
Kevät toi polkupyörät kaduille ja hyvä niin. Talven aikana on tapahtunut paljon hyvää. Kulosaareen on saatu pyöräkatu ja Hämeentielle pyöräkaistat. Maan vilkkaimman pyöräreitin remontti Lauttasaaren sillalla on valmistunut ja rautatieasemalla on aloitettu Kaisantunnelin rakennustyöt.
Vaikka edistystä tapahtuu ja investoinnit kestävään liikkumiseen ovat lisääntyneet, paljon enemmän tarvitaan. Koko Helsingin pyöräliikenteen vuosibudjetti on edelleen samaa luokkaa kuin yksi kehätien eritasoliittymä. Ilmastokriisi ei odota.
Investointien lisäksi tarvitaan asennemuutos. Pyöräkadulla ei uskalleta ajaa ajoradalla, kun autoilla ajetaan kovaa ja ohitellaan. Pyöräkaistat ovat käteviä, etenkin Wolt-kuljettajien pysäköintipaikkoina. Larun sillan opasteiden korjaaminen näyttää olevan kaupungille niin vaikeaa, että kaupunkilaiset kyselevät jo lupaa korjata kyltit itse.
Itse odotin paljon poliisin keväiseltä tehoiskulta, jossa piti valvoa suojattomien tienkäyttäjien turvallisuutta. No, Helsingissä toteutus oli jakaa sakkoja jalkakäytävällä pyöräileville. Onhan se kieltämättä epämiellyttävää, mutta faktojen valossa suurin vaara kävellen ja pyörällä liikkuvien turvallisuudelle ovat autot. Jostain syystä Helsingin poliisi ei katsonut tarpeelliseksi kohdentaa valvontaa autolla liikkuviin.
Annettakoon poliisille kuitenkin kiitos linjauksesta, jonka mukaan jatkossa poliisit pysäköivät lounaan ajaksi laillisille paikoille, eivätkä enää jalkakäytäville.
Kirjoitin viime vuonna, että erityisesti työmaajärjestelyt ovat kovin heppoisia. Tilanne ei ole parantunut, vaan järjestelyistä aiheutuu edelleen suoranaista vaaraa pyörällä liikkuville. Esimerkiksi Piritorille pystytettiin hiljattain samanlaiset työmaa-aidat, jollaiseen pyörällä törmääminen aiheutti Tampereella kuoleman muutama vuosi takaperin.
Itse odotin paljon poliisin keväiseltä tehoiskulta.
Vaarallisten kaapelikourujen kieltämisestäkin piti tulla kaupungin linjaus jo toissa vuonna, mutta aika hiljaista on ollut.
Helsingin päätös, jonka mukaan tärkeysjärjestys on kävely, pyöräliikenne, julkinen liikenne, jakeluliikenne ja viimeisenä henkilöautot ei näytä hetkauttavat kaupungin työntekijöitä, vaan menneiden vuosikymmenten auto-auto -linjalla jatketaan edelleen.
Kirjoittaja on Pyöräliiton puheenjohtaja.