Lukijalta: | Lastensuojelulaitosten työolot ja palkkaus turvattava

Vaaliareena: Vaaliareenalla julkaistaan kuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä.

Lastensuojelun tulee voida taata erityisen turvallinen huolenpidon ja hoivan ympäristö nuorille, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet asumaan erilleen omasta perheestään.

Helsingin Sanomat julkaisi lastenkodin työntekijöiden haastattelun, missä helsinkiläisen lastenkodin työntekijät kertovat arjesta, jossa kaikista ei ehdi pitämään huolta

Jutussa kerrotaan, että lakisääteiset mitoitukset ohjaajien määrästä ei riitä ja äärimmäisissä tilanteissa yksi nuori sitoo kaikki paikalla olevat työntekijät. Tällöin arki näyttäytyy muille nuorille kaaosmaisena.

Pysyvää sekä sijaishenkilökuntaa on vaikeaa saada ja alalta siirrytään pois uupumuksen vuoksi.

Lastensuojelulaitoksen ohjaajien palkka Helsingin kaupungilla on noin 2370,68 e/kk.

Palkka on sama riippumatta siitä onko kyse perus-, erityistason- tai vaativan tason osastosta.

Päätöksiä tekevän tai valmistelevan vastaavan ohjaajan palkan tulisi olla 3 400 euroa.

Talentia suosittelee lastensuojelulaitoksessa työskentelevän ohjaajan palkaksi 3 000 euroa ja vaativimpien työtehtävien osalta 3 200 euroa. Päätöksiä tekevän tai valmistelevan vastaavan ohjaajan palkan tulisi olla 3 400 euroa.

Tutkimuksen mukaan vaativassa sijaishuollossa tehokkaaksi nuorten hyvinvoinnin kannalta on ilmennyt Casey-ohjelma, jossa työntekijöillä oli parempi palkka, vähemmän nuoria vastuulla sekä he saivat lisäkoulutusta.

Mikäli haluamme, että sijoitetut lapsemme ovat turvassa ja lisäksi voivat hyvin, tulee huolehtia hyvinvoivasta ja sitoutuneesta henkilöstöstä. Vaativa työ tarvitsee ansaitsemansa palkan.

Tärkein menetelmä haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja nuorille on aikuisen tarjoama välittäminen ja aika. Väsynyt, ei-arvostettu työntekijä ei jaksa rakastaa lapsia.

Julia Saarholm, rikosseuraamusalan sosionomi, tutkimuskoordinaattori, sovittelija, kuntavaaliehdokas (vas.)

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut