Lukijalta: Saako kaupunkiaan rakastaa ja sen muuttumista surra?

Kuvituskuva. Arkisto

Katriina Järvinen

Maailman kaupungit ovat suuren haasteen edessä: miten yhdistää kasvu ja tehostaminen kaupunkilaisten haluun vaalia kotiseutunsa arvoja. Helsingissäkin myllertävät rajut muutosvoimat. Saako muutoksen edessä surra ja tuntea tuskaa?

Tunteita on alettu suomalaisessa kulttuurissa vihdoinkin arvostaa, mutta kaupunkisuunnittelussa ne ovat vaiettu aihe. Julkisuudessa tunnepuhe nähdään joko nostalgiana tai muutosvastarintana. Asukkaan tulee alistaa kotiseuturakkautensa rationaalisen suunnittelun alttarille.

Silti helsinkiläiselläkin on oma sielunmaisemansa. Ihmisiä yhteiskuntaluokasta riippumatta yhdistää toive asua silmää miellyttävässä ympäristössä, vaikka maksukyky asettaakin valinnalle rajansa. Omalta tuntuvan kodin löytyminen on kuin rakkaus, joka leimahtaa ja syvenee vähitellen kiintymykseksi omaa kaupunginosaa ja koko kaupunkia kohtaan.

Pettymys on suuri, kun ikkunasta avautuvan rakkaaksi tulleen näköalan eteen nousee massiivinen uudisrakennus, lähikallio räjäytetään ja oma luontopolku häviää. Syntyy tunnereaktio: oman kotikonnun puolustaminen.

Muutosten vastustaminen, nimbyily, mielletään rikkaiden itsekkyydeksi. Siksi se on helppo vaientaa. Kyse ei ole kuitenkaan yhteiskuntaluokasta, vaan tunteista: täydennysrakentamista seuraava ympäristön tuhoaminen surettaa niin Kontulassa, Vuosaaressa ja Myllypurossa kuin Katajanokalla, Töölössä ja Hakaniemessä.

Luokka-asema kyllä näkyy tiedonhallinnassa. Vähemmän koulutettujen on hankala löytää kaupungin nettisivujen syövereistä oikeat kaaviot ja piirrokset, lukea niitä ja ymmärtää päätöksentekoa. Työläs selvitystyö turhauttaa, koska päätökset tehdään asukkaista huolimatta. Rakennuttajilla ja suunnittelijoilla on mahdollisuus muuttaa miellyttävämpään ympäristöön tai viettää aikaa kakkosasunnolla, kun oma lähialue muuttuu tunnistamattomaksi. Kaikilla tätä vaihtoehtoa ei ole.

Kaupunkilaisten mielipiteillä on merkitystä. Vastakkainasettelua voi torjua. Oikeudenmukaisuuden kokemus liittyy päätösprosessin avoimuuteen. Epätyydyttävätkin ratkaisut hyväksytään, jos perustelut ovat rehellisiä ja vakuuttavia. Helsingin asukkaistaan piittaamaton, rakennusyhtiöitä hyödyntävä politiikka tulee jättämään pitkän ja katkeran jälkimaun vuosikymmeniksi. Niin tapahtui 1970-luvulla ja niin on tapahtumassa nyt.

Kaupunkisuunnittelussa korostuu rakentamisen tehokkuus ja taloudellinen kannattavuus. Niitä ei mielletä arvoksi, vaan pakoksi. Sitä ne eivät kuitenkaan ole ja siksi niistä on saatava keskustella. Kaupunkisuunnittelussa on otettava huomioon määrän sijasta myös laatu. Parasta tulevaisuutta rakennettaan, kun suunnittelua ohjaavat arvot avataan laajalle keskustelulle.

Humanistina toivon, ettei Helsinki uhraa historiallisia arvojaan, luonnonläheisyyttään ja inhimillisiä mittasuhteitaan lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn alttarille. Haluan nauttia kauneudesta myös kotikaupungissani, ilman pakkoa matkustaa Porvooseen tai Pariisiin harmoniaa hengittämään

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut