Helsingin Uutisten historia alkoi jo 40 vuotta sitten. MaTaPuPu oli Helsingin pohjoisissa kaupunginosissa vuosina 1981–2002 ilmestynyt kaupunkilehti. Lehden nimi tuli sen tärkeimpien jakelualueiden nimien aluista: Malmi, Tapanila, Puistola ja Pukinmäki. Nykyisin nimi MaTaPuPu on käytössä alueen kansalaishistoriaa käsittelevällä Helsingin yliopiston verkkosivustolla, jonka sisältö koottiin 2000-luvun alussa osin lehdessäkin julkaistusta aineistosta.
Helsingin Uutisten historia on monivaiheinen. Nykymuotoinen Helsingin Uutiset ilmestyi ensimmäisen kerran tammikuussa 2003, jolloin Itä-Helsingin Uutisiin liitettiin edellä mainittu MaTaPuPu-lehti. Kaupunkilehti Alueuutisista puolestaan tehtiin Helsingin Uutisten viikkolehti vuonna 2005, kunnes Alueuutiset sulautettiin Helsingin Uutisiin kokonaan vuonna 2006.
Tänä päivänä Helsingin Uutiset on Suomen suurin kaupunkilehti, niin lukijamäärällä kuin jakelulevikillä mitattuna. Tuoreen Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Helsingin Uutisten printti- ja verkkolehteä lukee viikoittain 485 000 lukijaa – se on enemmän kuin koskaan ennen. Verkossa Helsingin Uutiset on noussut maan kymmenen suurimman uutismedian joukkoon. Lukijamäärä on verkon lisäksi kasvanut merkittävästi myös printtilehden osalta, mikä osoittaa, että panostaminen aidosti helsinkiläiseen uutis- ja puheenaihesisältöön on teidän lukijoiden mieleen.
Helsingin Uutiset haluaa olla laadukas, aidosti helsinkiläinen uutismedia. Laajalla talouspeitolla koteihin maksutta kannettu lehti on myös pääkaupungin lähidemokratian ja moniäänisen tiedonvälityksen kannalta tärkeä journalistinen toimija, jonka merkitys korostuu valeuutisten aikakaudella.
Erityisen ilahduttavaa on se, että Helsingin Uutisten digilukijaprofiilissa korostuu voimakkaasti nuorempien aikuisen, 25–45-vuotiaiden tavoitettavuus. Tämä osoittaa, että paikalliset uutiset kiinnostavat laajasti myös niitä, joille paperinen lehti ei enää välttämättä ole osa arkea, mutta journalistinen sisältö eri jakelukanavissa tarjoiltuna sitä on.
Olemme reilun vuoden aikana kolminkertaistaneet Helsinkiin liittyvien juttujen määrän, alkaneet julkaista printtilehteä kuudessa aluepainoksessa paikallisuutta siten lisäten, rakentaneet lehteen moniäänisen ja helsinkiläisiä puhuttelevan kolumnipalstan sekä lisänneet paikallisen kulttuurin ja urheilun seurantaa.
Tällä kehityspolulla jatkamme myös tulevaisuudessa. Maaliskuussa Helsingin Uutisten paikalliset uutiset ovat luettavissa myös Helsingin seudun liikenteen (HSL) busseihin tulevilta medianäytöiltä. Helmikuun viimeisellä viikolla julkaisemme ensimmäiset uudistuneet kaupunginosalehdet Kallio Lehden, Munkin Seudun ja Rööperin Lehden, jotka ostimme joulukuussa Karprint Oy:ltä. Kovan suosion saanutta verkkolukemistamme helpotamme lanseeraamalla sovellukset, joiden kautta voi älypuhelimella kätevästi lukea niin näköislehteä kuin verkkolehden tuoreimpia uutisia.
Kaupunkilehti on aina lukijoidensa asialla. Riippumattomuus, paikallisuus ja helsinkiläisyys ovat toimintaamme ohjaavia arvoja. Näitä vaalimme jatkossakin ja samalla haluamme edistää Helsingin asukkaiden ja yritysten elinvoimaa. Siinä me Helsingin Uutisissa voimme onnistua vain yhdessä teidän lukijoiden ja yhteistyökumppaneidemme kanssa – kiitos kuluneesta ja menestystä tulevaan!
Voit lukea juhlalehtemme kätevästi tämän linkin takaa.
karri.kannala@media.fi
Päätoimittaja, paikallisjohtaja