Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Kohti yhdenvertaisuutta keskeneräisessä maailmassa

Hyvää Pride-viikkoa! Helsingin kaupunki on Helsinki Pride -viikon pääyhteistyökumppani ja kaupungintalo on viikon päätapahtumapaikka. Viikon teema on tänä vuonna “Pride in progress”. Se muistuttaa meitä siitä, että tasa-arvoinen maailma ei ole vielä valmis, vaan se vaatii jatkuvaa työtä.

Vuosi 2021 on siitä erityinen, että tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta homouden dekriminalisoinnista ja tasan 40 vuotta homouden poistamisesta mielenterveysluokituksesta. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisestä ei ole vielä kymmentäkään vuotta.

Maailma on muuttunut noista ajoista paljon, mutta keskeneräisessä maailmassa ei kuitenkaan ole varaa pysähtyä. Taakse päin katsomisen lisäksi pitää muistaa katsoa eteenpäin. Vielä on askelia ottamatta. Emme ole vielä yhdenvertainen maa esimerkiksi sukupuoltaan korjaaville. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa juridista sukupuoltaan korjaavalta vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Vielä tarvitaan tekoja, jotta kunnioittaisimme jokaisen itsemääräämisoikeutta. Syrjiviä rakenteita on purettava sateenkaarinuorten tieltä.

Kaupunkien rooli yhdenvertaisuuden edistäjinä on merkittävä. Pride-tapahtumia on Suomessakin pitkään järjestetty lähinnä suurissa kaupungeissa. Eikä ole tavaton tarina, että nuori suuntaa kotipaikkakunnaltaan kohti kaupunkia, koska kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet olla vapaasti sitä mitä on, ilman ennakkoluuloja. Tämän lupauksen arvoisia meidän pitää olla ja varmistaa, että Helsingissä ketään ei syrjitä.

Pride-teemat ovat näkyvästi katukuvassa yhden vuoden viikossa, mutta yhdenvertaisuus on asia, jonka eteen meidän on Helsingissä tehtävä töitä jokaisena viikkona. Vähemmistöt kohtaavat paljon sellaista syrjintää joka ei ole tahallista, vaan tiedostamatonta tai rakenteellista. Meidän kaikkien tehtävä on tehdä töitä sen puolesta ettei vähemmistöön kuuluminen ole taakka vaan ihmisillä on tilaa ja vapautta.

Vähemmistöt voivat jäädä näkymättömiksi tai vaille palveluita, jos suunnittelemme vaikkapa tilat, lomakkeet tai hoitomuodot vain enemmistön näkökulmasta, huomaamatta sitä, että ihmisyys on moninaista. Tällöin palvelut eivät ole yhdenvertaisia jokaiselle helsinkiläiselle. Näitä esteitä meidän on osattava purkaa. Valmista ei vielä ole.

Suunta ja tavoite ovat kuitenkin selvät: haluamme olla kaupunki, jossa jokainen ihminen voi olla vapaasti oma arvokas itsensä.

Anni Sinnemäki, kaupunkiympäristön apulaispormestari (vihr.)