2
Lumen tulo on iloinen asia, mutta iloa vähentää se, miten huonosti Helsinki huomioi kaupungilla liikkuvat.
Aurat kyllä lähtevät liikkeelle, kun lunta saadaan. Ajoradoilta lumet aurataan jalkakäytäville, jossa sitten vaelletaan lumisohjossa viikkotolkulla. En edes halua kuvitella, miltä pyörätuolilla liikkuvista tuntuu. Sinun kotikatusi aurataan viimeisenä, joo, mutta sekin on aurattu paljon ennen pyöräväyliä.
Lystin maksajana odottaisin saavani edes hiukan vastinetta veroilleni. Ehkä, jos ajaisin autolla enemmän, niin voisi olla, mutta etupäässä kävellen ja pyörällä liikkuvana saa kokea olevansa toisen luokan kansalainen aina lumiseen aikaan.
Pyöräliikenteen harjasuolatut pääreitit ovat sentään talvellakin hyvässä kunnossa, niiden ulkopuolella tilanne on surkea.
Pyöräkaistoja ja jalkakäytäviä käytetään lumensäilytyspaikkoina. Rautatieaseman edessä A+ luokan pääpyöräreitti oli tukittu kolmen metrin lumikasalla(!) monen päivän ajan. Mitä jos lumen mereen kaatamisen sijaan lumet kipattaisiin kehä ykköselle? Kyllä kevät ne sitten sulattaa. Ai ei käy vai? Pyöräväylillä arkipäivää.
Mechelininkadulla on nykyään pyöräkaistoja. Ne ovatkin näppäriä lumen säilytykseen. Haluaisinpa nähdä sen äläkän, joka syntyisi, jos autoliikenteen kaistoista vain toinen aurattaisiin. Pyörien kohdalla näin voi näköjään tehdä. Hämeentielle saatiin pyöräkaistat, sama tarina.
Sitten on vielä jalkakäytävät valtaavat taksikuskit ja muut kuormanpurkajat. Heikkojalkaiset pitää viedä ovelle, sanotaan. Se ei oikein auta siinä tilanteessa, kun toiset heikkojalkaiset kiipeilevät lumivalleissa, kun jalkakäytävä on tukittu.
Jalkakäytävien auraus on ihan oma juttunsa. Joka kiinteistöllä on oma huoltoyhtiö, joka auraa pätkän silloin kun sattuu ehtimään, sillä laadulla mitä sattuu syntymään. Tuloksena eri variaatioita teemasta ”pääseehän siitä.” Kaupungin olisi otettava jalkakäytävien hoito omalle vastuulleen, jotta työ voitaisiin tehdä edes kortteli kerrallaan nykyisen tilkkutäkin sijaan.
Strategiapaperilla prioriteetit ovat selvät. Kävely on ykkönen, sitten pyöräliikenne. Sen jälkeen joukkoliikenne ja jakelu. Toteutuksesta voi jokainen päätellä, mikä on todellinen toimintakulttuuri.
Janne Takala
Kirjoittaja on Pyöräliiton puheenjohtaja