Mika Nykänen HSL on tuttu mutta tuntematon

Helsingin seudun liikenne HSL on alueen asukkaille tuttu toimija, joka tarjoaa laajasti joukkoliikenteen palveluja. Olemme onnistuneet pitkäjänteisellä suunnittelulla ja kilpailuttamisella luomaan kustannustehokkaan palvelukattauksen.

Tutkimusten mukaan asiakkaidemme tyytyväisyys on eurooppalaisittain huippuluokkaa. Erityisen tyytyväisiä ovat joukkoliikennettä paljon käyttävät, jotka kokevat saavansa rahoilleen hyvän vastineen. Parantaminen on silti jatkuvaa työtä.

Palvelun hyvä saatavuus ja ennakoitavuus ovat asiakkaiden toiveiden keskiössä. Näitä olemme onnistuneet tarjoamaan HSL-sovelluksessa, joka onkin yksi Suomen suositummista applikaatioista. Sen kautta on helppo löytää sujuvimmat reitit, varmistaa aikataulut ja ostaa liput.

Joukkoliikenne on yhä tärkeämpi vastaus myös liikenteen kiristyviin päästövähennystavoitteisiin.

Tehtävistämme yksi on jäänyt monelle vieraaksi. Liikennejärjestelmän suunnittelussa katsomme vuosia, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Kaupunkeja kehitetään usein eri lähtökohdista kuin joukkoliikennettä, mutta näiden yhdistämisessä teemme arvokasta työtä. Maankäytöstä ja investoinneista päätösvalta on kaupungeilla.

Vielä vähäisemmälle huomiolle on jäänyt roolimme joukkoliikenneinfrastruktuurin rahoittajana. Omistajakuntamme ovat sopineet, että liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden avulla meillä on tästä suuri vastuu.

Summat ovat valtavat ja kasvussa. Vuosina 2020–2030 omistajat odottavat, että tuloutamme infrakorvauksina arviolta noin 2,2 miljardia euroa. Onnistuminen tässä edellyttää, että joukkoliikenteessä kulkee kasvava ja lipuistaan maksava joukko ihmisiä, jotka ovat jatkossakin tyytyväisiä palveluihimme.

Hinnoittelulla ja lipputuloilla sekä koko kestävän joukkoliikennejärjestelmän parantamisella on kiinteä yhteys keskenään, eikä toinen onnistu ilman toista.

Huomiotta jää usein myös vaikutus maan ja asuntojen hintoihin. Joukkoliikenteen parantaminen, luottamus sen palvelutasoon ja uudet investoinnit ovat asukkaiden hyödyksi nostaneet mm. asuntojen hintoja jopa kymmeniä prosentteja.

Arkisen työn keskiössä pysyy silti lipustaan maksava asiakas, jonka luottamuksen arvoisia haluamme olla joka päivä.

Mika Nykänen

Kirjoittaja on HSL:n toimitusjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut