Mari Rantanen Vammaiset tarvitsevat suojelua, jopa Suomessa

Viime viikkojen aikana on mediassa ollut toinen toistaan vastenmielisimpiä juttuja vammaisiin kohdistuneista kaltoinkohteluista ja rikoksista. Helsinkiläisessä asumispalveluyksikössä raiskattiin vaikeavammainen nainen törkeästi maahanmuuttajataustaisen hoitajan toimesta. Hämeenlinnalaisessa asumisyksikössä sidottiin vaikeavammaista poikaa vuosien ajan, päivin ilmastointiteipillä tuoliin ja öisin kuormaliinoilla sänkyyn. Lisäksi poikaa oli pahoinpidelty. Poliisi ilmoitti vasta Ylen uutisoinnin jälkeen aloittavansa Hämeenlinnan tapauksesta esiselvityksen.

Tarinat ovat järkyttäviä, suorastaan kuvottavia. Ja mitä suurimmassa määrin herättää kysymyksen, miten tämä voi olla mahdollista tämän päivän Suomessa? Kuinka paljon tätä tapahtuu, sillä nämäkin tapaukset lienevät vain jäävuorenhuippu. Ja miksi tämänlaiset asiat saavat vähemmän palstatilaa ja vaatimuksia muutoksiin kuin muualla maailmalla tapahtuvat asiat? Onko helpompi katsella kauas kuin nähdä oman takapihan ongelmat?

On päivänselvää, että asioille on tehtävä jotakin. Tätä riskiä ja ongelmaa ei voida lakaista maton alle ja kuvitella että mörkö menee pois kun siitä ei puhuta.

Ensinnäkin Suomessa ja Helsingissäkin on arvioitava uudelleen, onko meillä prioriteetit ja ohjeistukset sekä resursointi kunnossa. Keskitymmekö hyvinvointiyhteiskunnan perustehtävään eli heikoimmassa asemassa olevien aseman parantamiseen. Se kun luotu juuri niiden ihmisten elämän turvaamiseen, jotka eivät voi itse itseään auttaa eli lapset, vanhukset ja vammaiset. On syytä kysyä, olisiko tarkemmat soveltuvuustestit sote-alalle palautettava takavuosien tasolle, olisiko rikosrekisteriotteet vaadittava myös vanhusten ja vammaisten kanssa työskenteleviltä, pitäisikö yksintyöskentely kieltää lailla puolustuskyvyttömien ja puhekyvyttömien ihmisten osalta? Pitäisikö hoitajat ja valvovat viranomaiset velvottaa rikosilmoituksen tekemiseen vahvemmin? Pitäisikö vammaisten asumispalveluissa olla hoitajamitoitus tai lakisääteinen tapa laskea tarvittava hoitajamäärä muutoin? Ja tärkeimpänä, kuinka paljon rahaa laitetaan asumispalveluihin, jolla voidaan varmistaa riittävä henkilöstömäärä, jottei turvauduta epäinhimillisiin keinoihin korvaamaan uupuvaa henkilöstömäärää. ”Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan”-huutolaismarkkinat eivät johda jatkossakaan yhtään sen parempaan lopputulokseen.

Tämä ongelma ei ratkea lisäämällä yksi ”virkakyösti” eli perustamalla vammaisasiavaltuutetun virka, joskaan siitä ei toki haittaakaan ole. Tämä ratkeaa lainsäädännöllä, resurssien lisäämisellä ja poliittisella tahdolla sekä sydämen sivistyksellä. Kyseessä on ensisijaisesti vammaisten ihmisten hyvä ja arvokas elämä ilman kaltoinkohtelua. Mutta kyseessä on myös niiden ammattitaidolla ja sydämellään vammaishoivaa tekevien työntekijöiden arvostaminen, jotka kärsivät alan mätämunista ja epäkohdista halutessaan tehdä työnsä hyvin.

Sen sijaan, että Suomi ja Helsinki mieluusti pelastavat maailmaa, pelastetaan ensin omat heikoimmassa asemassa olevat, tässä tapauksessa vammaisten perus- ja ihmisoikeudet.

Mari Rantanen Kirjoittaja on kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu (ps.)

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut