Lukijalta: Kaunis, mutta kallis hanke

Niin kauniita kuin sillat ovatkin, vaihtoehtojakin on, kuten lauttayhteydet tieyhteyksien lisänä, toteaa kirjoittaja. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects

Entisenä aluetieteilijänä, nykyisin eläkkeellä, en malta olla puuttumatta kuumaan aiheeseen, "Kruunusiltahankkeeseen”.

Kaiken takana on tietysti raha (ja politiikka). Kuten Helsingin Uutisten pääkirjoituksessa (HU 12.6.) todettiin, Helsingin monet muut kuluerät ovat nappikauppaa, kun siltahanke lohkaisee jättiosan budjetista eli pian lähes miljardin.

Voisi kuvitella, että sillan, raitiotien, yms. liikennejärjestelyjen kustannusten määrällä voisi tehdä muita parannuksia kaupungin toimiin ja viihtyvyyteen. Ja säästää asukkaita veronkorotuksilta.

Niin kauniita kuin sillat ovatkin, vaihtoehtojakin on, kuten lauttayhteydet tieyhteyksien lisänä. Esimerkiksi Suomenlinnan lautta toimii mainiosti, vaikka tieyhteyttä ei ole lainkaan. Lautalla voivat kulkea henkilöt, pyörät, ja mahdollisesti autojakin.

Rakentaminen Laajasalossa tuo joka tapauksessa vaatimuksia uusiin liikennejärjestelyihin.

Koska en itse saa aikaiseksi selvitystä vaihtoehtoisista vesi- ja maaliikennejärjestelyistä, toivon että Helsingin kaupunkisuunnittelussa mietitään toteutettavaksi järkevämpiä vaihtoehtoja kuin ennätyspitkää kaupunkisiltaa.

Riitta-Leena Vartia, FM, eläkkeellä

Siltarahoilla saisi kaikille Kruunuvuorenrannan asukkaille HSL-liput 54 vuodeksi

Päätoimittaja Kannala: 8 miljoonan riita koulutusrahoista oli nappikauppaa Kruunusilta-fiaskoon verrattuna

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut