Päätoimittaja Kannala: Keskittäminen ja leikkaukset ovat jatkossa helsinkiläisten arkea

Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala. Johanna Erjonsalo
Karri Kannala

Karri Kannala

Helsinki on saamassa ensi vuonna neljännen perhekeskuksensa, jonne kootaan laajasti lapsiperheiden palveluita. Uusinta perhekeskusta on suunniteltu Kamppiin Malminkadulle nykyisen sosiaaliaseman tiloihin.

Se tarkoittaa sitä, että Laakson, Töölön ja Viiskulman terveysasemilla sijaitsevat neuvolapalvelut siirretään Kampin perhekeskukseen.

Myös Lauttasaaren neuvolaa suunniteltiin siirrettäväksi Kampin perhekeskuksen tiloihin, mutta nyt sitä esitetään säilytettäväksi Lauttasaaressa. Myös terveysaseman palvelut jäisivät Lauttasaareen.

Lauttasaaren terveysasemalla tarjotaan suppeampia palveluja ja se tukeutuu Kampin perhekeskuksen palveluihin. Lauttasaari saa siis pitää oman neuvolansa, vaikka Laaksosta on pidempi matka Kamppiin kuin Lauttasaaresta.

Perhekeskusten projektipäällikkö Anna-Kaisa Tukiala perustelee päätöstä sillä, että Laakson neuvolan alueen väestö ei tule kasvamaan kuin muutamalla sadalla vuoteen 2034 mennessä. Sen sijaan Lauttasaaren, Jätkäsaaren ja Ruoholahden väestö kasvaisi arviolta 14 700 hengellä 14 vuodessa.

Tukialan mukaan Kampin perhekeskus ei pystyisi kattamaan koko volyymia. Tälläkin hetkellä Ruoholahden asukkaat ja osa jätkäsaarelaisista käyttävät Lauttasaaren pistettä. Hän myös toteaa, että Meilahden alueelta on hyvät kulkuyhteydet Kamppiin. Palvelupiirin sisällä matkaan ei saisi kulua puolta tuntia enempää.

Perheiden terveyspalveluverkkoa harvennetaan niin, että lähes kaikilta alueilta neuvolat keksitetään suuriin perhekeskuksiin. Vuosi sitten Herttoniemestä ja Roihuvuoresta ohjattiin aluksi Kallion uuteen perhekeskukseen, vaikka Itäkeskuksen pisteeseen oli lyhyempi matka (HU 11.5.2019).

Koronan negatiivinen vaikutus Helsingin kaupungin talouteen on pelkästään tänä vuonna reilusti yli puoli miljardia euroa, eikä kuoppa oikene heti seuraavina vuosina.

Tämä tarkoittaa, että ilman koronaakin edessä ollut palvelujen keskittäminen tullee kiihtymään. Edessä lienee myös kipeitä leikkauksia, joita tosin olisi syytä muutenkin tehdä. Samaan aikaan omassa talousahdingossaan painiva HSL joutuu heikentämään palvelutasoaan, mikä edelleen heikentää palveluiden saavutettavuutta.

Tämä on fakta, joka helsinkiläisten on vain kohdattava. Samalla voi lohduttautua sillä, että palvelutarjonta on silti huomattavasti laajempi ja lähempänä, kuin valtaosassa Suomen kuntia.

Koronan luoma pelkotila suuria väkijoukkoja kohtaan on vielä asia erikseen. Miten se istuu yhteen palvelujen keskittämisen ja ahtaamman joukkoliikenteen kanssa, nähdään tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on Helsingin Uutisten päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu