun rajaan asti. Viimeisen pisaran jälkeen valtion verotulot eivät enää nouse veroprosenttia korottamalla.

Tässä maassa vähemmistö – eivät rikkaat, vaan keskiluokka – kustantaa enemmistön menot. Miksi ahkerilta ihmisiltä varastetaan unelma paremman huomisen rakentamisesta omalla työllä?

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  2. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  3. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  4. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  5. Kirjastosta voi lainata nyt myös kuntoiluvälineitä kotiovelle – näillä alueilla pyörälähetti palvelee
  6. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  7. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  8. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  9. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  10. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. T24: Open House Tallinna avaa Viron pääkaupungin suljetut rakennukset yleisölle ensi viikonloppuna
  13. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  14. Jäkälätie Tapanilassa pysyy kiinni kerrottua pidempään
  15. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  2. Mitä maksaa lyhyt taksikyyti Helsingin suosikkiterassille? – vertailu paljasti jopa 9 euron hintaeron
  3. Häirikkö piinasi naapureita vuosia ja lopulta asunnon valtasi liekkimeri – Laura jäi loukkuun kerrostalon ylimpään kerrokseen: "Tiesin, että jotain tällaista tulee tapahtumaan"
  4. Triplan parjattu 0,40 e/h -palvelu otettiin vihdoin käyttöön – "Meillä oli teknisiä haasteita"
  5. T24: Katutyöt toivat Tallinnassa päivänvaloon arvokkaita arkeologisia löytöjä
  6. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  7. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  8. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  9. Kännykkävarkaiden piinaamalle Sompasaunalla rakennettiin turvalokerot – "Ei ole pyhää edes sauna"
  10. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  11. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  12. Radio Suomipopin suosikkijuontaja haastatteli Antti Tuiskua ja Mikael Gabrielia vanhempiensa vaatehuoneessa – "En kysynyt äitiltä ja iskältä lupaa"
  13. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  14. T24: Open House Tallinna avaa Viron pääkaupungin suljetut rakennukset yleisölle ensi viikonloppuna
  15. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.