Uusmaalaisille nuorille lisää opiskelupaikkoja alueensa korkeakouluihin

Riikka Vataja, asiantuntija, Helsingin seudun kauppakamari. Helsingin Uutiset

Riikka Vataja

Väestön ikääntyminen ja siitä seuraava osaajapula olivat ahkerasti otsikoissa ennen koronakriisin puhkeamista ja yrityksissä koettiin kroonistuvaa osaajapulaa. Pandemian tuoman poikkeustilanteen myötä osaajapula muutti hetkeksi osittain muotoaan, mutta perusongelma ei ole kadonnut mihinkään. Uudellamaalla tilanne on erityisen haastava, sillä sen työikäisestä väestöstä neljännes jää seuraavan 15 vuoden kuluessa pois työelämästä. Huomionarvoista on sekin, että Uudellamaalla työllisestä väestöstä puolet toimii asiantuntija-ammateissa ja myös seudun uudet työpaikat näyttävät pääosin syntyvän korkeakoulutusta edellyttäviin tehtäviin.

Toisin kuin olettaisi, Uudenmaan tilanne ei kuitenkaan näy korkeakoulujen aloituspaikkajakaumassa. Lukuja tarkasteltaessa käy ilmi, että esimerkiksi vuosina 2018 ja 2019 uusia ylioppilaita valmistui koko maassa 30 000 ja heistä lähes kolmannes Uudellamaalla. Tästä huolimatta korkeakoulujen aloituspaikoista vain neljännes sijaitsi Uudellamaalla. On myös hyvä tiedostaa, että samat paikat houkuttavat opiskelijoita koko maasta ja vuonna 2018 koko maan korkeakouluihin yhteishaussa hakeneista noin 35 % haki ensisijaisesti Uudellemaalle.

Hallitus päätti neljännessä lisätalousarviossaan panostaa korkeakoulutuksen lisäaloituspaikkoihin ja panostukset osaamiseen otettiin positiivisesti vastaan niin yritys- kuin koulutuskentälläkin. Pk-seudullakin odotukset Uudenmaan hankalan tilanteen korjaamiseen olivat korkealla, kun tulevan syksyn lisäaloituspaikkojen jako julkistettiin ennen juhannusta. Toisin kuitenkin kävi: Uudenmaan erityistilanne jäi paikkajaossa huomioimatta.

Helsingin seutu tuottaa koko maan BKT:sta 40 % ja yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Uusimaa on Tilastokeskuksen syksyisen väestöennusteen mukaan myös ainoa maakunta, jonka väkiluku kasvaa maahanmuuton ja muualta tulevien opiskelijoiden myötä. On vaikea ymmärtää, miksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ei suunnata sinne, missä osaajien tarve on suurin ja työpaikkoja on eniten tarjolla. Myös pk-seudun nuoret ansaitsevat tasavertaiset mahdollisuudet hankkia korkeakoulutus omalla kotiseudullaan.

Kirjoittaja on Helsingin seudun kauppakamarin asiantuntija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jan Vapaavuori: "Helsingissä on globaalisti hyvin poikkeuksellinen tilanne"
  2. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  3. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  4. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  5. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  6. Päätoimittaja Kannala: "Vapaavuoren turhautuminen tarjoaa väylän kokoomuksen ja pormestarin horjuttamiseen"
  7. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  8. Päätoimittaja Kannala: Helsingin johtamiskohu on taistelua ensi kevään vaalivoitosta, mutta kumman taktiikka lopulta toimii?
  9. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  10. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  11. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  12. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  15. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  2. Nuori mies kuoli Kaivopuiston pahoinpitelyn jälkeen – ainakin 5 sai vammoja rajussa tappelussa
  3. Mitä maksaa lyhyt taksikyyti Helsingin suosikkiterassille? – vertailu paljasti jopa 9 euron hintaeron
  4. Herttoniemeen avattiin uusi pikaruokaravintola – seinälle maalattiin "rohkea" katseenvangitsija
  5. Häirikkö piinasi naapureita vuosia ja lopulta asunnon valtasi liekkimeri – Laura jäi loukkuun kerrostalon ylimpään kerrokseen: "Tiesin, että jotain tällaista tulee tapahtumaan"
  6. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  7. Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"
  8. Triplan parjattu 0,40 e/h -palvelu otettiin vihdoin käyttöön – "Meillä oli teknisiä haasteita"
  9. Suomalaisen pienpanimon suosittu ylijäämäjuoma törmäsi 5,5-prosentin rajaan – "Keinotekoista"
  10. T24: Katutyöt toivat Tallinnassa päivänvaloon arvokkaita arkeologisia löytöjä
  11. T24: Open House Tallinna avaa Viron pääkaupungin suljetut rakennukset yleisölle ensi viikonloppuna
  12. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  13. Onko tämä edes laillista? Suomalaiset mansikanpoimijat saavat ukrainalaisia isomman korvauksen samalla pellolla – näin yrittäjä perustelee
  14. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  15. Kännykkävarkaiden piinaamalle Sompasaunalla rakennettiin turvalokerot – "Ei ole pyhää edes sauna"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.