Pääkirjoitus: Asiakkaat kyllästyivät kauppakeskusten ravintoloihin

Triplan kauppakeskuksen East Market -ravintola vaihtoi konseptia alle vuosi avaamisen jälkeen. Nyt aasialaisen ruoan lisäksi tarjolla on myös burgereita. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Kauppakeskusravintoloiden elinkaari saattaa olla lyhimmillään alle vuoden. Ihmiset kyllästyvät nopeasti ja janoavat jatkuvasti uusia elämyksiä. Yritysten on alati mietittävä, pitäisikö vähintäänkin ravintolan konseptia muuttaa. Samaan aikaan myös kauppakeskukset pyrkivät olemaan entistä houkuttelevampia vuokranantajia ravintoloille.

Hyvä esimerkki tästä on syksyllä 2018 avattu Kalasataman Redi. Kauppakeskus on huomannut (HU 2.9.) jo parin vuoden jälkeen, etteivät sen ravintolamaailmat vastaa enää nykypäivän vaatimuksia. Kolmeen kerrokseen jaetut ravintolat pyritään saamaan lähemmäksi toisiaan. Lisäksi Redi haluaa vastata asiakkaiden toivomukseen nykyistä nopeammista ja halvemmista ravintoloista.

Itis herätti huomiota uusilla ravintoloillaan syksyllä 2016. Seuraavan kerran uudistunutta ravintolamaailmaa juhlittiin marraskuussa 2018. Uusia elämyksiä oli kuitenkin saatava nopeasti. Tänä kesänä Itikseen avattiin jälleen täysin uusi ravintolamaailma, jossa on kuusi ravintolaa. Määrän piti olla hieman isompi, mutta korona oli kutistanut alkuperäisiä suunnitelmia.

Helsingin Uutiset kertoi (HU 29.–30.8.) että Kampin kauppakeskuksessa on jäljellä enää neljä alkuperäistä ruokaravintolaa, jotka ovat toimineet vuodesta 2006. Kaikkia näitä ravintoloita kuitenkin yhdistää se, että ne ovat yrittäneet pysyä mahdollisimman uskollisina alkuperäiselle konseptille. Muutoksia on tehty lähinnä sisustukseen ja kasvisruoan määrään.

Kampin kauppakeskusjohtaja Tiina Fågel sanoi Helsingin Uutisille, ettei ravintolan sijainnilla kauppakeskuksen sisällä ole suurta merkitystä menestyksen kannalta. Hyvä ruoka saa puskaradion ja kassakoneen laulamaan. Kaikkialla näin ei välttämättä ole. Yli 70 ravintolan Triplassa pudotuspeli on jo alkanut, vaikka kauppakeskus on ollut auki vasta alle vuoden. Lähes kaikki lapun luukulle laittaneista ravintoloista ovat sijainneet liki vierekkäin kauppakeskuksen alimmassa kerroksessa. Nämä ravintolat ovat olleet pieniä yrityksiä. Isommilla on ollut mahdollisuus laittaa konsepti ja sisustus uusiksi hädän hetkellä.

Kantakaupungissa ja Itä-Helsingissä ravintoloita olisi riittämiin ilman kauppakeskusten uusia avauksiakin. Sen sijaan Kannelmäen Kaareen vuosi sitten avattu 11 ravintolan ravintolamaailma monipuolisti alueen tarjontaa kertaheitolla.

uutispäällikkö

Aapo Siippainen

aapo.siippainen@media.fi

Sokkeloiseen Rediin tulossa jättiuudistuksia – tällä muistisäännöllä löydät leffateatterin nopeasti

Kauppakeskuksen asiakkaat toivoivat halvempia ravintoloita ja "bonusta" – pomolla mielessä 2 vaihtoehtoa yli muiden

Kampin kauppakeskuksessa on enää 4 alkuperäistä ravintolaa – yrittäjä: "Vuokra on ihan omassa luokassaan, ehkä jossain muualla olisi helpompaa"

Suomalaisten suosikkiravintolat häviämässä isosta kauppakeskuksesta –  johtaja: "Katoava luonnonvara"

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut