Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Helpotusta koronakurimukseen ei tule ainakaan televisiosta

Varsinkin meille vanhuksille koronarajoitukset ovat aiheuttaneet yksinäisyyttä, jopa ahdistuneisuutta.

Apua olemme yrittäneet saada televisiosta. Yleisradioveron alaisilta kanavilta tulee uusintoja uusintojen perään. Samoja elokuvia pyöritetään kanavalta toiselle.

Helpotusta eivät juurikaan tuo televisiosta tulevat sarjat. Viikolla 17 tuli Simpsonit 121 kertaa. Noin 60 tuntia.

Simpsonien terapeuttista vaikutusta en tiedä. Itse en ole tuntenut sävähdyksiä. Bart