Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus: Elokapina on kuin kiukutteleva lapsi – kun sille ei anna huomiota, se hiljenee

Helsingin keskustassa oli viime viikolla käynnissä Elokapina-ryhmän mielenosoitus torstai-iltapäivästä lähtien. Mielenosoittajat leiriytyivät yöksi Mannerheimintielle. Perjantai-iltana mielenosoitus siirtyi Unioninkadulle. Mielenosoitus jatkui Unioninkadulla sunnuntaihin saakka.

Poliisi puuttui Elokapina-mielenosoituksiin Helsingissä sunnuntaina. Mielenosoituksista otettiin kiinni kaikkiaan 117 henkilöä, koska he eivät totelleet poliisin käskyä poistua paikalta. Poliisi otti kuuden jälkeen Mannerheimintieltä kiinni 104 mielenosoittajaa. Kello kahdeksan jälkeen ajorata oli tyhjennetty ja liikenne Mannerheimintiellä kulki jälleen. Mielenosoitus Unioninkadulla jatkui vielä kello kymmenen jälkeen illalla. Poliisi eristi Unioninkadun ja poisti mielenosoittajat paikalta. Unioninkadulta otettiin kiinni yhteensä kaksitoista henkilöä.

Osa kiinniotetuista päästettiin vapaaksi jo sunnuntai-illan aikana, sillä he olivat alaikäisiä. Kaikille kiinniotetuille vaaditaan sakkorangaistusta.

Sunnuntaina järjestettiin myös noin viidentoista hengen vastamielenosoitus Kaisaniemenkadulla. Poliisi poisti vastamielenosoittajat Kaisaniemenkadun liikenneympyrästä ajoväylältä kahden aikaan päivällä. Poliisi otti yhden henkilön kiinni niskoittelusta poliisia vastaan. Hänelle kirjoitettiin sakko.

Elokapina-ryhmän osalliset eivät enää sunnuntaina suostuneet keskustelemaan poliisin kanssa mielenosoituksen siirtämisestä Unioninkadulta, vaan ryhmän jäsenet kokoontuivat jälleen Mannerheimintielle estämään liikenteen. Poliisi tiukensi linjaansa vasta tämän jälkeen. Vielä kiinniottojen jälkeenkin Elokapina kertoi omassa tiedotteessaan, että se aikoo jatkaa protestiaan Mannerheimintiellä.

Helsingin poliisilaitoksen toimintaa on pakko kehua. Suomessa on vahva mielipiteen- ja sanavapaus, johon kuuluu myös laaja oikeus osoittaa mieltä julkisesti. Nämä oikeudet ovat olennainen osa demokratiaa ja toimivaa luottamusyhteiskuntaa. Poliisin toiminta turvasi kiistatta nämä oikeudet, vaikka kansan ylivoimainen enemmistö ei ymmärrä eikä hyväksy istuskelua ja telttailua keskellä tietä.

Poliisi ei myöskään toimi helpossa paikassa. Sosiaalisen median kautta korkeankin profiilin päättäjät vaativat äänekkäästi nopeita toimia. Ja vastaavasti Elokapinan hengenheimolaiset huutavat omaa kantaansa.

Elokapina on kuin kiukutteleva uhmaikäinen lapsi. Se huutaa aikansa, mutta lopettaa, jos vanhempi ei tanssi toistuvasti lapsen vaateiden mukaisesti. Lapsi oppii.

Niin oppii myös Elokapina. Jos media, poliitikot ja Elokapinan kanssa eri mieltä olevat eivät kiinnitä Elokapinan touhuun enää jatkossa huomiota, vaan antavat vain poliisin hoitaa hommansa, niin Elokapinan olemassaolon tarkoitus, eli huomiohakuisuus, ei enää toteudu. Samalla loppuu tarve telttailla autotiellä.

Sen sijaan viikonloppuna revennyt valtaisa keskustelu Elokapinan ympärillä kannustaa heitä jatkamaan provosointia.

Olisi toivottavaa, että Suomen ilmastokeskustelu käytäisiin asioista, joilla aidosti on merkitystä ilmaston kannalta. Nyt kyse on liian usein silmänlumeesta, jolla kalastellaan ilmastoirtopisteitä.

Samalla se olisi reilua ja armollista niitä suomalaisia nuoria kohtaan, jotka nyt kärsivät ilmastoahdistuksesta – syyttä. Yleisen liikennehaitan lisäksi Elokapina voi siis ottaa tililleen myös osasyyn nuorten ilmastoahdistuksen ja sen seurannaisten lietsomisesta.

Karri Kannala

karri.kannala@media.fi