Kolumni: Korvaamaton lähiluonto

Eeva Kärkkäinen (kesk.) on elinkeinoministerin avustaja ja kulttuurilautakunnan jäsen.

Kuluneena keväänä monen helsinkiläisen harrastaminen on ollut tavallisesta poikkeavaa. Sisäliikunnan ja jumppatuntien sijaan olemme löytäneet itsemme normaalia useammin kävelemästä ja juoksemasta lähiluonnossa.

Itselleni lähimetsät ja rannat ovat muutenkin tärkeä paikka virkistäytymiselle, mutta viime kuukausina kevään merkkejä on tullut seurattua poikkeuksellisen tiiviisti. Jokapäiväiset ulkoilut luonnossa ovat olleet henkireikä etätyöpäivien keskellä.

Lähiluonto ei ole itsestäänselvyys. Helsinki päätti vuonna 2016 uudesta yleiskaavasta, joka ohjaa kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä pitkällä aikavälillä. Kaupunkilaiset saivat tuolloin taistella urakalla Keskuspuiston ja muiden tärkeiden virkistysalueiden puolesta. Taistelu onnistui. Yleiskaavan henki on nyt yleisesti ottaen oikea: kehittää Keskuspuistoa ja muuta lähiluontoa.

Yleiskaavan henkeä pitäisikin jatkossa noudattaa kaikessa kaupungin kehittämisessä. Esimerkiksi viime aikoina puhuttaneessa Pirkkolan uuden urheiluhallin rakentamisessa olisi pitänyt ensisijaisesti selvittää sellaiset hallin sijoittamisvaihtoehdot, joissa haitat korvaamattoman arvokkaalle lähiluonnolle minimoidaan. Kun puut on kaadettu matalaksi ja parkkipaikka rakennettu, lähiluontoa on vaikea saada takaisin.

Suuntaa kannattaa korjata, kun se vielä on mahdollista. Pirkkolassa hallin rakentaminen on nyt jäissä hankkeesta tehtyjen valitusten takia. Kaupungin olisi syytä myöntää hallin paikan suunnittelussa tehty virhe ja selvittää hallille pikavauhtia vaihtoehtoinen sijainti. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä, että uusi halli tulee tarpeeseen. Lasten harrastuksia ja lähiluontoa ei ole pakko asettaa vastakkain, vaan ne voidaan hyvin sovittaa yhteen.

Koronakevät on entisestään teroittanut tarvetta riittävälle määrälle luontoa eri puolilla kaupunkia. Paikoin lenkkipolut ovat olleet niin täynnä, että osa ulkoilijoista on ryhtynyt ajoittamaan kävelynsä ruuhkahuippujen ulkopuolelle.

Kun Helsinki tulevina vuosina kasvaa, lähiluonnosta kiinni pitäminen on entistäkin tärkeämpää. Tämä pitää olla johtotähtenä myös Töölönlahden kehittämisessä. Töölönlahti on tärkeä luonnon keidas keskellä tiiviisti rakennettua kantakaupunkia. Sitä ei saa pilata tekemällä ympäristöstä liian rakennettua.

Eeva Kärkkäinen

Kirjoittaja on tiede- ja kulttuuriministerin erityisavustaja sekä keskustan helsinkiläinen kaupunkitoimija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu