Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johto aloitti jo hyvissä ajoin heinäkuussa ansiokkaan viestinnän siitä, miten koronan toinen aalto on iskemässä Suomeen ja erityisesti pääkaupunkiseudulle.
HUS:n johtajat antoivat useassa mediassa varsin suorasanaisia kommentteja siitä, miten tartunnat olivat lähteneet nousuun ja mitä elokuussa tulisi tartuntojen suhteen tapahtumaan. Nyt voidaan todeta, että alan ammattilaiset olivat tismalleen oikeassa. Toki toisesta aallosta puhuttiin usean tahon suulla jo touko-kesäkuussa, kun ensimmäinen aalto oli jo hyvin saatu taitettua.
Hyvä käsihygienia. Riittävä turvaväli kanssaihmisiin ja suurten väkijoukkojen välttäminen. Näillä kahdella perusasialla pääsee koronan hillitsemisessä jo todella pitkälle.
13.5. kirjoitin, että hygieniatason lasku ja leväperäisen käytöksen lisääntyminen osuu yksiin sen kanssa, kun koronarajoitusten lieventämisestä kerrottiin. Heinäkuussa tämä ilmiö löi valitettavasti lopullisesti läpi, kun tartunnat olivat liki kaikonneet ja samaan aikaan liki kaikki rajoitukset poistettu. Tulos on nyt käsissämme.
Viime päivien uutisointi siitä, että pahoilla tartunta-alueilla matkustaneistakaan kaikki eivät suostuneet lentokentällä koronatestiin, osoittaa sen, jo ennakkoon tiedetyn, faktan, että vapaaehtoinen suositus karanteenista, testistä tai kasvomaskista ei ole riittävä toimenpide toisen aallon hillitsemiseksi. Kaikki ihmiset eivät vain kykene vastuulliseen käyttäytymiseen, piste.
Tämän vuoksi on myös valitettavasti niin, että hyvään käsihygieniaan ja turvavälin pitämiseen ei voida luottaa. Sen voi jokainen itse todeta, jos menee seisomaan vilkkaaseen ostospaikkaan ja laskee, kuinka moni ottaa käsidesiä tai pitää turvavälin.
Siksi on käsittämätöntä, että maan hallitus, STM ja THL ovat kupanneet Helsinki-Vantaan lentokenttään liittyvien toimenpiteiden sekä kasvomaskiasetuksen suhteen. Hinta tästä voi olla kova.
Helsinki on johtonsa suulla pitänyt ääntä muun muassa kasvomaskeista ja penännyt hallitukselta nopeampaa reagointia ja selkeitä ohjeita. Samalla on surullista, että jo aikaa sitten tiedetty koronan toinen aalto yllätti kaupungin terveyspalvelut kuin lumi kesärenkailla ajavan autoilijan joulukuussa. Muuta johtopäätöstä on vaikea tehdä, kun koronatestaus ruuhkautui ja testiaikaa tuloksesta puhumattakaan saa odottaa päiviä.
karri.kannala@media.fi
Päätoimittaja, paikallisjohtaja