Lukijalta: Seurasaaren naisten puolta tulisi laajentaa

Seurasaari on suosittu uimapaikka. Kuvituskuva. Sanna Jompero-Lahokoski

Vaikka sukupuoleen kohdistuva syrjintä on Suomessa kielletty perustuslakia myöten, ei nainen saa edelleenkään yhteiskunnassamme toimia rauhassa ja ilman, että joutuu pelottavan usein tuntemattoman tai tuntemansa miehen loukkaavien tekojen kohteeksi.

Seurasaaren uimalan naisten puolitarjoaa kävijöilleen kesäkuukausien ajan, viitenä päivänä seitsemästä hengähdyshetken suomalaisesta ahdistelukulttuurista. Samalla kun kahtia jakavan sukupuoliajattelun toivoisi tässä ajassa jäävän jo taka-alalle, osoittavat Suomen rumat tilastot naisiin kohdistuvan väkivallan osalta sen, että uimalan naisten puolta ja päiviä tarvitaan kipeämmin kuin koskaan.

Naisen tilaa tässä yhteiskunnassa ei tulisi pienentää millään tavoin, vaan päinvastoin laajentaa sitä. Suomessa on edelleen huutava pula ympäristöistä, joissa naisen ei tarvitse lakkaamatta säädellä käyttäytymistään ahdistelun uhan pelossa. Niin kauan kun liki joka toinen myös helsinkiläisistä tytöistä ja naisista joutuu jossain elämänsä vaiheessa seksuaalisen tai fyysisen väkivallan uhriksi, Seurasaaren uimalan naisten puoli ei ansaitse tulla pienennetyksi nyt suunnitellun yleisen saunan tieltä, vaan sen aluetta tulisi pikemminkin laajentaa. Ja jos uimalan läheisyyteen jonain päivänä sauna rakentuu, sen tulisi mukailla uimarannan nykyistä toiminta-ajatusta palvelemalla vain naisia viitenä päivänä viikossa.

Marko Vuorinen dokumenttielokuvantekijä Pariisi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut