Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Munkin Seutu on paikallisempi kuin koskaan

Kiitos Elina Kuosmaselle liki kaksi vuosikymmentä kestäneestä pakinoitsijan urasta kaupunginosalehti Munkin Seudussa!

Munkkalaisten ääni on Munkin Seudun ominaispiirre myös jatkossa. Mutta kuten Kuosmanen jäähyväiskirjoituksessaan toteaa, myös uudet tuulet puhaltavat.

Uudet tuulet eivät kuitenkaan tarkoita Munkin Seudun paikallisen sisällön vähenemistä, päinvastoin. Helmikuusta alkaen Munkin Seutu on ollut Etelä-Suomen Media Oy:n kustantama, ja nykyään kaikki lehden sisältö nimenomaan on paikallista ja itse tehtyä.

Munkin Seudulla on nykyään myös oma toimittajansa Jussi Vehkasalo. Lisäksi lehti on helmikuusta alkaen sitoutunut Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin.

Kuukauden viimeisenä keskiviikkona ilmestyvän Munkin Seudun lisäksi seuraamme Länsi-Helsingin asioita tiiviisti Helsingin Uutisissa, joka nykyään ilmestyy kuutena aluepainoksena.

Tämäkin lisää länsihelsinkiläisten paikallisten uutisten tarjontaa, joka toki löytyy nykyään myös Munkin Seudun osalta maksutta verkosta osoitteesta helsinginuutiset.fi/aihe/Munkin_Seutu.