Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antti Pihlakoski Vapaavuoren kädenjälki näkyy vahvasti Olympiakomitean strategiassa

Helsingin ex-pormestari Jan Vapaavuori valittiin Olympiakomitean puheenjohtajaksi vuosi sitten. Viime viikonloppuna Vapaavuori sai Olympiakomitean yhdistyksen kokoukselta yksimielisen hyväksynnän yhdessä hallituksensa ja johtoryhmänsä kanssa laatimalleen uudelle strategialle. Siinä näkyy vahvasti Vapaavuoren kädenjälki. Perinteisesti huippu-urheilun tyyssijana tunnetusta Olympiakomiteasta on tulossa yhä suurempi kansanliike myös järjestäytyneen liikunnan ja urheilun ulkopuolelle.

Monet huippu-urheilun nimeen vannovat vanhat järjestöjyrät ovat kritisoineet viisi vuotta sitten tehtyä uudistusta, jossa kaksi urheilun keskusjärjestöä Valo ja Olympiakomitea yhdistettiin uudeksi Olympiakomiteaksi. Heidän mielestään se heikensi Olympiakomitean huippu-urheilufokusta. Toiset ovat puolestaan sitä mieltä, että yhden keskusjärjestön mallilla on saatu järjestöjen keskinäistä nokittelua vähennettyä ja lisää voimaa esimerkiksi edunvalvontaan.

Vapaavuoren strategiassa missiona on saada liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. Visiona on, että Suomi on kansainvälisesti menestyvä urheilumaa, jossa yhä useampi liikkuu enemmän.

Olympiakomitealla on strategian mukaan kolme päätehtävää: huippu-urheilumenestyksen tuottaminen, seura- ja järjestötoiminnan elinvoiman kasvattaminen ja uutena liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Viimeisin koskettaa koko Suomen kansaa, ei siis pelkästään järjestäytyneessä urheilussa ja liikunnassa mukana olevia. Tehtävä on haastava ja tärkeä. Alle kolmasosa suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikkumattomuus merkitsee yhteiskunnalle eri tutkimusten mukaan jopa seitsemän miljardia euron vuotuista menetystä.

Ollakseen Suomen suurin kansanliike on Olympiakomitean budjetti pieni, vain noin 10 miljoonaa euroa. Siitä runsaat kuusi miljoonaa tulee opetus- ja kulttuuriministeriön tukena osana sen runsaan 100 miljoonan liikuntabudjettia. On mielenkiintoista nähdä, saadaanko Olympiakomiteaan uuden päätehtävän myötä tukea jatkossa myös sosiaali- ja terveysministeriöstä. Pieni muru sen yli 16 miljardin euron budjetista voisi olla kovan luokan avaus kohti liikkuvampaa ja terveempää Suomea.

Antti Pihlakoski Kirjoittaja on Kansainvälisen ja Euroopan yleisurheiluliiton hallitusten jäsen