Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hjalliksen kynästä Helsinki ei tarvitse keskustamaksua

Auto ei ole lypsylehmä, vaan tarpeellinen työkalu. Suomi on paljon laajempi maa kuin Punavuoresta sähköpyörällä töihinsä muutaman kilometrin kulkeva voi ikinä ymmärtää.

Liikkumisen kustannusten lisääminen on väärää politiikkaa. Jo Uusimaa on työssäkäyntialueena niin hajanainen, ettei Kirkkonummelta, Mäntsälästä tai Sipoosta pysty käymään töissä Helsingissä ilman omaa autoa.

Joukkoliikenteen käyttäjämäärät ovat romahtaneet koronan vuoksi. Ihmiset käyttävät omia autojaan ilman virustakin, koska julkisista ei vain löydy toimivaa vaihtoehtoa.

Hallituksessa ja suurimpien kaupunkien vihervasemmistossa tuntuu päällimmäisenä olevan mielipide, että yksityisautoilua pitää rangaista. Polttoaineiden veroa korotettiin jo ja nyt puhutaan tietulleista ja ruuhkamaksuista. Kyse on puhtaasta rahastuksesta. Niitä ei tarvita.

Päivittäin töissä omalla autolla kulkevalle kustannus voisi olla 700-1200 euroa vuodessa.

Pormestari Jan Vapaavuori syytteli Stockmannia heikosta markkinoinnista ja ihmetteli muutenkin miksi Helsingin keskusta autioituu. Ensin rakennetaan Triplat, Redit ja muut ja sitten ihmetelläön, miksei ihmisiä riitä joka paikkaan. Ei ihmisiä tule näin paljon lisää, vaan kyse on pudotuspelistä.

Helsingissä on turha puhua ruuhkamaksuista, kun ei ole ruuhkia. Helsinki ei missään nimessä tällaista keskustamaksua tarvitse.

Tämän keltaisissa kumisaappaissa kulkevan sähköpyöräporukan mielikuvitus keulii muutenkin. Hätäisimmät olivat laittamassa verolle myös työnantajan tarjoaman parkkipaikan. Työn tekeminen ja omalla autolla kulkeminen halutaan tehdä niin vaikeiksi, että molemmat loppuvat.

Keskustamaksu tuntuu olevan vain Helsingin eliittivihreiden märkä päiväuni, koska Uudenmaan muiden kuntien vihreät tätä vastustavat.

Hallitus joka tapauksessa valmistelee lakia, joka mahdollistaisi ruuhkamaksut Helsingin ja Tampereen seuduilla.

Uusien verojen ja maksujen kanssa pitää olla erityisen tarkkana. Kun sellainen kerran tulee käyttöön, eroon ei pääse.

Auton hankinnan ja käytön verotus ovat meillä korkeimpia koko EU:ssa. Vain Tanska on edellä. Varsinkin uusien, vähäpäästöisten autojen hankintaverotusta pitäisi laskea. Uudet autot ovat turvallisempia ja saastuttavat vähemmän.

Myös polttoaineiden verotus on meillä korkeaa. Bensiinin kuluttajahinnasta jopa 70 prosenttia koostuu erilaisista veroista.

Nyt pitää ottaa järjen ääni käyttöön. Liikkumisen kustannusten lisääminen ei enää voi olla vaihtoehto kerätä euroja valtion kassaan.

Kirjoittaja on Liike Nytin kansanedustaja.