Kolumni: Liikunnan puolitettu ilo

Liikunta & Tiede -lehden toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Aapo Siippainen

Jouko Kokkonen

Ikäihmisten elämänpiirin rajoituksista koronaikana on sanailtu kipakasti. Paljon vähemmän on puhuttu lasten ja nuorten harrastusten pakkotauosta. Kuukauden mitta on aina sama, mutta elämän alkutaipaleella mieli ja keho ovat toisella tavalla kokemusnälkäisiä kuin varttuneemmalla iällä. Liikunnan ja kaverien kaipuu on monilla lapsilla ja nuorilla ollut suuri.

Uutta liikunnallisuutta on toki löytynyt perhekunnittain. Lähimaastot ovat tulleet monille tutummiksi. Kaikki lapset ja nuoret eivät tästä omatoimisesta liikekannallepanosta ole päässeet osallisiksi. Järjestäytyneen liikunnan pakkotauko ei ole kohdellut lapsia tasapuolisesti. Harjoitusten loppuminen vähensi liikkumista epätasaisesti.

Kentilläkin edetään vähitellen kohti tavallista. Olen toukokuulla vetänyt Kurkimäen kentällä yhtä pienryhmää FC Kontun 2006 pojille – osin olosuhteiden pakosta. Palloliiton ja seuran yhdeksän pelaajan ja yhden valmentajan malli on kysynyt ohjaajavoimia. Koronaharjoituksissa havainnollistuu hyvin liikunnan ilon merkitys. Pojat tulevat treeneihin innolla ja tekevät harjoitteet. Kavereidenkin kanssa tulee heitettyä läppää.

Silti harjoituksista puuttuu osa. Harjoitteissa turvaväli on kaksi metriä. Tärkein, peli, on tauolla. Jalkapalloa harjoitellaan siksi, että saisi pelata. Pienillä kisoilla saa vaihtelua treeneihin, mutta edes harjoitusmatsien fiilistä ne eivät vastaa. Liikunnan ilo välähtelee, mutta ei syty täyteen liekkiin.

Liikunta- ja liikkumisinnostusta on toisaalta ollut vaikea padota. Omat kaksospoikanikin ovat muutaman kaverin kanssa pelanneet pienpelejä korona-aikana. Osa aikuisista voi liikkua järkiperusteilla, vaikka eihän ponnistamisen ilo ikää kysy. Mutta lapset ja nuoret liikkuvat ennen kaikkea liikunnan riemusta taito- tai tavoitetasosta riippumatta.

Asioiden arvo ymmärretään usein vasta, kun ne ovat kadonneet. Urheiluseurat ovat monien muiden järjestöjen tapaan yhteiskunnan koossapitäjiä. Seurat ja valmentajat ovat toisaalta saaneet osakseen paljon arvostelua. Melu ei ole syntynyt tyhjästä, eikä epäasiallista toimintaa pidä hyväksyä. Silti suurin osa toiminnasta kestää suomalaisen keskikesän valon. Kentillä tavataan!

Kirjoittaja on Liikunta & Tiede -lehden toimituspäällikkö.

Urheiluseurat ovat monien muiden järjestöjen tapaan yhteiskunnan koossapitäjiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu