Tuula Haatainen: Pidetään huolta – varsinkin lapsista ja nuorista

Työministeri Tuula Haatainen Mirja Hussain

Suomalaisten rakastaman Pave Maijasen menehtymisen myötä moni on löytänyt uudelleen vanhan klassikkokappaleen Pidä huolta. Sen sanoissa on sydäntä ja viisautta.

Olen usein sanonut, että elävä elämä kertoo enemmän kuin parhaatkaan tilastot. Kun puhumme koronakriisistä, liian usein puhumme sen vaikutuksista numeroiden kautta. Tilastot eivät kuitenkaan kerro kriisin inhimillistä puolta –sitä miten tämä korona näkyy ihmisten arjessa ja luo huolta perheissä.

Helsingin kaupungin pitää kaikessa toiminnassaan nyt keskittyä niihin ihmisiin, jotka eniten kärsivät koronasta. Kulunut vuosi on ollut varsinkin lapsille ja nuorille raskas, kun ystäviä ei aina ole voinut tavata.

Moni nuori on myös joutunut lomautetuksi tai menettänyt työpaikkansa koronan vuoksi. Viime kesänä ei ollut kesätyöpaikkoja samalla tavoin kuin normaalisti. Siksi tulevaan kesään kannattaisi luoda entistä laajempi mahdollisuus kesätyöseteliin. Kaupungilla on myös paljon tehtäviä, joihin voi palkata nuoria kesällä.

Yhtä lailla vastavalmistuneiden on ollut haastavaa löytää oman alan työmahdollisuuksia. Nuorten työllisyyspalveluina on kehittynyt toimiva Ohjaamo-verkosto. Sieltä voi hakea apua ja neuvoja missä tahansa asiassa, helposti ja ilman kynnyksiä.

Monella nuorella on tarvetta saada tukea ja apua omaan henkiseen hyvinvointiinsa. Moni asia ratkeaa ajoissa tarjolla olevalla psykologin keskustelulla. Olen ajanut Ohjaamoille mahdollisuutta tarjota nuorille ulkopuolisia lyhytkestoisia psykoterapiapalveluita. Tähän tärkeään apuun on nyt tulossa pysyvä rahoitus.

Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.

Heikoimmassa asemassa kriisin jälkeenkin ovat ne nuoret, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa. Ilman osaamista ja koulutusta vaarana on pysyvä syrjäytyminen työmarkkinoilta. Se on kova hinta niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Tämä onneksi muuttuu, kun oppivelvollisuus laajenee toiselle asteelle. On turvallista ajatella, että tämän koronan kourissa peruskouluikäisten vanhemmat voivat luottaa siihen, että opinpolku jatkuu. Vanhemmille se tarkoittaa myös melkoista menosäästöä maksuttomien oppimateriaalien myötä.

Muistetaan Pave Maijasen sanat: ”sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.”

Tuula Haatainen

Kirjoittaja on työministeri ja kansanedustaja (sd.)

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut