Hjalliksen kynästä: Sinunkin eurojasi tuhlataan vaalikampanjaan

Liike Nytin kansanedustaja Harry Harkimo. Liike Nyt

Velka ei ole ongelma, jos se käytetään järkevästi kasvuun. Niin syntyy suunnitelma, kasvua ja mahdollisuus maksaa velka aikanaan pois. Yritysten tukeminen ja koronan testaamiseen panostaminen ovat myös olleet järkeviä.

Mutta kunnille jaettu ylimääräinen miljardi on vain sitä varten, että hallitus pärjäisi kuntavaaleissa. Kalliita ääniä ja seuraavat sukupolvet maksavat! Velkaa kasataan niiden päälle, joilla ei ole äänioikeutta tai jotka eivät ole edes syntyneet.

Lisäksi liika velkaraha antaa taloudesta väärän kuvan eikä kannusta kaupunkeja ja kuntia tehokkuuteen ja parempaan keskinäiseen yhteistyöhön. Nyt tarvittaisiin tervettä painetta ja porkkanaa eikä valheellista hyvän olon tuntua.

Velkaa on käytetty myös semmoisiin uudistuksiin, joita olisi voinut tehdä myöhemmin kuten oppivelvollisuuden pidentäminen.

Hallituksen ohjelma olisi pitänyt laittaa uusiksi jo vuosi sitten.

Marin ja kumppanit puolustavat hyvinvointivaltiota, eikä siinä mitään, mutta ei sitä voi pelkän syömävelan varaan rakentaa.

Marin sosialisoi Helsingin rahat.

Yhtä tärkeää olisi pitää julkisen talouden tasapainosta huolta. Juhlapuheissa kyllä puhutaan talouden ja työmarkkinoiden ongelmista, mutta niille ei tehdä mitään.

Marin, Mäkynen, Saramo, Arhinmäki ja keitä näitä kiihkomielisiä vasemmistolaisia siellä on. Emme äänestäneet tällaista politiikkaa Suomeen viime eduskuntavaaleissa. Ja keskusta mumisee, puristaa taskussa kättä nyrkkiin ja kuittaa.

Sotesta ollaan rakentamassa uutta pommia. Vain hallintoa ja veroja tulee lisää. Ihmisistä ja palvelusta kukaan ei puhu mitään. Kuntien on joka tapauksessa pystyttävä paljon parempaan yhteistyöhön.

Velasta päästään vain kasvamalla tai säästämällä. Julkisen sektorin tehokkuutta pitää pystyä parantamaan. Valtion virkamiehelle maksettiin juuri pari vuotta palkkaa siitä, ettei hän tehnyt mitään.

Marin sosialisoi Helsingin rahat. Pääministeri ilmoitti aikanaan Ylen haastattelussa, että Helsingillä on rahaa ja sieltä voidaan ottaa ja jakaa köyhemmille kunnille.

Toinen kysymys on, miksi Helsingin kaupunki tekee satoja miljoonia voittoa vuodesta toiseen? Pitäisi tarkastella veroäyrin alentamista, palveluiden parantamista ja investointeja.

Harry Harkimo

Kirjoittaja on Liike Nytin kansanedustaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut