Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille

Kansliapäällikkö Kirsi Varhilan 8. elokuuta esittämä tiekartta koronaepidemian jatkon hoitamiseksi ei jätä paljon jossittelun varaa.

Hallitukselta tulee ainakin pääkaupunkiseudulle vähintäänkin voimakas kehotus käyttää hengityssuojaimia julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä.

Vuonna 1942 syntyneenä edustan niin sanottua riskiryhmää. Meidät painostettiin edellisessä vaiheessa puolittaiseen eristykseen. Toimenpidettä en moiti, mutta jos eläkeläisten on omalla kustannuksellaan hankittava kasvonaamarit, merkitsee se pienituloisimpien kohdalla uutta eristämistä.

Kasvomaskit ovat ennaltaehkäiseviä terveystuotteita. Niiden arvonlisäverokohtelu on täysin epälooginen. Ne kuuluvat joko kymmenen prosentin tai nolla prosentin alv-kantaan. Niiden kansanterveydellinen merkitys edellyttää, että tukku- ja vähittäiskaupan voittomarginaalit säädellään kohtuullisiksi.

Ennaltaehkäisevinä terveystuotteina hengityssuojaimet ovat rinnastettavissa siihen, että eläkeläisenä saan ilmaisen rokotuksen kausi-influenssaa vastaan.

Asian voi ilman lisää byrokratiaa ratkaista niin, että apteekit huolehtivat ilmaisten suojaimien jakelusta. Esittämällä Kela-korttini voi jakeleva apteekki varmistaa, että en nouda minulla osoitettua määrää enempää. Järjestelmä toimii jo reseptilääkkeiden kohdalla, joten mitään uusia rekistereitä tai it-ohjelmia ei tarvita.

Se merkitsee pienituloisimpien kohdalla uutta eristämistä.

Koronan aikana on todella syytä ajatella asioita rakentavasti ja huomioida kaikkia kansalaisryhmiä.

Hans Duncker, Vuosaari