Helsingin Uutiset julkaisi uutisen (HU 29.12.) siitä, että Sörnäisten metroaseman remontti on lisännyt metroaseman lähiympäristön levottomuutta.
Irti Huumeista ry:n ja Kukunori ry:n yhteishanke Huudikoutsit on tarkoitettu lisäämään metroasemien alueen viihtyisyyttä sekä parantamaan ihmisten turvallisuuden tunnetta asemien läheisyydessä.
Hankkeessa koulutetaan kokemusasiantuntijoita kohtaamaan erityisesti päihteitä käyttäviä tai asunnottomuutta kokevia ihmisiä metroasemille ja niiden läheisyyteen. Toimintamme ytimessä on ajatus siitä, että kaupunki kuuluu kaikille. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan aktiivista työskentelyä sen eteen, että jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi.
Kokemuksemme mukaan ihmisten arvostavalla kohtaamisella ja aidolla läsnäololla levottomuudet vähenevät ja luottamus lisääntyy.
Huudikoutsit toimivat sillanrakentajina ja pyrkivät edistämään arvostavaa vuorovaikutusta ihmisten välillä. Päihteitä käyttävällä ihmisellä saattaa olla muistissa ikäviä kokemuksia kohtaamisista esimerkiksi virkavallan kanssa.
Työskentelemme yhdessä metroasemien vartijoiden ja poliisin kanssa sen eteen, että kohtaamisista jää molemmin puolin parempi tunne. Teemme työtä metroasemien turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseksi – yhteistyössä muiden toimijoiden sekä metroasemilla asioivien ja aikaa viettävien kanssa.
Huudikoutsit jalkautuvat joka arkipäivä metroasemille. Heitä voi lähestyä kuka tahansa asemilla liikkuva tai aseman turvallisuudesta huolissaan oleva. Huudikoutsit tunnistaa pinkistä repusta ja Huudikoutsi -liivistä.
Mirka Haili, projektipäällikkö,
Saana Simonen, projektityöntekijä,
Huudikoutsit -hanke