Pääkirjoitus: Korona yhdistää uusmaalaisia, mutta repii juopaa Uudenmaan ja muun Suomen välille

Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala. Johanna Erjonsalo

Helsingissä puhutaan stadilaisuudesta. Sitä voi aidosti kutsua myös identiteetiksi. Millaisen kaiun stadilaisuus saa, riippuu kuulijasta ja kuulijan omasta kokemuksesta Helsinkiin ja helsinkiläisiin liittyen. Paljasjalkainen stadilainen on aivan eri asia, kuin maakunnasta pääkaupunkiin muuttanut "stadilainen", joka korostaa uutta wannabe-identiteettiään.

Espoolaisuuskin alkaa muodostua identiteetiksi. Se yhdistetään usein hyvään tulotasoon, tyylikkääseen asuntoon ja koulutukseen. Lohjalla, Porvoolla ja monella muullakin Uudenmaan kunnalla on omat erityispiirteensä, mutta paikkakuntaan sidottua identiteettiä ei läheskään kaikilla maakunnan asukkailla ole – tai ollut, koronan myötä tilanne on muuttunut.

Uudenmaan eristäminen viime keväänä nosti Uusimaa-identiteettiä enemmän kuin mitkään tapahtumat maakunnan historiassa. Ja kaikki tämä tapahtui vajaassa kahdessa viikossa.

Kaupungistuminen ja sen myötä Uudellemaalle kertynyt muuttovoitto on luonnollinen selitys sille, että maakunnallista identiteettiä ei Suomen väkirikkaimmalle alueelle ollut ennen koronaa syntynyt.

Uudenmaan sisällä on myös paljon sisäistä kilpailua: Itä-Uusimaa Porvoon johdolla, Länsi-Uusimaa Lohjan johdolla sekä keskinen Uusimaa kisaavat keskenään pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tulevasta muuttovoitosta ja palveluista. Maakunnan ulkorajalla olevat Pukkilan kaltaiset kunnat elävät omaa arkeaan – Hanko omaansa. Espoo, Vantaa ja erityisesti Helsinki ovat taas omassa kategoriassaan.

Pendelöinti oli ennen koronaa iso osa Uudenmaan arkea – ja yksi iso syy siihen, miksi paikallisuus ja identiteetti eivät täällä vahvistuneet. Esimerkiksi Tuusulan ja Järvenpään alueella on valtavasti Suomen arvokkainta historiaa, mutta harva alueen asukas imi sitä omaan identiteettiinsä.

Eristys puhutteli uusmaalaisia paitsi koronan suulla, myös paikallisuuden ja identiteetin näkökulmasta. Sosiaalisen median meemit Uudenmaan itsehallintoalueesta tai turmion saarekkeesta ruokkivat identiteetin vahvistumista vauhdilla lisää.

Uudenmaan maakuntaidentiteetin ja alueellisen paikallisuuden lisääntymisessä, koronan varjollakin, on paljon hyvää. Uudenmaan ja muun Suomen vastakkainasettelu pitäisi kuitenkin kaikin keinoin välttää. Osa siitä on silkkaa huumoria, mutta ei kaikki. Vastakkainasettelu ei edistä kansakunnan etua.

Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu. Viime kevään eristys ei tänä keväänä toistunut, mutta pääkaupunkiseudulle povatut liikkumisrajoitukset, koronan yltyminen ja siitä kummunnut keskustelu koronarokotteiden alueellisesta painottamisesta repivät juopaa Uudenmaan ja muiden maakuntien välille.

Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi tyytyivät seuraamaan keskustelua rokotteiden painottamisesta vierestä, mutta muu maakuntien Suomi oli terrierin lailla painottamista vastaan.

Aluepoliittiseksi mennyt keskustelu unohti lääketieteelliset faktat, joiden mukaan pandemiaa olisi voitu nykyistä nopeammin hillitä pahimmilla tartunta-alueilla ja siten nopeuttaa koko maan avaamista ja vähentää Uudeltamaalta muualle Suomeen leviäviä tartuntoja. Samalla maan hallitus taipui sote- ja maakuntauudistuksen tavoin keskustan aluepolitiikan edessä, koska muutoin olisi kaatunut koko hallitus ja sädekehä Sanna Marinin (sd.) ympärillä romahtanut.

Muualla Suomessa unohdettiin myös se, että uusmaalaiset ovat jo nyt kärsineet koronasta kaikkein eniten. Isku talouteen, työttömyyteen ja terveyteen on ollut rajumpi kuin missään muualla Suomessa. Myös elämää kahlinneet rajoitukset ovat täällä olleet kaikkein kovimmat.

Kerrankin uusmaalaiset päättäjät yli puolue- ja kuntarajojen olivat yksimielisiä. Niin demareiden, vihreiden, vasemmistoliiton, perussuomalaisten kuin kokoomuksenkin uusmaalaiset johtohahmot peräänkuuluttivat rokotteiden alueellista painottamista, tosin laihoin tuloksin. Yksi laihaan loppuun saattoi olla se, että jokainen ryhmittymä huusi samaa viestiä erikseen – yhteistyössä olisi voitu saada enemmän aikaan. Tästä kannattanee ottaa oppia jatkoonkin, ihan vaikkapa koronan jälkeistä talous- ja työllisyyspolitiikkaa ajatellen.

Kaksi asiaa on kuitenkin hyvä nostaa vielä esiin.

Maakuntien Suomen halu pitää kiinni omista rokotteistaan on täysin inhimillistä. Olisivatko uusmaalaiset olleet valmiita painottamaan rokotteita sisäisesti maahanmuuttajaväestölle tai antamaan niitä Viroon, josta tautia tulee Suomeen? Epäilen, että eivät.

Toiseksi on pakko jakaa vielä kehuja. Uudenmaan kaupunginjohtajat ovat nousseet koronakriisissä ansiokkaasti esiin. Ritva Viljasen (sd.), Jukka Mäkelän (kok.), Jan Vapaavuoren (kok.), Timo Aronkydön ja Sanna Svahnin sekä muun muassa Järvenpään Olli Naukkarisen viestit ovat olleet selkeitä, jämptejä ja alueen etua yhteisesti edistäviä. Uusmaalaisilla on ollut kriisissä hyvä paikallisjohto, mutta laajempi yhteinen uusmaalainen konsensus voisi johtaa tulevaisuudessa vaikuttavampiin tuloksiin myös valtakunnallisesti.

Karri Kannala

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut