Pääkirjoitus Valtaosa ravintoloista toimii turvallisesti, mutta muutamat pilaavat koko alan mainetta ja niiden toiminnasta on pakko kertoa

Helsingin Uutisille on pitkin syksyä tullut juttuvinkkejä lähiöravintoloista, joissa ei noudateta koronarajoituksia. Viime viikolla toimittajamme jalkautui Kontulaan seuraamaan tilannetta. Kierroksen pohjalta julkaisimme verkossa jutun seuraavalla otsikolla: Kontulan täpötäysissä baareissa nauretaan turvaväleille ja annetaan poskisuudelmia – yrittäjä: ”Humalassa olevia asiakkaita on vaikea saada paikoilleen”

Mitä halvempaa olutta, sitä tiiviimmässä ihmiset ravintoloissa istuvat. Ilmiö toistuu samanlaisena niin Helsingin kantakaupungissa kuin esimerkiksi Kontulassa.

Tartuntamäärillä mitattuna Kontula on ollut tänä talvena Helsingin koronatilastojen kärjessä. Helsingin koronatartunnoissa vieraskielisten osuus on yliedustettuna.  Muuta kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus Helsingin koronatartunnoista oli toissa viikolla noin 36 prosenttia. Koko Suomessa vastaava luku on THL:n mukaan noin 25 prosenttia.

Viime vuonna helsinkiläisistä vieraskielisiä oli 16 prosenttia. Koko maassa heitä on noin kahdeksan prosenttia. Ei tilastolliset, silmämääräiset havainnot osoittavat, että välinpitämättömyys on tiettyjen väestöryhmien keskuudessa muita yleisempää esimerkiksi kasvomaskin käytön suhteen. Nuoret miehet ja maahanmuuttajat korostuvat. Koronatilastot vahvistavat havainnon ainakin siltä osin, että tartunnat näissä ryhmissä ylikorostuvat.

Välinpitämättömyyttä on kaikissa väestöryhmissä, mutta toisissa se korostuu. Myös tämä asia pitää nostaa esiin ja vaikuttaa siihen, muuten tiukkojen rajoitusten teho taudin suhteen laimenee, ja jäljelle jää vain yhteiskunnan kiinnipanon haitat. Sama koskee ravintoloitsijoita. Valtaosa hoitaa koronaan liittyvät turvatoimet kiitettävästi. Muutama musta lammas kuitenkin pilaa tehokkaasti koko ammattikunnan mainetta – ja Helsingin kokoiseen kaupunkiin näitä rajoituksista piittaamattomia ravintoloita löytyy valitettavan monta.

Ymmärrän, että kunnollista ravintoloitsijaa ärsyttää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Helsingin Uutiset tai media yleensä kirjoittaisivat ravintoloista nyt vain negatiivisesti. Päinvastoin: HU julkaisee viikottain lukuisia ravintolauutisia, joista valtaosa on positiivisia.

Koronan kannalta valeuutiset ja välinpitämättömyys ovat vaarallinen yhdistelmä. Erilaiset salaliittoteoriat siitä, että korona ei olisi totta tai, että sitä ”valtamediassa” liioiteltaisiin ja jätettäisiin näkökulmia käsittelemättä, ei pidä paikkaansa.

Median ei kuitenkaan pidä vähätellä Kontulan baareista saatuja kommentteja, jotka ovat tätä linjaa: "Itse en pelkää koronaa. Monen mielestä se on pelkkää puhetta ja olen ehkä itsekin sitä mieltä." "Koronauutiset ovat valetta, niitä on liioiteltu." Vähättely ja valeuutisiin uskovien koronakyynikkojen esiin nostamien näkökulmien käsittelemättä jättäminen ovat kuin bensaa liekkeihin.

Sama ilmiö tuli esiin, kun republikaanien Donald Trump alkoi kiistää tappiotaan Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Totuudella ja lukuisilla hylätyillä oikeuskanteilla ei ole Trumpille ja hänen uskollisimmille kannattajilleen mitään merkitystä, vaikka niistä kertovat nyt samat mediat, joita he vielä muutamia kuukausia sitten pitivät luotettavina. Liian moni uskoo uutisiin vain silloin, kun ne ovat itselle mieluisia – ja tässä on medialla ja medialukutaidon opettajilla paljon tehtävää.

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut