Lukijalta: Rautatieaseman taksiasema tulee kilpailuttaa ja puomittaa – villi, rähjäinen ja jopa vaarallinen

Kuvituskuva. Toni Forssell / arkisto

Muun muassa pääkaupunkiseudun ja Helsingin päärautatieaseman taksialan ongelmat, mitkä johtuvat esimerkiksi riittämättömästä viranomaisvalvonnasta, ovat olleet esillä julkisessa sanassa äskettäin ja pidemmällä aikavälillä jo kolme vuotta.

Yksi keino vähentää merkittävästi esimerkiksi Helsingin rautatieaseman päätaksiaseman levottomuuksia, ongelmia ja jopa asiakkaiden sekä esimerkiksi lähitaksilaisten taksinkuljettajiemme saamia uhkauksia, olisi kilpailuttaa ja puomittaa, Helsingin satamien tavoin, koko alueen taksiliikenne.

Kilpailutuksessa jokaisen taksinkuljettajan, yrittäjän ja taksiyhtiön taustahistoria, laatustandardit, maine, nuhteettomuus ja taksilainsäädäntöön perustuvat luvat voitaisiin selvittää ja valikoida asemalle vain luotettavia, turvallisia ja yhteiskuntavelvoitteensa täyttäviä takseja. Automatisoitu ja valvottu puomitusjärjestelmä päästäisi asemalle vain kilpailutuksen kautta valittuja takseja, mikä karsisi epärehelliset, epäasialliset ja jopa asiakkaille vaaralliset hämäräheikit alueelta pois. Siten saataisiin yhden Suomen suurimman ja näkyvimmän päätaksiaseman tilanne rauhoitettua ja palautettua alueelle sellaista taksipalvelulaatua, mikä kaikille asiakkaille ja toimialalle kuuluu. Ja hämäräheikkien siirtyessä alueelta muualle toimimaan, tulisi viranomaisvalvonnan poimia heidät alalta pois kokonaan.

Onkin erikoista, ettei kaupunki, yhteiskunta ja virkavalta ole puuttuneet määrätietoisesti ongelmaan sen ratkaisemiseksi, vaikka ongelmat ovat jatkuneet jo yli kolme vuotta ja keinoja alueen rauhoittamiseksi on esitetty. Rautatieaseman päätaksiasema on osa Suomen maakuvaa ja miljoonille turisteille ja kotimaan matkailijoille koko pääkaupunkiseudun ensimmäinen ja näkyvin näyteikkuna. Rakkaan kotimaamme päänäyteikkuna on nyt villi, rähjäinen ja jopa vaarallinen, minkä ei luulisi olevan kenenkään etu. Taksiasiakkaita, matkailijoita ja luotettavaa sekä turvallista taksitoimialaa edustavia taksiyhtiöitä ongelmiin puuttumattomuus hämmentää.

Sakari Lauriala viestintäpäällikkö Lähitaksi Oy

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut