Mari Männistö Älä jahkaile, lukitse vastauksesi

Marraskuusta puhutaan usein ikävään sävyyn: on synkkää ja yhä pimenevää, ja viittaahan sana marras itsessäänkin jo kuolevaan. Kuluva marraskuu on kuitenkin poikkeuksellisesti tuntunut energiseltä ja hehkuvalta, kun koronan vuoksi lykätyt upeat teatteriensi-illat, konsertit ja keikat, tanssiesitykset, elokuvaensi-illat ja näyttelyiden avajaiset ovat viimein päässeet toteutumaan ja vaihtamaan kirkkaammat polttimot otsalamppuihimme. Yhdessä muiden kanssa jaettujen taide- ja kulttuurielämysten avulla ajatukset virtaavat taas valoisammin ja olo tuntunut keveämmältä. On ollut suorastaan liikuttavaa nähdä ammattilaiset työssään ja vastaanottamassa yleisön kiitoksia, joille ei monissa tilanteissa ole meinannut tulla loppua. Kiitollisuus jälleennäkemisestä on välittynyt esiintyjien ja katsojien välillä – ”me teimme sen”!

Helsingissä taiteen ja kulttuurin tarjonta on nyt todella monipuolista ja runsasta, kaupunkilaisia hellitään melkein hengästymiseen asti, on suorastaan valinnan vaikeus. Kääntöpuolena tälle luksukselle on se, että liput kulttuuritapahtumiin ostetaan viime tipassa eikä kaikille meinaa riittää yleisöä – taiteen ja kulttuurin ammattilaisten epävarmuus siis jatkuu vahvana edelleen, vaikka rajoitukset ovat poistuneet. Kukin voimme tehdä jotain epävarmuuden lievittämiseksi: ilmoittaudutaan tapahtumiin tai ostetaan liput ajoissa, hankitaan kausikortit viipymättä, ja vältetään jouluruuhkat hankkimalla elämyslahjat kerrankin hyvissä ajoin.

Ennakkoon kannatta nyt tehdä myös itsenäisyyspäivän aaton suunnitelmat. Helsingissä juhlistetaan Suomen 104-vuotissynttäreitä joulukuun 5. päivänä ympäri kaupunkia taiteen-ja kulttuurin maksuttomilla tapahtumilla. Kymmenien tapahtumien kimarassa on esimerkiksi Kaupunginmuseon tunnelmalliset joulumarkkinat, tuli- ja valoshow Pihlajanmäen nuorisopuistossa ja Hassan Maikalin meet & greet -riimittely ja räppityöpaja Kampin liikuntahallissa. Aatto huipentuu noin kolmenkymmenen kuoron kierrokseen kaupunginosissa ja kortteleissa – ja lopulta heidän kajauttaessaan Maamme laulun yhtäaikaisesti eri puolilla keskustaa.

Mari Männistö

Kirjoittaja on Helsingin kulttuurijohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut