Pääkirjoitus Helsinki voisi pilotoida roskaamisesta sakottamista – muovipillien suhteen toivo kuitenkin jo meni

Muoviroskan vähentämiseen ympäristössä tähtäävä EU-direktiivin mukainen asetus astui maanantaina voimaan. Markkinoille ei enää tule esimerkiksi muovisia kertakäyttöaterimia, pumpulipuikkoja ja pillejä eikä vaahdotetusta polystyreenistä tehtyjä noutoruokapakkauksia.

EU:n kertakäyttömuovidirektiivin mukaan tietyt kertakäyttömuovit kielletään ja tiettyihin tuotteisiin lisätään muovimerkinnät. Merkintävaatimus koskee muun muassa terveyssiteitä sekä tamponeja, juomamukeja ja suodattimellisia tupakka­tuotteita.

Tavoitteena on ehkäistä ja vähentää muovituotteiden vaikutusta ympäristöön, erityisesti vesiympäristöön, ja ihmisten terveyteen. Lisäksi yritetään edistää siirtymistä kiertotalouteen, "jossa käytetään innovatiivisia ja kestäviä liiketoimintamalleja, tuotteita ja materiaaleja".

Tavoite on kannatettava ja toimia ilmastonmuutoksen ja roskaamisen hillitsemiseksi tarvitaan. Suomalaiset ovat saaneet totutella esimerkiksi muovittomiin pilleihin jo tovin, riippuen siitä minkä saapumiserän pillimehun tai pikaruokaravintolan pillin ovat käsiinsä saaneet.

Yhtä kauan moni suomalainen isä ja äiti ovat paperipillejä kironneet. Lapset järsivät pillit paperimössöksi, jota leviää minne sattuu, eikä juomisesta tahdo tulla mitään. Samaan aikaan pillimehun paperipilli on kuitenkin edelleen pakattu muovikääreeseen. Toki varmasti tyypiltään muovipilliä ympäristöystävällisempään muoviin, olettaisin.

Helsinkiin on kaupunginvaltuuston päätöksellä julistettu ilmastohätätila. Helsinki ei ole julistuksensa kanssa yksin, eikä sitä pidä tulkita väärin. Termi on silti raflaava, ja johtaa asiaan perehtymättömiä harhaan, koska mitään aitoa arkista hätätilaa ei Helsingissä tarvitse ilmaston suhteen potea. Monessa muussa paikassa maailmassa kyllä.

Koska Suomi julistaa taloudellisen hätätilan holtittomaan velkaantumiseen liittyen? Tai Helsinki koronahätätilan, joka johtaa talouden lisäksi hyvin vakaviin sosiaalisiin ongelmiin erityisesti nuorten osalta?

Asiat voisi panna oikeaan mittaluokkaan, eikä hätätila-termin tehoa kannata tuhota, muuten sillä ei pian ole enää mitään vaikutusta. Pillien suhteen toivo on kuitenkin jo mennyt, niin törkeästi niillä on luontoa roskattu. Ehkä Suomenkin pitäisi sakottaa roskaamisesta, Helsinki voisi toimia tässä pilottina.

Karri Kannala

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut