Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Jos HSL ei saa nyt tarvitsemaansa tukea, romuttaa palvelutason lasku joukkoliikenteen ja samalla koko pääkaupunkiseudun kehityksen vuosikausiksi

Helsingin seudun liikenne (HSL) tarvitsee lisätukea noin 120 miljoonaa euroa. Muuten palvelutaso laskee, kertoi HSL keskiviikkona.

HSL on lähettänyt vetoomuksen yhdessä muiden kaupunkiseutujen kanssa maan hallitukselle koronatuen välttämättömyydestä. Tukea tarvitaan, jotta joukkoliikenteen palvelutaso on mahdollista säilyttää myös korona-aikana. Kun matkustaminen on vähentynyt, on palvelutason ylläpitäminen käynyt pitkittyvässä kriisissä yhä vaikeammaksi.

"Ilman lisätukea emme voi estää palvelutason alamäkeä", sanoi HSL:n hallituksen puheenjohtaja Matias Pajula (kok.). HSL:n hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Sauri (vihr.) puolestaan muistuttaa, että Helsingin seutu on Suomen tiheimmin asuttu alue. "Joukkoliikenteen käytön väheneminen täällä uhkaa koko maan ilmastotavoitteiden toteutumista".

Liikkumisen murros on suuri ja todennäköisesti myös pysyvä. Joulukuussa kirjoitin, että jo tänä vuonna on nähtävissä, missä määrin matkustajat palaavat joukkoliikenteen käyttäjiksi. Etätyöt tulevat todennäköisesti jäämään selvästi korkeammalle tasolle kuin ennen koronaa, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

"Pidempiaikaisessa suunnittelussa arvio on että vielä vuonna 2024 olemme kahdeksan prosenttia alle 2019 vuoden matkustajatason", totesi HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen Helsingin Uutisten haastattelussa lokakuun alussa. Räjähtäneen koronatilanteen vuoksi yhtälö muuttui HSL:n kannalta vain huonompaan suuntaan ja lisätukea tarvitaan akuutisti jo tälle vuodelle.

Yksi suurimmista kysymyksistä on, miten matkustajat saadaan takaisin busseihin, metroihin, ratikoihin ja lähijuniin. Se vaatii HSL:lta myös merkittävää omaa aktiivisuutta, mutta tilanne vaikeutuu päivä päivältä koronatilanteen jatkuessa heikkona. Vakituiset joukkoliikenteen käyttäjätkin alkavat vieraantua liikkumisrutiineistaan.

Viimeistään nyt olisi kaikkien todettava, että politiikassa väläytetyt avaukset ( HU 18.11.) maksuttomasta ja täysin veronmaksajien subventoimasta joukkoliikenteestä eivät ole realismia. Päinvastoin, vaikeuksien myötä tuo visio on yhä utopistisempi.

HSL:n tilanne on vaikea yhtälö, jonka ratkaiseminen veronmaksajien kannalta kestävällä tavalla on hyvin haastavaa, mutta pääkaupunkiseudun menestyksen kannalta olennaista – totesin lokakuussa. Nyt voidaan todeta, että jos valtiolta ei saada riittävää tukea, voidaan pääkaupunkiseudulla hylätä haaveet joukkoliikenteen kehittymisestä vuotta 2019 paremmalle tasolle vuosikymmeniksi. Tämän luulisi olevan myös maan hallituksen, jossa istuvat myös joukkoliikenne- ja ilmastoasioita aktiivisesti ajavat vihreät ja vasemmistoliitto, tiedossa.

Joukkoliikenteen tason lasku ja kehityksen taantuminen olisi koko pääkaupunkiseudun kehityksen kannalta erittäin negatiivinen vaihtoehto, vaikka joukkoliikenteen suurimmat salaliittoteoreetikkofanit ovatkin jo sitä mieltä, että korona on kokoomukselle ja yksityisautoilua puolustaville vain keino romuttaa toimiva HSL.

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja