Päätoimittaja Kannala: Korona ajaa HSL:n kuntapolitiikan keskiöön

Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala. Johanna Erjonsalo
Karri Kannala

Karri Kannala

Koronan aiheuttama matkustajakato syöksi HSL:n (Helsingin seudun liikenne) historiansa pahimpaan kriisiin. Seurauksena on varmuudella kolme ikävää muutosta: matkaliput kallistuvat, vuorovälit harvenevat ja reittitarjonnasta tingitään.

Nyt HSL pyrkii kiivaasti löytämään edellä mainittuihin sopeutustoimenpiteisiin toteutustavan, joka laskisi joukkoliikenteen suosiota mahdollisimman vähän. Vaikea yhtälö.

HSL on jo aikaa sitten hakenut valtiolta 100 miljoonan euron tukea talouskurimukseensa. Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi arvioi haastattelussamme, että HSL tekee tänä vuonna tappiota ainakin 120 miljoonaa euroa, mutta pahimman skenaarion toteutuessa jopa 250 miljoonaa euroa.

HSL on historiansa pahimmassa kriisissä. Lipputulot ovat pudonneet yli 70 prosenttia, mutta kuluissa ei ole voitu säästää kuin hieman. Tappiota kertyy kuukausittain yli 20 miljoonaa euroa. Kassavarojen riittämiseksi HSL sai omistajakunnilta luvan hakea lainaa aina 200 miljoonaan euroon saakka.

Säästöjen lisäksi liikenteeseen suunniteltuja lisäyksiä ja parannuksia jätetään toteuttamatta. Helppoa kehittäminen ei ole tulevinakaan vuosina, sillä tänä vuonna otettava velka on aikanaan maksettava takaisin.

Uusi ongelma HSL:llä voi olla edessään jo syksyllä. Miten lähityöhön palaavat ihmiset uskaltavat käyttää joukkoliikennettä, joka saattaa sopeutusten takia olla aiempaa ruuhkautuneempi juuri silloin, kun koronan toinen aalto voi olla käsillä?

Matkustajien huoli terveydestä ja turvallisuudesta nousi esille HSL:n tuoreessa asiakaskyselyssä. Oma auto oli vastaajien mielestä epidemian aikana turvallisempi kulkuväline kuin joukkoliikenne. HSL:n tilannetta ei helpota, eikä asiakkaiden huolta hälvennä se, että hallitus ei ole Suomessa saanut annetuksi suositusta tai määräystä kasvomaskien käytöstä. Todennäköisesti pitkälti siksi, että niitä ei todellisuudessa olisi ollut riittävästi saatavilla.

Helsingin politiikan kulisseissa puhutaan jo vaihtoehdosta, jossa HSL:n ahdinko rahoitettaisiin yksityisautoilijoiden kukkarosta, esimerkiksi ruuhkamaksuilla.

On selvää, että joukkoliikenne ja yksityisautoilu tulevat kevään 2021 kuntavaaleissa olemaan yksi pääpuheenaihe. HSL:n ahdinko syö joukkoliikenteen vetovoimaa ja käsi veronmaksajien kukkarossa painuu yhä syvemmälle. Samaan aikaan ilmastotavoitteet ja kaupungistuminen eivät ole kadonneet minnekään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut