"Kiusaamisen lopettaminen on aikuisen vastuulla.
Maailmassa on paljon mahdottomia ongelmia. Koulukiusaamisen lopettaminen ei ole mahdoton ongelma. Se on opettajan ydinosaamiseen kuuluva taito ja tehtävä. Tunnistaa ja lopettaa kiusaaminen, tarvittaessa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Jos kysymys on resursseista tai osaamisesta, niitä täytyy vaatia lisää. Lopputuloksena kiusaamisen on päätyttävä.
Miten perustelemme itsellemme sen, että altistamme lapset jollekin, mille aikuisia ei saa altistaa? Jos joku aikuinen vuositolkulla uhkailisi, olisi väkivaltainen, loisi pelkoa ja ahdistusta toiselle, hän saisi syytteen pahoinpitelystä tai vainoamisesta. Tai jos jollain työpaikalla koko henkilöstö huomaa, että jotkut työkaverit toistuvasti kiusaavat yhtä, on esimiehen vastuulla sanktion uhalla myös huomata tilanne ja lopettaa se.
Aikuinen, joka ei puutu kunnolla kiusaamiseen, asemoi itsensä moraalisesti pelkuriksi, kiusaajan yleisöksi. Sen sijaan aikuinen, joka altistaa itsensä vaikeaan kasvatustilanteeseen puuttumalla tehokkaasti kiusaamiseen, antaa myös nuorelle esimerkin rohkeuden hyveestä ja heikomman puolelle asettumisesta."
Näin kirjoitti Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo Helsingin Uutisten kolumnissaan 10.2.2021.
Tiukkaa tekstiä, mutta totta joka sana. Itse kirjoitin jo marraskuussa 2019, että Helsingin turvallisuus on saanut yhä huolestuttavampia piirteitä ja varsinkin nuorten väkivalta on lisääntynyt pääkaupunkiseudulla. Samalla toin Helsingin kaupungin tavoin esiin, että keinoja ongelmien kitkemiseen on olemassa. Niitä vain täytyy uskaltaa käyttää.
Piispa Laajasalon teksti kumpuaa Koskelan tapahtumista joulukuun alusta, kun teinipoika kuoli. Kolmea nuorta syytetään ikätoverinsa murhasta. Poliisin mukaan teko oli raaka, julma, nöyryyttävä ja kidutuksenomainen.
Koskelan tapaus on valitettavasti vain osa laajempaa kiusaamis- ja väkivaltaongelmaa. Nuorison lisääntyvä väkivalta on Helsingissä ongelma, jonka todellinen kokoluokka pitää vielä hahmottaa oikeaksi. Asiaan pitää puuttua riittävällä vakavuudella ja siitä tulee voida myös keskustella useista eri näkökulmista, ilman, että keskustelija leimataan tai keskustelu vaiennetaan, vaikka näkemys olisikin eri kuin oma.
Faktapohjainen, k iihkoton ja asiallinen keskustelu johtaisi parhaaseen lopputulokseen, mutta kaikkien tulisi olla valmiita hyväksymään, että sen myötä esiin nousevat ongelmat ja ratkaisuehdotukset niiden korjaamiseksi voivat olla erilaiset kuin omat lähtökohtaiset oletukset.
Keinoja ongelmien kitkemiseen on olemassa – niitä vain täytyy uskaltaa käyttää. Nyt näyttää siltä, että uskallusta puuttuu. Vanhempien, kaupunkien sosiaaliviranomaisten, koulujen ja poliisin olisi nyt korkea aika panna yhdessä toimeksi.
karri.kannala@media.fi
Päätoimittaja, paikallisjohtaja