Korkein hallinto-oikeus kumosi odotetusti Östersundomin yleiskaavan. Vain pari viikkoa aiemmin Helsingin hallinto-oikeus kumosi Hernesaaren kaavan. Jo pari vuotta sitten KHO kumosi Helsingin neljä ns. kaupunkibulevardia, eli Lahdenväylän, Hämeenlinnanväylän, Turunväylän ja Länsiväylän. Jäljelle jäivät Vihdintie ja Tuusulanväylä.
Tapaukset ovat erilaisia. Hernesaaren kaava kumottiin riittämättömien liikennejärjestelyjen vuoksi – kaavassahan kuviteltiin, että yksi ratikkalinja riittäisi. Kaupunkibulevardit hylättiin myös lähinnä liikenteen puuroutumisen pelossa, mutta Hämeenlinnanväylän osalta myös koska se olisi vaatinut rakentamista Keskuspuistoon. Östersundomin yleiskaava kumottiin, koska se ei ottanut riittävästi huomioon Natura-alueita eikä muutoinkaan luontoa ja ympäristöä.
Vaikka syyt osittain vaihtelivat, yhteinen nimittäjä löytyy: kaupunki ja sen kaupunkisuunnittelutoimiala ei laatinut hyväksyttäviä kaavoja.
Onko taustalla vain hutera työ, vai ovatko syyt syvemmällä? Varmasti sekä että. Vaikka Helsinki alusta lähtien hyvin tiesi Östersundomin Natura-haasteet, niitä ei osattu kohdata toivotulla tavalla. Vaikka Hernesaareen kaavoitettiin asuntojen lisäksi suuri määrä työpaikkoja ja risteilyalusten satama, ajateltiin että kutosen ratikka on riittävä ratkaisu liikenteen hoitamiseksi. Valtuustokeskustelussa varoitettiin kyllä tästä.
Ja vaikka hyvin tiedettiin, että Hämeenlinnanväylän muuttaminen kaupunkibulevardiksi tuhoaisi osan pyhää Keskuspuistoa, ja Länsiväylän taas edellyttäisi mittavaa rakentamista täyttömaalle Lauttasaaren pohjoispuolelle mereen, niin uskottiin kaavojen menevän läpi.
Mereen rakentaminen näyttää muuten olevan nyt muodissa, kun tarvitaan lisää tonttimaata. Se sopii esim. Jätkäsaaressa, jossa rannat olivat ennestään lähinnä laitureita, mutta esim. Koivusaaren ”rusetit”, jotka kolminkertaistaisivat saaren pinta-alan, ja Kulosaaren länsipuolelle kaavailtu iso kolmio meressä olisivat jo saarten ja niiden rantojen raiskaamista. Mikäköhän näiden kaavojen kohtalo tuomioistuimissa olisikaan?
Ja sitten tietysti Malmin lentokentän tuhoaminen on edelleen tuomioistuinten käsissä.
Oppiiko kaupunki näistä mitään? Onko Helsingillä liian suuri kunnianhimo kasvaa isoksi, vaan ei kauniiksi?
Björn Mansson kaupunginvaltuutettu (r.) kuntavaaliehdokas