Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kuka täyttää Vapaavuoren valtatyhjiön – vai halutaanko sitä edes täyttää?

Viimeiset neljä vuotta valtakunnan näkyvin ja samalla johtava kokoomuspoliitikko on ollut Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Se kertoo paitsi Vapaavuoren todella vahvasta mandaatista, jonka hän sai äänestäjiltä vuoden 2017 vaaleissa, myös siitä, kuinka vahvasti hän on asemaansa käyttänyt.

Kokoomuksen kannalta tilanne on samalla surkea: eduskunnassa oppositioon jääneen puolueen riveistä ei ole noussut merkittävää vastavoimaa hallitukselle tai perussuomalaisten Jussi Halla-aholle. Petteri Orpo, Elina Valtonen ja Antti Häkkänen ovat kaikki jääneet paitsi puoluetoveri Vapaavuoren, niin myös muiden eduskunnassa vaikuttavien puoluejohtajien varjoon. Kai Mykkänen ei ole kyennyt sen parempaan, sen sijaan sisäistä sohlausta kokoomuksessa on riittänyt niin Kirsi Pihan kuin tyhjä-päätöksenkin suhteen.

Vapaavuoren vahva mandaatti, asema ja niiden käyttö ei ole johtanut kokoomuksen kannalta päättyvällä valtuustokaudella merkittäviin poliittisiin voittoihin myöskään Helsingissä. Päinvastoin. Puolue on hävinnyt taistelut muun muassa keskustatunnelin rakentamisen ja Lapinlahden kehittämisen suhteen. Monissa muissakin asioissa vihervasemmiston muodostama blokki on ajanut kokoomuksen yli ja ohi.

Kävi kuntavaaleissa tulevana sunnuntaina kuinka vain, on varmaa, että Helsingin pormestari vaihtuu. On Vapaavuoren seuraaja sitten Juhana Vartiainen (kok.) tai Anni Sinnemäki (vihr.), syntyy Helsingin, koko pääkaupunkiseudun ja myös valtakunnan politiikkaan merkittävä valtatyhjiö, jota tuskin kumpikaan edellä mainituista Vapaavuoren tavoin täyttää.

Se tarkoittaa sitä, että valtaa ja näkyvyyttä on tyrkyllä nykyistä useammalle johtavalle poliitikolle. Perussuomalaiset ottavat siitä toki vaalivoiton turvin osansa, mutta ketkä pääkaupunkiseudun kokoomuslaisista, vihreistä, demareista ja Helsingissä myös vasemmistoliitosta kykenevät tilaisuuden hyödyntämään, jää nähtäväksi.

Jos kokoomus onnistuu Helsingissä pitämään suurimman puolueen paikan, on heidän mahdollista saada ajamiaan asioita paremmin läpi kuin Vapaavuoren aikana. Tämä siinä tapauksessa, että Vapaavuoren kaudella vihreisiin ja demareihin tulehtuneet välit korjaantuisivat uuden pormestarin myötä ja viherpunaliittoumasta sekä mahdollisesti vaalivoiton saavista perussuomalaisista löytyisi kokoomukselle riittävästi kumppaneita avainkysymyksissä.

Voi siis olla, että Vapaavuoren kaltaista pormestariprofiilia ei Helsingin kuntapolitiikan näkökulmasta kannata suurimman puoleen edes hakea. Sen sijaan eduskunnassa Vapaavuoren neljän vuoden veto olisi tehnyt kokoomukselle hyvää.

Karri Kannala

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja